Keskiviikko, 18.08.2010

Blogi, keskiviikkona 18.08.2010

Tänään jatkamme politiikan syksyä Kokoomuksen Puoluehallituksella Helsingissä. Alkuviikon eduskuntaryhmän kesäkokous Porissa ja Raumalla oli menestys. Yleisötilaisuudet eivät ole koskaan vetäneet niin paljon väkeä ja tunnelma oli toreilla ja muissakin yleisötilaisuuksissa mitä erinomaisin. Väellä halua tavata ja jutella. Tuoda terveisiä ja kertoa arjesta. Olemme siis onnistuneet tässä Kokoomus Kuuntelee -filosofiassa paremmin kuin hyvin. On ollut mukava huomata miten toimintatapamme on saanut myös muut puolueen liikkeelle vaalienkin välillä ja sekin on hieno asia.

Tänään aamulla ulkoministerimme Alexander Stubb ilmoitti virallisesti eduskuntavaaliehdokkuudestaan. Stubb lähtee ehdokkaaksi kotivaalipiirinsä Uudellemaalle. Halua ja vetoa oli moneen muuhunkin piiriin, mutta itse pidän ainoana oikeana aina sitä piiriä missä itse asuu ja siksi olen tyytyväinen Stubbinkin ratkaisuun. Mielenkiintoista on myös nähdä miten lappilainen Paavo Väyrynen pärjää ääntenkalastelureissulla Uudellamaalla. Väyrynenhän toivoi erityisesti Stubbiakin samaan vaalipiiriin ja uhosi kilpailu. Itse en oikein jaksa uskoa tässä kisassa tasaturpajuoksuun. No katsotaan ja ollaan viisaampia. Mutta erityisen hienoa on se, että Stubb haluaa nyt mukaan myös eduskuntaan ja sitä kautta vahvasti myös kotimaan politiikkaan.

Mutta nyt Helsinkiä kohden. Aamusta töitä eduskunnassa ja sitten aamupäivällä puoluehallitus ja iltapäivällä vielä Hyvinkäälle Sveitsiin Hyvinkää-Riihimäen alueen Talousalueparlamenttiin.

….

Hei, kiitos aivan valtavasti laittamastanne palautteesta liittyen makeisveron muuttamiseen sokeriveroksi. Aiheestahan eilen täällä kirjoitin ja tänään samasta aiheesta annoin kannanoton julkisuuteen ja myös kävin keskusteluja myös veroasioiden kanssa työtä tekevien kanssa. Sokerivero on pohdinnassa ja katsotaan jos vaikka siihen suuntaan edettäisiin. Voi olla niin, että tällä aikataululla ei sokerivero onnistu, mutta itse uskon, että se tulevaisuutta ja täytyy myös todeta, että makeis- ja virvoitusjuomaverokin vie asiaa oikeaan suuntaan. Mutta jatketaan keskustelua.

Aamulla ensin siis eduskuntaan ja sieltä puoluehallituksen kokoukseen. Kävimme läpi puolueemme tulevia asioita ja mm. alkavan vuoden tapahtumia ja myös jotain tai itseasiassa aika montaakin aivan uutta asiaa. Tullaan puhumaan Kokoomuksesta jälleen. Mutta hyvä niin. Samalla kävimme läpi hieman myös politiikan syksyn painotuksia ja mm. sitä miten olemme mm. elvytyspolitiikassa onnistuneet ja miten tästä eteenpäin mennään. Palaan näihin aiheisiin vielä.

Helsingistä sitten Hyvinkää-Riihimäen Talousalueen Talousalueparlamenttiin Hyvinkään Sveitsiin. Erittäin onnistunut seminaari jälleen ja hyvää keskusteluakin. Itse erityisen tyytyväinen olin keskusteluun alueemme ammattikorkeakouluopetuksen tulevaisuudesta ja myös osioon joka käsittely sairaanhoitoa. Meillä siis yli 100 000 asukkaan nopeasti kasvava talousalue jolle oman haasteen luo maakuntaraja, sairaanhoitopiiriraja, AMK-raja jne. Siksi näissä kysymyksissä pitäisi nyt järjen voittaa ja alueemme löytää yhteinen tahtotila turvata mm. ammattikorkeakouluopetus tällä alueella. Alueellamme on siihen kaikki mahdollisuudet ja oikeutuskin. Täällä nimittäin runsaasti työpaikkoja mm. Konecranesillä ja nämä yritykset tarvitsevat AMK:ta. Kannustinkin keväällä eräässä puhetilaisuudessa yrityksiä pitämään myös aihetta esillä ja nyt olemmekin sopineet kauppakamarin ja yritysten kanssa tapaamisen Opetusministeriöön ja tapaamaan siellä erityisesti myös opetusministeriämme Henna Virkkusta. Mutta kaiken kaikkiaan erinomainen seminaari ja tätä talousalueyhteistyötä on syytä jatkaa ja viedä määrätietoisesti myös eteenpäin. Vain yhteenhiileen puhaltamalla alueemme menestyy huomennakin.

Mutta nyt saunaan. Huomenna sitten Lounais-Hämeen päivä. Forssaan ja sen sellaista. Palaillaan. 

 

Kommentit