Keskiviikko, 18.11.2009

Blogi, keskiviikkona 18.11.2009

Eilinen eduskuntakeskustelu valtiontaloudesta oli varsin mielenkiintoinen. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen kävi varsin laajasti läpi elvytystoimenpiteitä joita olemme Suomessa tehneet. Itseasiassa aloitimme kovat toimet ensimmäisten joukossa ja teimme jo viime syksynä yhden koko EU:n elvyttävimmistä budjeteista tälle vuodelle ja samaa linjaa on jatkettu lisäbudjetein. Siksi väitteet elvytksestä olivat ontuvia tyyliltään – ”valtio velkaantuu liikaa, miksi ette käytä enempää rahaa elvytykseen” -tyyppisiä. Tuosta jo Sokea Reettakin näkee, että yhtälö ei toimi.

Mielenkiintoista oli myös se, että jälleen SDP:n johtajan roolin salissa otti entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma. Urpilaisen puheet jäivät muiden mielipiteiden toistelemiseksi ja tutuksi sisällöttömäksi räksytykseksi. Johon olemme tässä saaneet jo todellakin tottua. Vaihtoehdot puuttuivat ja talo oli sammutettu väärin. Sen sijaan Heinäluoma nosti esille lisäelvytyksen ja halusi enemmän elvytystoimia ja myös Arhinmäki tuttuu tapaansa syytti nykytoimia ideologisiksi ja tehottomiksi. Tulokset puhukoot kuitenkin puolestaan.

Tänään äänestämme eduskunnassa kauppojen aukioloajoista. Ammattiyhdistysliike lähti ajamaan kaupan aukioloaikojen vapauttamista varsin kovaa ja halusivat asian etenevän nyt esitetyllä tavalla. PAM ja Kaupanliitto pääsivät sopuun aukioloaikojen vapauttamisesta ja sen sovun mukaan vihreät ovat nyt uudistusta eteenpäin vieneet. Vihreiden Tarja Cronberg esitteli uudistuksen vielä ennen ministerivaihtoa ja nyt tuo laki siis lopulliseen käsittelyyn isoon saliin. Itse olen suhtautunut esitykseen varovaisen myönteisesti. Itse pelkään nimenomaan sitä, että miten laissa on nyt pystytty ottamaan huomioon pienten perheyritysten ja yksin yrittävien erityisasema. Esitys ei saisi tarkoittaa sitä, että kauppa keskittyy entistä enemmän suuriin liikekeskuksiin ja suurille kaupoille. Tätä on yritetty estää mm. vaatimuksilla ja kirjauksilla yrittäjillekin yhteen vapaapäivään kauppakeskuksissakin. Mutta tilannetta on seurattava ja oltava valmis myös jatkotoimiin jo uudistus ei toimi. Yhtenä asiana olen tässä nostanut esille vielä ns. ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkaamisen tuen. Nythän tuki on vain osassa maata koeluontoisesti käytössä. Nyt olisi minusta oikea aika laajentaa tuki koko maahan. Se olisi lisäksi talouden taantumankin takia erittäin tärkeä tuki monelle toimijalle. Yritämme asiassa saada aikaan ratkaisuja.

Kaupan työntekijöille uusi kaupan aukioloaikajärjestelmä tuo merkittävästi lisää. Työntekijöille tulee työehtosopimuspohjainen oikeus kieltäytyä sunnuntai työstä eli pakolla ei kukaan voi siis joutua sunnuntaina esimerkiksi Prismaan tai Cittariin töihin. Lisäksi vapaiden viikonloppujen määrää lisätään ja kirjataan lakiin ja myös ilta ja yö-työn ongelmiin puututaan aivan erilaisella aktiviisuudella. Mutta loppujen lopuksi siis olen valmis tänään hyväksymään PAM ja Kaupanliiton hyväksymän esityksen, mutta vaadin jatkoseuraamista lain toimivuudesta ja vaikutuksesta yrittäjyyteen. Mutta on kuitenkin totta, että hyvin iso osa meistä suomalaisista myös tukee uudistusta ja jopa yli 90 prosenttia perheistä on käyttänyt nykyistä sunnuntaiaukioloa hyväkseen. Eli halua käydä kaupassa on. Asiakkaat sitten lopulta päättävät kannattaako kauppoja pieniä tai suurempia pitää auki miten ja esimerkkejä tästä on paljon. Juuri luin juttua Aamupostista missä kerrottiin, että Riihimäellä Hämeenkadun yrittäjät jatkavat pidennettyjä ilta-aukiolojaan. Kauppiaat joita lehdessä haastateltiin olivat tyytyväisiä ja silloin kannattaa varmasti niin toimiakin.

Mutta nyt siis eduskuntaa kohden. Ympäristövaliokunta jo kohta ja yritän päivällä ehtiä hieman muuttuneen aikataulun johdosta myös moikkaamaan Kaurialan lukiolaisiakin. Yritetään.

….

kello 18.01 ja odottelen vielä muutamaa keskustelunaihetta isoon saliin. Nyt kuitenkin nopeasti kahvitauolle. Päivään on tänään mahtunut normaalit ylipitkät valiokunnan kokoukset ja Hämeenlinnan Kaurialan lukiolaisten vierailu ja muutama neuvottelu mm. autoverotuksesta ja myös sivistyspuolen tulevista toimista ministeri Henna Virkkusen kanssa. Istunnossa tänään hyväksyttiin kaupan uudet aukiolosäädökset ja nyt siis jatkossa kaupat voivat tarpeen mukaan aikalailla vapaasti itse päättää miten kaupat ovat auki. Palaan aiheeseen. Nyt puhemies ilmoitti, että edellisen kohdan käsittely on päättynyt ja siirrytään seuraavaan. Näin siis seuraaminen kahvitauollakin onnistuu myös tv:n välityksellä eduskunnan hytistä. Mutta nyt puhemieheksi Niinistö ja keskustelu jatkuu. Töihin.

….

No nyt siis jo tuo mahtava Kabbas Abbaa -musiikkishowkin takana. Kävimme Ben Zyckowitchin ja Johanna Sydänmaan ja Mihret Sairan kanssan katsomassa show ensi-iltaa ja voin sanoa, että kannattaa mennä jos vielä lippuja saatte. Pari tuntia takuuvarmaa Abbaa ja showta Nina Tapion, Hanna-Riikka Siltosen, Ville Pusan ja Veeti Kallion johdolla ja jotain showsta ja sen tasosta ja odotuksista kertoi sekin, että myös itse Jari Sillanpää oli yleisössä showta seuraamassa. Sali heti ensi-illassa täynnä ja kuulemma hyvin ovat myyneet muutkin pikkujoulukauteen ajoittuvat esitykset. Kokoomuksen slangilla fantastinen.

Mutta siis sitä ennen kävin vielä salissa puhumassa hieman maaseudun laajakaista-asioista. Olemme nyt siis valtion ja EU:n tuella rakentamassa ja mahdollistamassa laajakaistat koko maahan ja itse halusin nyt vielä ennen lopullista keskustelua kiittää esitystä mm. siitä, että se on rakennettu ns. teknologiariippumattomaksi eli ei puhuta mistään nyky ratkaisusta vaan annetaan alan ratkaista ne ja hoidetaan me vain rahoitusta. Huoleni oli kuitenkin se, että viimeinen 2km jää tässäkin mallissa vielä kiinteistöjen itsensä maksettavaksi ja se tarkoittaa noin 3000 euron kustannusta. Pahaa pelkään, että tietyissä tapauksissa se on kohtuuttoman ja mahdottomankin suuri summa. Siksi siihen on syytä vielä palata ja myös selvittää ja tehdä niin, että kotitalousvähennyksen nykyinen rajaus eli korvattaviin kuuluu ns. ”työt pihapiirissä” laajennetaan tässä tapauksessa tuohon 2km matkaan. Mutta hieno parannus ja odotettu juttu monilla hieman harvempaan asutuilla alueilla eli siellä minne laajakaistat eivät ole ns. business-mielessä markkinaehtoisesti tulleet. Niin ja otinhan esille myös sen, että nyt kun on kova into lankaverkkoa alasajaa puheliminten osalta niin vaadin liikenne- ja viestintävaliokuntaa seuraamaan ja puuttumaan siihen, että usein mainostetut mokkula yms. yhteysnopeudet ovat arjessa aivan jotain muuta. Minusta siis lankaverkkoja ei saa purkaa ennen kuin korvaava ja toimiva malli on olemassa.

Niin ja vielä tuli mieleeni sekin, että mainostetaan nyt täälläkin sitä vaihtoehtoa, että nyt kaupoista löytyy myös lankapuhelimen tapaan toimivia gsm-puhelimia. Eli mainio parannus ikäihmisille joille nuo pienet kännykät ja niiden koukerot hankalia ja ainakin turhia. Kannattaa pohtia vaikka joululahjaksi.

Toisena asiana puhuin yliopistolain seurauksena tapahtuvasta yliopistojen palvelukeskuksen yhtiöittämisestä Certia Oy:ksi. Halusin nostaa esille huolen siitä, että yliopistoja ei saa laittaa pakkolunastustilanteeseen ko. yhtiön osakkeiden suhteen ja nyt asiaan tulikin tarkennus niin, että osakekaupoista tullaan neuvottelemaan erikseen tasavertaisesti samassa pöydässä. Myös henkilöstön asema ja mm. eläke-edut tullaan turvaamaan. Näin minusta uudistus tai siis laki joka jo hetken tuntui mahdottomalta on minusta hyväksyttävissä. Eli alkuun tekninen asia osoittautui valiokuntakäsittelyssämme aikalailla kimurantiksi, mutta sitten väännön kautta tuo ratkaisu löytyi ja voimme edetä. Hyvä niin.

Muutama sana nyt vielä tuosta kaupan aukiolokysymyksestä joka siis tänään ratkesi eduskunnassa selvin numeroin. Vain 53 kansanedustajaa asettui vastustamaan uudistusta. Heissä kansanedustajia kaikista eri puolueista eli aikalailla tasainen kannanotto siis kaikilta puolueilta osittain kimuranttiin esitykseen. Itse siis äänestin esityksen puolesta vaikka tiedostakin sen haasteet mm. pienten erikoiskauppojen ja perheidenkin kannalta. Mutta lopulta näin kuitenkin ratkaisussa enemmän plussaa, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että uudistuksen vaikutuksia pitää nyt seurata ja olla valmis muutoksiinkin jos niihin tarvetta ilmenee. Itselläni siihen on ainakin valmiutta. Mikään ei siinä mielessä ole pysyvää.

Mutta siis lyhyesti tuon uudistuksen vaikutukset. Eli peruslinja on nyt joulukuun alusta lähtien se, että kaupat saavat pitää ovensa avoinna sunnuntaisin läpi vuoden juhlapyhiä lukuunottamatta. Tuo sunnuntain aukiolo on yleensä kello 12-18 ja joulun alla kello 21 asti. Lisäksi alle 400 neliön kaupat voivat olla avoinna vaikka läpi vuorokauden paitsi juhlapyhinä. Lisäksi tärkeänä parannuksena nykytilaan on se, että kauppakeskusten liikkeitä ei voida enää jatkossa ei joulumyynnissä eikä muutenkaan velvoittaa pitämään kauppaa auki viikon jokaisena päivänä.

Laitan tähän alle vielä linkin pdf-tiedostoon missä varsin hyvin käytynä läpi tämän uudistuksen myötä kaupan työehtosopimuksiin tulevat muutokset: Kaupan alan työehtosopimuksen parannukset

Kommentit