Keskiviikko, 15.12.2010

Blogi, keskiviikkona 15.12.2010
’Määrääkö kilpailulaki, milloin tätä maata puolustetaan?’

Eilen nostin eduskunnan budjettikeskusteluissa tämän aiheen esille. Voiko todellakin olla niin, että tämäntyyppisessä toiminnassa hankintalaki voi estää hankinnat? Tiedän, että hankintalaki on vaikeuttanut ja sotkenut monet asiat kunnissa vaikka lain tarkoitus onkin ollut hyvä ja kannatettava. Eli hankintojen oikeudenmukaisuus ja läpinäkyvyys. Monessa tapauksessa laki on kuitenkin toiminut täysin väärin ja siirtänyt hankintoja ylisuuriin kokonaisuuksiin ja estänyt mm. pienten paikallisten yrittäjien mukaanpääsyn kilpailutuksiin.

Kukkasia löytyy vaikka kuinka ja nyt varmasti olisikin aika pohtia ja selvittää laajasti miten hankintalaki on oikeasti toiminut? Tulenkin esittämään asiaa eduskunnassa ja vaatimaan laajaa selvitystä hankintalain toimivuudesta ja vaikutuksista.
Tuossa armeija-asiassa siis kyse siitä, että toinen varsikenkien eli maihareiden valmistaja riitautti hankinnan ja näin uusia kenkiä ei ole voitu hankkia varusmiesten käytttöön. Pian olemme tätä menoa samassa tilanteessa kuin talvisodan syttyessä, että miehiä pyydetään ottamaan mukaan omat varusteet armeijaan astuessaan.

Ei voi olla niin, että tällaisilla aloilla kilpailutuslainsäädäntö voi estää toiminnan? Onko seuraava askel se, että poliiseilla ei ole autoja? Tai lääkäreillä hoitolaitteita?

Jos teillä hyviä tai siis epäonnistuneita kokemuksia hankintalain toimivuudesta tai siis toimimattomuudesta niin toivoisin, että voisitte niitä minulle lähettää asian kuntoonsaattamisen helpottamiseksi. Eli osoitteeseen timo.heinonen (a) eduskunta.fi.

Kello nyt jo yli seitsemän ja keskiviikko aamu. Lyhyeksi jäi unet ylipitkän eilisen istunnon jälkeen ja tänään sama vaara. Taitaa mennä yötyöksi tänäänkin. Mutta aamusta nyt ensin kirjaston hallitukseen ja siitä se alkaa.
….
Kello jo 16.56 ja istun hetken täällä hytissäni. Eduskunnan työhuoneessa siis. Päivä mennyt jälleen todellakin hurjaa vauhtia. Yli 41 miljoonaa euroa tänään laitoimme alustavaan jakoon esityksenämme liikunta- ja urheilurahan jakamisesta urheilujärjestöille ja liitoille. En usko, että koskaan ennen yhden hallituskauden aikana olemme saaneet lisättyä sportin rahoitusta näin paljon ja ensi vuonnakin valtavasti rahaa myös liikuntapaikkarakentamiseen ja peruskorjauksiin. Se siis tuon yllä olevan 41 miljoonan lisäksi luonnollisesti. Valtion Liikuntaneuvoston viimeinen kokous siis tältä vuodelta jo myös takana.
Päivän äänestykset myös jo hoidettu ja oppostion miljardien menolisäykset hävisivät yksi toisensa jälkeen äänestyksissä. Budjettikuri siis piti ja velkaantuminen ei sentään kasvanut aivan hulvattomaksi mitä nuo opposition esitykset olisivat toteutuessaan aiheuttaneet. Nyt pitää elää tarkasti ja ryhtyä tasapainottamaan maltillisesti valtion budjettia. Näin jo ensi vuoden budjetissakin siis teemme vahvan etupainotteisesti. Laittaa kyllä miettimään, että missä jamassa tämä maa olisi jos nuo kaikki opposition esitykset toteutuisivat? Se siitä vastuullisuudesta.
Nyt budjetin käsittely isossa salissa jatkuu. Tänäänkin mennee siis yömyöhään. Tässä nyt odottelen ja kahvia hetken nautin. Kohta jatketaan.
Tänään myös julkaistiin Korkeakoulujen arviointineuvoston työryhmän asiakirja missä esitetään mm. että tulevaisuudessa 
korkeakouluissa opinto-oikeuden saisi aluksi vain kandidaatin tutkintoon. Itse ehdin tuon esityksen jo torjua ja saman teki myös opetusministerimme Henna Virkkunen. En näe mitään perustetta sille, että yliopistoihin luotaisiin vielä toiset pääsykokeet ja haut maisteriopintoja varten. Myös yliopistoistamme kolmetoista vastusti esitystä ja seitsemän kannatti. Kannattajat haluaisivat saada nuoret jo kansivaiheessa työelämään ja muka sitten palaamaan joskus opiskelemaan. Itse en usko että näin tapahtuisi vaan tulemmana olisi se, että koulutustasomme laskisi. Esitys myös olisi hyvin byrokraattinen ja jäykkä. Ei hyvä.
Toisellekin esitykselle sanoin jo itse ei. Se koski maisteri-nimikkeen käyttöönottoa myös ammattikorkeisiin. Siis uutena maisteri-amk. Minusta on syytä huolehtia siitä, että tulevaisuudessakin koulutamme sekä mestareita että maistereita. Sillisalaatista ei tässä tapauksessa tuli maukasta.
Mutta hyvä, että esityksiä tulee ja niiden myötä keskusteluja. Paljon asiakirjassa muuten mielenkiintoista. Kannattaa tutustua.
….

Kommentit