Tänään aloitimme aamun ylimääräisellä eduskuntaryhmän ryhmäkokouksella. Kävimme lyhyesti läpi tilannetta ja valitsimme ryhmällemme uuden pääsihteerin. Lyhyt kokous ja sen jälkeen täysistuntoon missä tänään keskustelussa pääministerin talousilmoitus ja todennäköisesti myös keskustan vaalirahakohu. Katsotaan mitä istunto tuo.
Eilen valtiovarainministeri Jyrki Katainen kävi läpi jälleen alati muuttuvaa taloustilannetta. Talousministerimme mukaan talouskriisi saattaa olla jo taittumassa, mutta maamme velkaantuminen aiheuttanee ongelmia tulevina vuosina. Tänä vuonna joudumme ottamaan lisää velkaa talouskriisin hoitoon 10 miljardia ja ensi vuonna jopa enemmän ehkä noin 13 miljardia. Eli noin neljäsosan maamme vuoden budjetista. Se on todella hurja määrä ja kova vastuunkanto tässä tilanteessa.
Katainen puhui jopa julkisen talouden kriisistä ja varoitti siitä. Olen samaa mieltä, että nyt asiat on hoidettava oikein ja varmistettava se, että elämme hyvinvointiyhteiskunnassa tämän kriisinkin jälkeen. Se tarkoittaa takuuvarmasti työurien pidentämistarvetta ja varmasti myös verojen nostoja ja pahimmassa tapauksessa myös menojen leikkaamista. On kuitenkin toivottavaa, että tuottavuuden lisäämisellä voisimme korjata tilannetta ennen näitä viimeisiä keinoja.
Katainen totesi työurista, että ”semmoinen haave, että Suomi olisi hyvinvointiyhteiskunta jossa ihmiset tekevät töitä 59-vuotiaaksi ei ole totta”. Tämä meidän kaikkien pitää nyt tunnustaa ja tiedostaa ja elää oikeasti rehellisesti tässä ajassa ja tulevaisuuden haasteiden edessä. Jos meillä ei ole rohkeutta ja halua tehdä ja toimia niin olen varma, että tulevaisuutemme voi olla hyvinkin synkkä.
Tuloveronkiristämiseen ei minusta pitäisi kuitenkaan tämän tiedon valossa lähteä. Niin kuin Katainenkin on useasti todennut tuloveronkiristyksellä voi olla hyvinkin negatiiviset vaikutukset mm. työnteon kannustavuuden kannalta. Itse siis olisin mieluumminkin valmis kiristämään kulutusveroja ja ympäristöveroja. Sellaisia veroja ensisijaisesti jotka eivät kohtele kovakouraisesti ns. arkipäivän pakollisia toimia ja toimeentuloa, mutta ohjaavat meidän kulutuskäyttäytymistämme oikeaan suuntaan määrien pienentymisen ja ympäristöystävällisten tuotteiden suuntaan. On totta, että verotukseemme kohdistuu tulevaisuudessa kiristyspaineita jotta selviämme huomisesta. Esimerkiksi Suomen Pankki arvioi, että kiristystarve voi olla jopa viitisen prosenttia.
….
Tänään täysistunnossa eduskunta hyväksyi odotetusti hallituksen ja presidentin hyväksymät puolustuspoliittiset linjaukset. Vasemmisto-oppositio jäi yksin ja ainakin itse olin sitä mieltä edellisillan keskustelusta, että olemme ottaneet merkittävästi askelia eteenpäin tässä keskustelukulttuurissa. Salissa käytiin ajoittain erittäinkin hyvää keskustelua ja avointakin keskustelua erilaisista vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista. Myös merkittävää oli se, että keskustelussa nousi esille samana iltana Ruotsin tekemä ratkaisua luopua kokonaan yleisestä asevelvollisuudesta. Itse uskon, että se on askel kohti Natoa länsipuolellamme. Katsotaan olenko yhtään oikeassa.
Talouskeskustelussa tänään vain ryhmäpuheenvuorot ja tiivis debatti ja sitten pääministerin puheenvuoro tai vastaus valehtelu-syytöksiin. Oppositio hyökkäsi aika kovaa pääministerin kimppuun ja näyttää ettei vastaus heitä tule tyydyttämään. Asian käsittely jatkuu varmasti ja katsotaan joudummeko jopa kesällä istumaan talolla. Toivotaan, että niin ei käy.
Tänään kuitenkin pääaiheena hallituksen ilmasto- ja energiastrategia joka linjaa tulevaisuutta aina vuoteen 2050 mm. sitä miten pystymme parantamaan energiatehokkuuttamme, vähentämään päästöjä ja lisäämään uusiutuvaa energiaa. EU:han on linjannut uusiutuvan energian tavoitteeksi 38 prosenttia ja tullee vaatimaan tiukkojakin toimenpiteitä. Olen samaa mieltä mitä ryhmäpuheenvuorossammekin Marjo Matikainen-Kallström totesi, että haaste on niin valtava, että meillä ei ole mitään mahdollisuuksia hylätä yhtään päästötöntä energiavaihtoehtoa vain ideologian takia. Ilmasto- ja energiapäätöksissä onkin otettava ehdottomasti päälimmäisenä huomioon juuri päästövähennysten saavuttaminen. Se on ainoa todellinen ja konkreettinen keino hillitä ilmastonmuutosta. Mutta samaan aikaan meidän on kuitenkin toimittava niin, että me suomalaiset saamme kohtuuhintaista energiaa, sillä meillä mm. lämmitys ja liikkuminen sitä vaatii enemmän kuin monessa muussa maassa.
Iloinen olin myös siitä, että saimme ryhmämme viralliseksi kannaksi puneenvuorossa myös korostetusti tässä työssä mm. lämpöpumput ja jätteiden energian hyödyntämisen. Yhtenä vaihtoehtona esille nostettiin myös vesivoiman tehonkorotukset. Marjo Matikainen-Kallström totesi, että ”oimenpiteet on punnittava niin, että ne ovat kustannustehokkaita ja mahdollisimman markkinaehtoisia sekä ennen kaikkea aidosti päästöjä vähentäviä”. Juuri näin. Järki kädessä tässäkin työssä. Sinivihreää ympäristöpolitiikkaa siis.
Tänään muuten söimme lounaan opetusministeriön väen kanssa ja emäntänä luonnollisesti opetusministerimme. Hieman kävimme läpi tapahtumarikkaan kevään aiheita ja mm. valtavanisoa yliopistouudistusta ja sen läpivientiä, mutta ennen muuta jo katselimme hieman tulevaakin. Syksyllä mm. pöydällemme erityisopetuksen lakiuudistus perusopetuslaissa ja myös tuntikehysasia esille. Mielenkiintoisia aiheita siis tulossa ja näissä toivon erityisesti opettajilta ja kasvatusalan muiltakin ammattilaisilta kommentteja ja ideoita ja ajatuksia. Ollaan siis yhteyksissä.
Nyt vielä hieman iltapalaa ja sitten nukkumaan. Huomenna äänestyspäivä ja sitten juhannuksen viettoon.