Keskiviikko, 09.01.2008

Blogi, keskiviikkona 09.01.2008

Tuore Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen PTT:n raportti kertoo, että pääkaupunkiseudun työvoimapula johtuu suurelta osin asumisen ja matkustamisen kalleudesta. Selvityksen mukaan etenkin perheellisille pendelöinti eli matkustaminen työhön toisesta kunnasta on edullisempaa kuin asua pääkaupunkiseudulla. Tämä juuri näkyy meidänkin alueella positiivisena muuttovoittona. Nimen omaan asuntojen korkea hinta ja liian vähäinen asuntotuotanto aiheuttavat työvoimapulaa ja alueita ei saada rakennuksen piiriin. Raportissa esitetäänkin rakentamattomalle tontille entistä korkeampia kiinteistöveroja ja näin tietynlaista pakottamista tai liikkeellelaittoa rakentamiselle. Kantaa otetaan myös kuitenkin työmatkoihin ja tästä olen enemmän kuin tyytyväinen. Itse edustan sitä ajattelumallia, että ei kaikkien tarvitse asua Kehä III:sen sisäpuolella vaikka työpaikka siellä olisikin. Nyt on tärkeää turvata työssäkäynnin mahdollisuus hieman kauempaakin ja uskon, että se on myös koko pääkaupunkiseudun etu ja itseasiassa alueen elinvoimaisuuden edellytys. Pääkaupunkiseutu tarvitsee kehyskuntiaan tulevaisuudessa entistä enemmän ja entistä laajemmalta alueelta. Hyvä, että tämäkin asia nousee esille ja se tunnustetaan yhtenä toimivana vaihtoehtona ja sellaisena se pitää pitääkin ja sellaiseksi sitä pitää koko ajan kehittääkin.

Tänään aamusta kuntamme puheenjohtajistoon. Esillä elinkeinopoliittisia-asioita ja myös rakennus- ja maa-asioita. Nyt siis kunnantalolle.

Niin sen verran puffataan että tänään illalla mielenkiintoinen haastattelu televisiossa. Inhimillinen tekijässä TV2:lla Iiro Viinanen kertoo sairaudestaan klo 22.05. Kannattaa katsoa.

….

Täysi tuli tästäkin päivästä tai ei aivan. Sen verran taukoa että ehdin entisille työkavereilleni käydä koululla päiväkahvin merkeissä toivottamassa hyvää uutta vuotta. Sotkin uuden heidän uudenvuoden lupauksensa jäätelöllä 🙂 Ennen sitä kuitenkin jo aamusta kunnon tuhti kunnan puheenjohtajisto. Esillä tänään monenlaisia asioita seutuyhteistyökysymyksistä ja niihin liittyvistä kuntamme linjoista aina maapolitiikkaan ja täytyy todeta, että kiinnostusta kuntaamme kohtaa näyttää myös yritys kuin asukaskin puolella edelleen riittävän. Palataan niihin taas kun tulevat – toivottavasti – siihen pisteeseen. Esillä myös kuntamme luottamushenkilöjärjestelmän uudistaminen tai sen tarpeen kartoitus ja myös kuntamme koulukeskuksen suuren saneeraus- ja uudisrakentamishankkeen päätösosan eli ns. uuden B-koulun rakentaminen ja lähinnä tilasuunnitelmat. Opettajakunta on ollut aktiivisesti mukana kertomassa omia toiveitaan ja minusta aika upeaa, että osa opettajista jopa suunnitelleet omien oppiaineidensa tilakokonaisuuksia vallitsevien neliöiden ja seinien sisällä. Ei paljon suurempaa sitoutumista omaan työhönsä enää voi vaatia. Itse nostin tänään vielä esille koulukeskuksemme kokonaistilantarpeen ja päätimmekin sen tiimoilta lisätä uuden B-koulun yhteyteen jätettäväksi vielä kolmea lisäluokkaa saneerattavaan osaan. Tällä järjestelmällä voimme taata myös erityiskoulullemme A-talosta tarvittavat ja asianmukaiset tilat tulevaisuudessa. Uskoisin, että tällä lisäyksellä joka nyt menee kunnahallitukseen ja sitten valtuustoon koulukeskus saadaan sellaiseen malliin, että pärjäämme tulevaisuuteenkin ja tilat ajanmukaiset ja hyvät ammattitaitoisen opettajakuntamme hyödynnettäväksi. Täytyy nimittäin myöntää, että harvinaisen pitkää pinnaan on opettajakunnallamme ollut tämän pitkän uran aikana ja rakentamisen kestäessä. Kiitos siitä ja kestämisestä jopa lähes pakkalukemissa pahimpina hetkinä. Nyt asiat hoidetaan malliin.

Puheenjohtajiston ja päiväkahvien jälkeen salaattilounas ja sitten Hämeenlinnan jäähallille palaveriin tulevasta Vanajanlinnarallista. Kävimme Vihman Pekan kanssa läpi huomiset tapahtumat HPK:n pelissä ja myös järjestelyt linnalla lauantaina eli varsinaisena tapahtumapäivänä. Mutta huomenna kannattaa ehdottomasti tulla HPK:n hallille kello 17.00 alkaen eli ennen peliä katsomaan Mika Häkkistä ja Jyrki Järvilehtoa ja Sm-sarjamme kovimpia kuskeja, josta paikalla siis kilpa-autoineen. Nähdäänhän. Nyt kuitenkin ratsuvaatetta päälle ja Vaahteramäen Ratsutallille. Onneksi.

Kommentit