Keskiviikko, 18.06.2008

Blogi, keskiviikkona 18.06.2008

Sateinen aamu. Eilen illalla pikkuserkkuni kanssa kaivoimme juhannukseksi rosvopaistimonttua. Taitaa sekin olla jo vettä täynnä. Toivotaan, että hieman sade taukoaisi niin saisin tänään tai huomenna illalla valmiiksi. Tänään illalla muutaman viikon tauon jälkeen kiipeän jälleen myös hevosenselkään. Puoluekokouskiertue pakotti hieman uusimaan aikatauluja ja keskiviikkoillat ja viikonloput menivät aikalailla tehokkaasti ympäri Suomea. Mutta nyt on aikaa ja tänään illalla aloitan ja aion kesällä ratsastella sitten nämä taukoviikot kiinni moninkerroin.

Tänään aamuula uutiset toistivat valtiovarainministeri Jyrki Kataisen varoituksen sanat inflaatiosta. Hintojen nousu on Suomelle vakava uhka ja nyt kovalla vauhdilla ja jatkuvasti nousevat hinnat ylläpitävät kierrettä, jossa sosiaalietuuksia ja palkkoja pitää myös nostaa. On totta, että öljyn ja ruuan kallistuminen on kansainvälinen asia, eikä sille Suomessa voida oikein mitään, mutta on hyvä, että Katainen on asiaan kiinnittänyt huomiota ja tehnyt myös sen mikä tehtävissä on. Omasta mielestäni meidän on nyt syytä tarkkaan miettiä myös ratkaisuja millä voimme jatkossa pitkien etäisyyksien maassa turvata asumisen eripuolilla ja myös työssäkäynnin ja esimerkiksi perheiden tilanteen oman auton kanssa. Näiden asioiden kanssa on pakko tehdä töitä. Oma lukunsa on sitten kuljetusala. Minulla lukuisia tuttuja tällä kovalla alalla ja muutaman tapaamisen olenkin jälleen sopinut kilpailukyvyn ja yleensä alan tulevaisuuden asioista. Katsotaan miten asiat etenevät.

Nyt kuitenkin Pekkalan mökiltä kohti Helsinkiä. Tänään äänestyksiä ja päätökseen moni kevään asia. Katsotaan miten etenevät.

….

Tänään saimme ison urakan päätökseen. Pakettiin kuluvan vuoden toinen lisäbudjetti ja sen myötä takana seitsemisenkymmentä äänestystä. Opposition kaikille kaikkea äkkiä ja paljon ja heti –esityksistä ei yksikään mennyt salissa läpi ja hallituksen esitys hyväksyttiin eduskunnankin toimesta sellaisenaan. Aiemmin esitystä tarkistettiin noin 1,7 miljoonalla eurolla hallituspuolueiden toimesta vielä alkuperäisestä esityksestä. Näin saimme läpi meidän kovaa ajaman lisärahan miljoona euroa poliisien palkkaamiseen. Muunmuassa sen.

Mitäs tämän päivän budjetista voisi esille nostaa lyhyesti. No ainakin sen, että näin saimme merkittävästi lisää rahaa mm. uuden innovaatioyliopiston säätiön peruspääomaan. Sinne 200 miljoonaa lisärahaoitusta ja lisää rahaa myös teille ja radoille ja yksi merkittävä lisäsatsaus laivanrakennuksen innovaatiotukeen.

Opposition esityksissä ei miljoonista ollut pulaa. Olisi mielenkiintoista laskea että kuinka paljon lisävelkaa olisimme tarvinneet tuon kaiken esitetyn toivetynnyrin täyttämiseen. Miljoonia sinne ja tänne. Monta esitystä toki tarpeellista, mutta kokonaispotti sellainen, että ei mitään rajaa. Minusta vastuulliseen toimintaa kuuluisi se, että esitykset tehtäisiin niin, että talous säilyisi tasapainossa. Mielellään niin että velkojakin olisi mahdollista lyhentää. Tätä ei opposition esityksissä paljon näkynyt. Velanlyhentäminen onkin arvovalinta ja se meille tärkeää. Nyt päätetty esityksemme on 632 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja tämä käytetään vastuullisen linjamme mukaan velanlyhentämiseen. Valtion velkaa lyhennetään kaiken kaikkiaan tänä vuonna ainakin 2,5 miljardilla eurolla. Se tekee siemoisen summan myös säästöä velanhoitokuluissa eli antaa pelivaraa jatkossa muuhunkin kuin korkojen maksamiseen.

Tänään myös jouduimme äänestämään Vihreiden lempilapsesta eli ministeri Braxin esityksestä jolla pyritään vähentämään sakkovankien määrää. Eli enää ei näitä sakkoja voida muuntaa vankeukseksi ja eli periaatteessa vastuu ja rangaistus rikoksista hukkuu. Yritimme loppuun asti, että ministeri olisi myöntänyt hutiloinnin ja surkean esityksen ja vetänyt sen pois, mutta ei. Tällainen pääsi loma-aikana läpi ja sitä ei ministeri enää suostunut korjaamaan. Järkyttävä esimerkki jääräpäisyydestä. Jopa hieman ihmettelen tällaista yhteistyötä ja vallanpullistellua hallituksessa. No tänään sitten äänin 123 laki hyväksyttiin. Itse äänestin esityksen puolesta, sillä emme voi lähteä sille linjalle, että kukin toimii miten haluaa. Siksi en missään tapauksessa hyväksy kahdeksan hallituspuolueen kansanedustajan sooloilua. Viisi meiltä ja kolme keskustasta äänesti esitystä vastaan eli hallitusta vastaan yhteisistä pelisäännöistä huolimatta. Muutama poliisitaustainen edustaja oli sitä mieltä, että heillä on oikeus toimia näin. Tällä periaatteella minä sitten voisin tehdä mitä huvittaa kaikissa sivistyspuolen asioissa – olenhan opettaja.

No nyt laki muuttuu ja enää nimenomaan poliisin määräämiä maksamatta jätettyjä sakkoja ei voida muuttaa vankeudeksi. Onneksi sentää tuomioistuimissa tuomituista sakoista vankeus on edelleen mahdollista eli täytyy toivoa, että poliisit eivät enää uusijoille näitä sakkoja kirjoita vaan tapaukset viedään sitten kalliimman reitin kautta oikeuteen. Ei mitään järkeä, mutta nyt se ainoa vaihtoehto. Jokaisen pitää minusta kantaa vastuu teoistaan ja rangaistus rikkeistään.

Mutta nyt kevään urakka takana. Itse jatkan vielä töitä vaikka täysistuntotauko alkoikin. Tänään kuitenkin illansuu mökillä rosvopaistimontun parissa ja illalla sitten ratsastusta. Muutama viikko vierähti puoluekokouskiertueemme kanssa ja hevostelu jäi vähemmälle. Nyt oli upea palata Dom Cafeen selkään ja mukavan ratsastusporukkamme ja opettajamme luo. Hieno ilta-aurinko ja tunnin jälkeen istuimmekin pitkään tallin pihamaalla. Niin ja pääsinhän tänään myös kokeilemaan elämäni ensimmäisen kerran friisiläistä. Hieno laukka. Nyt saunanlämmitykseen.

Kommentit