Kello seitsemän ja uusi keskiviikko käynnistymässä. Tänään jatkamme ensi vuoden talousarvion käsittelyä kello kymmeneltä, mutta sitä ennen jo yksi hallituksen kokous ja hieman muutakin tehtävää sovittuna. Talousarvion käsittely on kuitenkin edennyt erittäin hyvin ja keskustelu salissa ollut vilkasta ja esimerkiksi eilen koulupuolen asioissa hyvinkin rakentavaa. On ilo kuunnella sellaisia oppositioedustajien puheenvuorojakin jotka oikeasti ovat paneutuneet tiettyihin asioihin ja näkevät isompiakin kokonaisuuksia. Hieman erilaisiakin puheenvuoroja eilen kuulimme linjalla hallitus ei ole tehnyt mitään eikä missään. Mutta sekin kuuluu tuohon ja on heidän oikeutensa.
Mutta nyt eduskuntaa kohden jo kiireellä.
…..
Tänään ei paljoa kerrottavaa. Eduskuntapäivä edennyt ja pitkää päivää on tehty. Tänään siis aamulla jälleen kymmeniä äänestyksiä, joista yksikään ei mennyt läpi. Hieman ihmetytti sellaiset esitykset joita olivat tehneet mutta eivät olleet edes paikalla äänestämässä niiden puolesta. Ja toisaalta sellaiset joissa mm. muutamat kansanedustajat esittivät lisämäärärahoja erilaisiin kohteisiin ja hetkeä myöhemmin äänestivät niitä vastaan??? En sitten millään tuollaista toimintaa voi ymmärtää.
Päivällä istunto Suuren Valiokunnan kokouksen takia hetken tauolla ja ehdimme siinä välissä pitää vielä vuoden viimeisen Valtion Liikuntaneuvoston. Tänään esillä liikuntajärjestöjen ja lajiliittojen valtionavut ja myös liikuntapaikkarakentaminen. Itse toivon niin kuin eilen salissakin istunnossa totesin, että löytäisimme vielä mahdollisuuksia taloustilanteen takia hieman aikaistaan liikuntapaikkojenkin rakentamista. Olisi varsin järkevää nyt tsekata vielä liikuntapaikkopjen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma 2009-2012 uudelleen ja läänien esityksistä pyrkiä nostamaan jo ensi vuodelle kahden myöhemmän vuoden toteuttamisvalmiita hankkeita. Se tietenkin vaatii, että kunnissa valmiutta aikaistaa hankkeitaan ja että mm. kaava ja lupa-asiat ja suunnitelmat niin pitkällä että rakentamisen voisi saada käyntiin nopeamminkin kuin alunperin on suunniteltu. Tämän asian kanssa aion vielä tehdä töitä ja katsotaan voisiko tässä olla yksi tarpeellinen ja varsin hyödykäs elvytystoimi talouteemme.
Nyt kello jo kohta jälleen kolme ja istuntotauko ohi ja työt jatkuvat. Maa- ja metsätalousministeriö seuraavaksi saliin.
…
Kello jälleen hieman yli 23 ja kohta saadaan tämä päivä pakettiin. Tänään jälleen monta mielenkiintoista aihetta ollut salissa esillä ja juuri viimeksi puhuimme perustiepidosta, missä on ehdottomasti lisäsatsauksen tarvetta mahdollisimman pian. Itse nostin esille liikenneministeriön kohdalla myös hieman eri hallinnonaloilta tutun ”ennalta ehkäisevän työn”. Se itseasiassa toimisi täälläkin. Puhuin siis aivan järjettömästä nastarengasajelusta ja talvirengaspakosta mitä olisi nyt liikenneministerin syytä vakavasti miettiä ja modernisoida 2010-luvulle. Ruotsi olisi ainakin tässä hyvä mallimaa.