Keskiviikko, 16.12.2009

Blogi, keskiviikkona 16.12.2009

Uusi aamu käyntiin. Eilen siis pitkä istunto ja illalla keskusteluissa vielä VM ja puolustusministeriönkin hallinnonala. Tänään jatkamme aamusta äänestyksillä näiden eilisten hallinnonalojen osalta ja sitten keskustelut jatkuvat seuraavilta sektoreilta.

Kööpenhaminan ilmastokokouksessa tahti myös kiihtyy. Valtioiden päämiehiä suuntaan ja saapuu kokouspaikalle tänään ja eilispäivän tiedot paikanpäältä enteilivät jotain positiivista. Maat ovat pääsemässä sopuun kokonaan uudesta rahastosta, joka hallinnoisi ja vastaisi kehitysmaiden tukemisesta. Tämän toteutuminen vielä vaatii luonnollisesti suuremman ilmastosopimuksen syntymistä, mutta uskon, että se on osaltaan tasoittamassa tietä tätä kohti vaikka vielä onkin siis täysin bauki miten rahaston rahat kerätään, millä jaolla ja taakanjaolla teollisuusmaiden kesken jne. Neuvotteluissa on myös päästy sopuun uudesta valvontaelimestä, jonka tehtävä on seurata miten eri maat ja maanosat mahdollisiin sopimuksiin pääsee ja sitoutuu ja tässä työssä valvonta on äärimmäisen tärkeää. Mutta jotain positiivista siis jo kuulunut Kööpenhaminasta ja seuraamme tilannetta tarkkaan tässä loppuviikon aikana. Haluan olla optimistinen ja toiveikas.

Järkytyksellä olemme saaneet seurata myös kotimaan uutisia, mitkä kertovat, että osalla maatiloja on edelleen ollut julmia laiminlyöntejä lähinnä sikojen elinoloissa. On huolestuttavaa, että vaikka jo aiemmin näistä laiminlyönneistä on noussut kohuja viimeksi muistaakseni 2007 eli tällä samalla hallituskaudella niin niitä ei ole saatu kuriin. On todella valitettavaa, että tällaiset tapaukset lyövät leiman koko alan niskaan vaikka olen edelleen vakuuttunut, että suomalainen kotimainen ruoka on pääasiassa hyvää, puhdasta ja eettisesti hyvin kasvatettua.

Mutta tämä ei anna anteeksi sitä, että laiminlyöntejäkin edelleen on. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira selvittää asiaa ja tietojeni mukaan vielä tällä viikolla pitäisi saada lisätietoa väitteistä. Jo alkuviikosta kerrottiin, että videoiden johdosta tehdyt tarkastukset ovat johtamassa korjausmääräyksiin useammilla tiloilla. Ja osaa tapauksista on pidetty törkeinä vaikka Evira onkin painottanut, että suurin osa suomalaisista tuottajista hoitaa eläimiään asianmukaisesti. Mutta kyllä nyt maatalousministeriön ja ministerin on syytä laittaa asia sellaiseen kuntoon, että voimme pian jälleen todeta, että kaikki suomalaiset tuottajat hoitavat eläimiään asianmukaisesti. Tässä ei ministerillä ole enää yhtään aikaa viivytellä eikä selittelylle ole sijaa. Jäämme odottamaan tiukkoja ja nopeita toimia. Uusia videoita laiminlyönneistä ei enää maamme kestä.

Mutta nyt jo kello yli seitsemän ja tästä aika lähteä eduskuntaa kohden. Työpäivä kutsuu.

….

Tänään aamulla siis miljardiluokan menolisäyksiä äänestettiin ensi vuoden budjettiin. Aivan huimasi kun niitä esityksiä hieman yritti yhteen laskea ja pohtia sitä millä se kaikki rahoitettaisiin. No ei vasentalaitaa se paljoa mietityttänyt. Maamme onneksi ne kaikki kaatuivat selkein luvuin ja esimerkiksi yksittäisten kuntien (usein kansanedustajan oman kotikunnan) tukemiseen esitetyt miljoonaesitykset jäivät toteutumatta. Tai esitykset oman kotitien tai oman kunnan jonkin rakennuksen korjausavustamiseksi. Mielenkiintoisia esityksiä ja en tiedä mihin tää maa menisi jos sellaisten esittäjät saisivat vallan. Toivotaan että eivät.

Mutta aamun äänestysten jälkeen sitten keskustelut jatkuivat ja päivällä tauko Suuren valiokunnan kokouksen ajan. Sen hyödynsimme Takarivien taavien kanssa ja käsimme joululounaalla ja hieman juhlistamassa samalla oman ministerimme yksivuotista ministeriuraa. Lounaan jälkeen sitten takaisin talolle ja nopea piipahdus eduskunnan kirjaston glögeillä, mistä tuo Paavo Arhinmäen videokin. Itseasiassa eduskunnan kirjaston glögeillä on mielenkiintoistakin historiaa. 90-luvulla glögeiltä saliin äänestämään kiirehtineet kansanedustajat jäivät hissiin jumiin ja näin silloin käsittelyssä ollut liikeaikalain kokonaan kumoaminen kaatui yhdellä kahdella äänellä. Hissiväki oli esityksen kannalla ja jos he olisivat olleet paikalla olisi maamme kauppojen aukiolo vapautunut silloin täysin. Sellaisia sattumia joskus. Mutta nyt siis jälleen istunto käynnissä. Juuri otin osaa viestintä ja liikenneministeriön hallinnonalan debattiin ja kohta varsinaiset puheenvuorono aiheesta. Nyt nopeasti siis kuppikahvia ja työn touhu jatkuu. Kello nyt siis 20.04 ja taitaa venyä pitkään.

Kommentit