Keskiviikko, 10.01.2007

Blogi, keskiviikkona 10.01.2007

Aikamoista talvea tämäkin. Eilen illalla kun ajelin Riihimäeltä kampanjamme tukiryhmän ja teamien työkokouksesta pois niin mittari näytti viittä astetta lämmintä vettä tuli aivan kaatamalla. Ei siis lumesta ja talvesta tietoakaan.

No jotain hyvää tällaisessakin talvessa. Omakotitalojen pohjien rakentaminen on nimittäin jatkunut tänä ”talvena” syksystä alkaen vilkkaana oikeastaan ilman taukoja. Mielenkiintoista sitten nähdä onko tilanne vain se, että kevääksi suunniteltujen rakennusprojektien aloitusajankohtaa on aikaistettu vain kasvaako rakentamisen määrä muutenkin nyt leudon talven myötä.

Erikoinen keli jatkuu tänäänkin ja jo nyt Ruotsista saapuva myrskyrintama on saavuttanut Suomenlahden ja on voimakkaimmillaan lounaassa aamupäivällä, Helsingin seudulla keskipäivällä ja idässä sitten iltapäivällä. Kova tuuli kaatoi jo viime yönä puita ja katkoi sähköjä. Katsotaan nyt millaisena tänä päivä jatkuu ja tuleeko sitä talvea lainkaan. Kuulin kyllä sellaistakin, että 20. päivän jälkeen talven pitäisi sitten jo tulla. Mene ja tiedä.

….

Aamulla lukiessani päivän lehtiä ei voinut olla kiinnittämättä huomiota virkanimitysuutisointiin. Lehdet kertoivat nykyhallituksen suosimasta Sulle mulle -politiikkasta virkanimityksissäkin ja tämä neljä vuotta onkin ollut sitä parhaimmillaan ja pahimmillaan. Kumpikin hallituksen pääpuolue on haalinut itselleen kymmenkunta kovaa paikkaa tämän vaalikauden aikana. Keskustan parhaat paikat ovat eittämättä Esko Ahon saama Itsenäisyyden juhlarahaston Sitran johtajan paikka sekä Olli Rehnin komissaarin pesti ja vastaavasti SDP:tä on kiitetty Erkki Liikasen Suomen Pankin pääjohtajuudella, sisäministeriön kansliapäällikkyydellä sekä sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkyydellä. Niinpä niin…. Miettikääpä sitä.

Hallituksen suosimaa ja edustamaa politiikkaa koitellaan vielä todennäköisesti ainakin kertaalleen myös välikysymyksellä ennen kuin äänestäjät saavat sanoa sanansa maaliskuussa. Eduskuntaryhmämme kokoontuu tietojeni mukaan tänään keskiviikkona aamulla ylimääräiseen ryhmäkokoukseen ja aiheena on epäluottamusesityksen tekeminen hallitukselle. Kokouksessa esillä on ajankohtainen poliittinen tilanne ja tästä saamme varmasti virallista tietoa lisää lähiaikoina.

….

Kello 12.21 ja juuri sain tietoa, että meidän Kokoomuksen eduskuntaryhmä jättää hallitukselle välikysymyksen ilmasto- ja energia-asioista. Ryhmä päätti asiasta hetki sitten. Käy helpolla tämä blogin pito myös puhelimen kautta. Kirjoittaminen vain vähän hidasta.

Kello 16.42 ja juuri kotiin. Päivän työt tehty ja nyt hetki aikaa olla kotona ja sitten perinteiselle keskiviikon ratsastustunnille Vaahteramäen Ratsutallille.

Keskustan kotisivuilla on mielenkiintoinen Tuomas Koivuniemen kirjoittama uutinen tai haastattelu Eero Lankiasta ja YT-lain valmistelusta. Lankia antaa kirjoituksessa hankkeelle ja sen valmistelulle kovaa kritiikkia. Lankian mukaan uuden yhteistoimintalain valmistelussa nousi esiin kaksi kolmikantaan liittyvää ongelmakohtaa eli Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n ja Suomen Yrittäjien välisen yhteisymmärryksen puutetta ja ulkopuolisten voimien sanelupolitiikkaa. Tällaisen toiminnan tavoitteena on ollut Lankian mukaan sanella kansanedustajille, millaisia lakeja eduskunnan tulisi säätää. Lankian mukaan kansanedustajat saivat asian valmistelun aikana paljon painostavia ja uhkaavia tekstiviestejä palkansaajapuolelta, missä asian eteenpäin viemistä näin vaadittiin.

Muutenkin Lankia oli pettynyt asian valmisteluun. Asia valmisteltiin varsin yksipuolisesti pienessä piirissä ilman koko hallituksen mukana oloa yhden demarijohtoisen ministeriön toimesta.

Niinpä niin…. jotain SDP ja SAK suhteesta kertoo sekin, että ryhmät pitivät yhdessä tänään vaalitilaisuuden Vantaalla. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon työntekijöiden rahoja laitetaan nyt SDP:n eduskuntavaalikampanjaan. SAK:laisissa kun on paljon muiden puolueiden kannattajia ja äänestäjiä. Niitä muuten löytyy useampi tuolta minunkin tukiryhmästä ja kyllä he ovat varmasti ihmeissään kun oma ammattiyhdistysliike kampanjoi yhden puolueen eteen. Katsotaan mitä tässä vielä tapahtuu niin YT-laki asiassa kuin myös SDP:n ja SAK suhteenkin. Ihmeellistä peliä.

….

Niin palatakseni nyt vielä hieman tuohon puolueemme tekemään välikysymykseen. Kyse siis siitä, että Kokoomus haluaa tietää, mitä hallitus on tehnyt ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kohtuuhintaisen sähkönsaannin turvaamiseksi. Kokoomuksen eduskuntaryhmän pj Jyri Häkämies totesi samalla, että kokoomusta kiinnostaa myös hallituksen ja pääministeri Vanhasen kanta lisäydinvoiman rakentamiseen. Nyt vielä kokoomus keskustelee muiden puolueiden kanssa siitä tulevatko ne mukaan mukaan välikysymykseen. Erittäin hyvä aihe jälleen kerran. Tätäkin on mielenkiintoista seurata, vaikka faktahan on se, että ei hallitus tähänkään kaadu. Ryhmäkuri pitää SDP:n ja Keskustan ratkaisevasti kurissa niin kuin edellisissäkin epäluottamusäänestyksissä, mutta toisaalta olemmehan koko ajan nähneet, että rivit rakoilevat ja yhteistyön toimimattomuudesta puhuu jotain tuo Lankian kritiikki demarien saneluvalmistelua vastaakin. Heinäluoman ylimielinen tyyli aiheuttaa ihmetystä.

….

Pitkän päivän jälkeen oli mukava jälleen rentoutua ratsastustallilla. Jatkoimme viime viikolta tuttuja harjoitteita eli tavoitteena oli hyvä istunta, pienet, huomaamattomat ja vain tarvittavat avut ja rentoutunut hevonen. Mukava tunti oli jälleen ja itseasiassa aika juoksi niin nopeasti, että tallille ehdimme maneesista vasta parisenkymmentä minuuttia yliajan jälkeen. No sehän sopi meille.

Tässä viime päivinä olen hieman hevosalan asijoita myös selvitellyt lisää. Nopeasti kasvava ala yleensäkin ja meidän harrastajienkin määrä kasvaa kovaa vauhtia. Ja uskokaa tai älkää niin miesratsastajiakin näkyy talleilla koko ajan enemmän.

Hevostalous onkin tärkeä ja kasvava yritystoiminnan alue itseasiassa kaikissa EU:n jäsenmaissa ja asia vaatii tietyissä kohdissa säädösten yhtenäistämistä.

On myös totta, että hevosalan elinkeinon menestymistä tukevat yhteiskunnalliset ohjauskeinot eivät ole ajan tasalla. Nämä ovat sellaisia asioita jotka vaativat toimenpiteitä, sillä alan kasvu on kovaa ja kasvua tulee erityisesti asutuksen läheisyyteen niin kuin pitääkin. Näiden asioiden ympärillä tehdään hevosväen keskuudessa hyvää työtä, mutta tukea tarvitaan myös yhteiskunnalta ja ympäristöltä. Olemme nimittäin monessa asiassa hyvin kaukana esimerkiksi läntisen naapurimme Ruotsin tilanteesta – tässäkin.

Mutta nyt nukkumaan. Huomenna pitkäpäivä heti aamusta alkaen. Hyvinkää-Riihimäen talousaluetoimikunnan kokous kahdeksan jälkeen kuntaliitosselvityksen ja PARAS-hankkeen ympärillä ja sen perään Riihimäen seudun PARAS -hankkeen ohjausryhmän kokous. Suuria asioita joiden ympärillä teemme alkavan vuoden äärimmäisen tiukasti töitä.

Kommentit