Tuorein puolueiden kannatusmittaus on mielenkiintoista luettavaa. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan suurten järjestys on säilynyt samana eli me jatkamme suurimpana puolueena, SDP on kakkosena ja pahasti kannatuksensa hukannyt keskusta on romahtanut kauaksi kolmanneksi. Nykykannutkset ovat kokoomuksella 22,9 (+0,6% EK07), Keskusta 18,7% (-4,4) ja SDP 20,7 (-0,7).
Tämä gallup tulee varmasti värittämään tulevan viikonlopun puoluekokousten superviikonloppua ja varmasti keskustassa mietitään nyt sitä miten kannatuksen muutos käännetään takaisin nousu-uralle.
Mutta vähintäänkin yhtä huolestuttava on tilanne myös SDP:ssä joka jo käytti puoluekokouskorttinsa eikä se näytä tuottaneen mitään tulosta. SDP kannatus on jatkanut alamäkeä ollen nyt 20,7 prosentia. Ja SDP:n pahimmaksi kilpakumppaniksi onkin nousemassa heidän lähes jo veljespuolueeksi nousseet perussuomalaiset. Puolueet ovat löytäneet toisensa monessa kysymyksessä mm. maahanmuuttokriittisyydessään, mutta tästäkin huolimatta aito eli perussuomalaiset näyttää vievän voiton ja kannatuksen fakeltä eli SDP:ltä. Samaa ongelmaa potee myös laskevaan kannatustrendiin juuttunut Paavo Arhinmäen vasemmistoliitto. Arhinmäestä odotettiin puolueelle uutta pelastajaa, mutta näytöt ovat jääneet lähinnä puheeksi ja puolue onkin nyt jo pudonnut kannatuksissakin selkeästi perussuomalaisten taakse. Arhinmäen johdolla vasemmistoliitto ei näytä siis pääsevän edes vuoden 2007 kannatuksiin. Mielenkiintoista siis nähdä millaisen ryhtiliikkeen vasemmisto tekee omassa puoluekokouksessaan. Arhinmäki varmasti jatkaa, mutta miten käy muiden.
Mielenkiintoinen alkukesä siis luvassa ja katsotaan mitä tuleman pitää. Kortit on vielä jakamatta ja ehkäpä kesänmittaan kädet alkavat pikkuhiljaa paljastua.
Me jatkamme tänään ympäristövaliokunnassa energia-asian käsittelyä ns. valmistavalla keskustelulla. Nyt siis eduskuntaa kohden. Päivä näiden aiheiden parissa aikalailla tiiviisti.
….
Kiitokset valtavasta määrästä palautetta liittyen sakotusjärjestelmän uudistamiseen. Kaikki positiivista ja kannustavaa tai itseasiassa yksi ehkä hieman vain sinnepäin. Siinä nimittäin epäiltiin, että olen varmaan juuri sellainen vähän ylinopeutta ajava itsekin. En kuitenkaan myönnä, että tavanmukaan ajaisin, mutta myönnän, että huomautusmaksun olen saanut kameratolpasta kerran. Joku 85km/h oli 80-alueella. Eli joskus niinkin. Oma vika.
Mutta jatkamme aiheen kanssa jumppaa ja näyttää siltä, että nyt muutaman vuoden puhumisen jälkeen alkaa joukkoja aiheen ympärillä löytyä lisää myös eduskunnassa. Asiasta nyt tehtynä laajasti tuettu lakialoite ja hyvät keskustelut eli uskoisin, että tässä voimme vielä onnistuakin. Asia on keskustalaisen liikenneministerin Anu Vehviläisen vallassa ja luodaan sinnepäin painetta.
Päivä tänään talousasioiden ja ydinvoimakysymyksen parissa eduskunnassa ja sama tahti jatkuu huomennakin. Huomenna myös Riihimäen Erämessujen avajaiset ja illalla vielä kyselytunnin jälkeen suuntaan Heinolan Kesäteatteriin ensi-iltaan katsomaan GUYS AND DOLLS – Enkeleitä Broadwayllä. 10-vuotisjuhlamusikaali siis luvassa ja vuosien kokemuksella voin jo nyt sanoa ja vannoa, että takuuvarmaa on varmasti tänäkin suvena. Kannattaa varata liput pian jos vielä saatte. Tässä linkki lippujen varaukseen: Heinolan Kesäteatteri.
Kulttuuria on myös maan parhaat kahvilat. Oma suosikkini – sanoisinko oma strindbergini on nykyisin Riihimäen erinomainen Cafe Feeniks. Ei vain Riihimäen paras vaan pärjää erinomaisesti vertailussa varmasti ainakin läpi koko Suomenmaan. Erinomaiset salaatit ja mainiot erikoiskahvit ja kuulemma myös makeat herkut aina käsintehtyä jäätelöä myöten. Näissä makeissa täytyy kehut luottaa muiden sanomisiin, sillä itse en ole 24 vuoteen koskenut mihinkään makeaan. Ja ihan hyvin olen pärjännyt 🙂
Mutta huoli on nyt sitten sen aidon Strindbergin kohtalo. Paikka oli minulle tuttu jo aiemminkin, mutta entistä tutummaksi se on tullut Benin matkassa. Nyt legendaariseksi muodostunut kahvila ja ravintola on joutumassa vasaran alle ja muu business on ajamassa kahvilakulttuurin edelle. Onneksi tieto on nyt saamassa liikkeelle valtaisen kansanliikkeen ja toivotaan, että saamme tuloksiakin aikaan.
Mukana Stringbergiä pelastamassa ovat jo ainakin Mari Kiviniemi, Jan Vapaavuori
Stefan Wallin, Eero Aarnio, Jonna Järnefelt, Piia-Noora Kauppi, Eija-Riitta Korhola, Marja Kurki, Reino Paasilinna, Kaari Utrio ja tietenkin Ben Zyskowicz. Niin ja myös minä. Liittykääpä puolustajien kasvavaan joukkoon Adressi: Pelastakaamme Strindberg! tai sitten Facebookissa Facebook: Pelastakaamme Strindberg!. Ja paras tapa vaikuttaa on allekirjoituksen lisäksi nyt myös käydä paikanpäällä siis ehkäpä sillä maan parhaalla latella. Vai onko se sitten kuitenkin Riihimäen Feeniksissä? Mene ja maista. Kummassakin mainio.
Mutta nyt vielä töiden pariin ja jos pääsisi vielä auringossa kotiin. Huomiseen.