Keskiviikko, 14.04.2010

Blogi, keskiviikkona 14.04.2010

Tänään lehdet jo uutisoivat ensimmäisen todennäköisen uuden ehdokkaan vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Forssalaislähtöinen Sanni Grahn-Laasonen on lähdössä kisaan mukaan ja tästä olen enemmän kuin iloinen. Sanni on hyvä ystäväni näiltä vuosilta ja työnsä kautta kouliutunut erinomaiseksi ehdokkaaksi. 26-vuotias Sanni toimii paraikaa ulkoministerimme Alexander Stubbin lehdistöavustajana, mutta aiemmin mm. ulkomaankirjeenvaihtajana ja toimittajana sekä uutispäällikkönä. Mahtava persoonakin ja hienoa jos Sannin saamme Hämeen listalle mukaan. Osaaja ja tekijä. Itse uskon, että saamme Hämeeseen 2011 vaaleihin erinomaisen ehdokaslistan kokonaisuutenakin ja voimme hyvin kisata suurimman puolueen paikasta täälläkin. Erittäin mielenkiintoisia nimiä vielä keskusteluissa.

Eduskuntavaalit siis lähestyvät. Vuosi vielä tosin aikaa, mutta tämäkin uutinen kertoo siitä, että valmistautuminen tulevaan on jo kovassa vauhdissa. Työtä riittää siis sen ympärillä, mutta on tämä tämän hallituskauden viimeinenkin eduskuntavuosi talossakin työntäyteinen. Taloustaantuma aiheuttaa merkittävästi työtä ja huolta ja moni isokin uudistus vielä tulossa eteemme ja käsittelyyn. Puhumattakaan ydinvoimaratkaisusta tänä keväänä, jätelain suuruudistuksesta, varhaiskasvatuslain uudistamisesta jne. Ja hienoja odotettuja juttuja ovat myös jo tehdyt päätökset mm. takuueläkkeestä, joka nostaa kansaneläkkeitä ennätyspaljon noin 100 euroa kuukaudessa, lapsilisien indeksiin sitominen, laitoshoidossa olevien oikeus valita vapaasti kotipaikkansa perusoikeuksien mukaisesti sekä esimerkiksi yrittäjän perheen sosiaaliturvan parantaminen. Tässä vain jotain mainitakseni mitä vielä olemme tekemässä.

Mutta nyt siis jälleen sorvin ääreen. Töitä täksikin päiväksi ahdettu ihan sanonko kiitettävästi.

……

Päivä edennyt todella vauhdikkaasti. Aamulla ensin valmistava keskustelu ympäristövaliokunnassa ilmastoasioista ja hieman jatkoa yhden asian asiantuntijakuulemisessa vielä. Sekin kohta päätökseen. Sitten päivältä peruuntui sivistysvaliokunnan kokous ja sain siihen mahtumaan yhden siirtyneen tapaamisen. Ja nyt sitten jo istunnossa keskusteltu GMO-laista ja maamme ruokaturvallisuudesta. Itse nostin esille huoleni geenimuunneltujen kasvien tuonnista nyt kovaa vauhtia Suomeen. En ymmärrä, että maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila puhuu, tänäänkin salissa, GMO-vapaan maan puolesta, mutta samaan aikaan meillä ympäristövaliokunnassa käsittelyssä hänen lakinsa rinnakkaiselosta eli miten GMO-perunaa tullaan Suomessa viljelemään. Toivoinkin, että ministeri nyt vetäisi lain pois ja odottaisimme sen, että EU antaa maille mahdollisuuden aidosti päättää geenimuunneltujen kasvien tulosta omaan maahan. Nyt tehtävä rinnakkaiselolaki on myös monen keskustalaisenkin mielestä suuri tai ainakin jonkinlainen uhka maamme luomuviljelylle ja ennen muuta mm. hunajatarhoille. Nyt olisi toiminnan paikka. Herätys.

Mutta kello jo nyt 17.24 ja kohut täällä talolla jatkuvat. SDP:n Kimmo Kiljusen erikoiset matkaseikkailut ja sekavat tiedotustilaisuudet puhuttavat ja hämmentävät ja myös KMS-vaalirahakohu velloo. Nyt jälleen pääpisteessään eli keskustan selässä. Toivotaan, että nyt tämä homma jo saataisiin päätökseen. Poliisien salaisia papereita vuodetaan julkisuuteen ja soppaa hämmennetään joka suunnalla. En edes uskalla kuvitellakaan kuinka pitkään.

…..

Päivä näin jälleen pakettiin. Puoluekokouksemme lähestyy jo hyvää vauhtia ja myös eri kokoomusyhdistysten puoluekokousaloitteet alkavat pikkuhiljaa tulla julki. Tänään tuossa iltasella tutkailin Pohjois-Savon Tuhatkunnan eli kokoomusopiskelijoiden aloitteita ja tämä alla oleva nousi erityisesti esille. Kokoomusopiskelijat ovat luoneet minusta varsin mielenkiintoisen mallin opintotuen kannustavuuden lisäämiseksi ja idea lähtee ns. vapaatulonrajojen muutoksesta opintopistesidonnaisiksi. Eli opiskelija saisi jokaisesta kertyvästä opintopisteestä oikeuden ansaita 250 euroa ilman, että hänen oikeuttaan opintotukee tarkasteltaisiin tai saatikka ryhdyttäisiin ahkeruuden takia pois perimään. Mallissa opintotuen myöntäminen ja maksaminen edellyttäisivät edelleen vähintään 4,8 opintopisteen suorittamista nostettua tukikuukautta kohti, mikä siis tarkoittaisi 250 euron kaavalla kuukaudessa 1 200 euron ns. vapaata tuloa opintotuen lisäksi. Eli oikeutta tehdä työtä, hankkia työkokemusta ja kehittää ammattiosaamista 1200 euron palkan edestä. Eli opintojaan suositusajassa suorittavalle opiskelijalle eli 60 opintopisteen lukuvuositahtia opiskelevalle tämä tarkoittasi mahdollisuutta ansaita 15 000 euroa opintotuen lisäksi. Minä innostuin tästä vaikka itse olisin valmis luopumaan koko vapaantulon rajoista kokonaan. Minusta on nimittäin aivan käsittämätöntä, että yksi ihmisjoukkomme eli opiskelijat ovat sellaisia joita rangaistaan ahkeruudesta ja työnteosta. Mutta siihen ei nyt ainakaan vielä riittävästi kannatusta eduskunnassa ole ja siksi olen valmis kehittämään mallia esimerkiksi Pohjois-Savon kokoomusopiskelijoiden esittämällä tavalla. Mitäs mieltä olette?

Samalla muuten on hyvä paikka kiittää myös laittamistamme viesteistä liittyen kannanottooni jonka viime viikolla annoin julkisuuteen liittyen OECD:n aivan käsittämättömään opintorahan lopettamis -esitykseen. Itse en siis ymmärtänyt OECD:n logiikkaa lainkaan ja en hyväksynyt sitä, että opiskelijoista tehtäisiin vielä ainoa ihmisryhmä joka pakotetaan elämään arkea pelkästään lainarahalla. Ja teistä lähes kaikki – yhtä viestiä lukuunottamatta – olitte samaa mieltä. Pidämme siis ääntä jatkossakin jos joku hulluja esittää.

Mutta nyt siis kello jo yli kymmenen ja vasta kotiin. Aika lehtien ja sitten nukkumaan. Huomenna yhtä pitkä päivä. Ensin töitä eduskunnassa ja sitten ilta Hämeenlinnassa Hämeen Kokoomuksen kevätkokouksessa.

Kommentit