Keskiviikko, 08.09.2010

Blogi, keskiviikkona 08.09.2010

Eduskunnan syksy alkoi siis surullisissa ja haikeissa tunnelmissa muistellen Tommya, mutta töiden oli jatkuttava ja elämänkin. Aikamoinen olikin avaus ja myös tuleva syksy ja kevätkin. Ei voi ainakaan syyttää että hallituksemme ei tekisi mitään. Lakiesityksiä tulee paljon ja suuriakin pitkään odotettuja uudistuksia. Eilen jo saimme alkuun mm. kotikuntalain uudistamistyön eduskunnassa ja sen myötä ensi vuoden alusta jokainen suomalainen voi valita oman asuinpaikkansa vapaasti. Nykyisinhän se ei ole onnistunut mm. pysyvässä laitoshoidossa olevien kohdalla, kun kotikunta ja uusi kotikunta ei ole yleisesti päässeet sopuun kustannustenjaosta. Nyt jatkossa peruslähtökohta on se, että kunta jossa asuessaan palvelutarve syntynyt eli esimerkiksi laitoshoitoon joutuminen on tapahtunut, vastaa kustannuksista vaikka ihminen muuttaisikin toiseen kuntaan. Tämä siis karkea lähtökohta, mutta lakiin sisältyy tiettyjä ”tasauksia”. Mutta itse lähestyn tätä asiaa ennen muuta inhimillisyys, tasa-arvo ja ihmisoikeuskysymyksenä ja en niinkään talouskysymyksenä. On ollut kohtuutonta, että esimerkiksi ikäihminen ei ole voinut muuttaa sukulaistensa lähelle jouduttuaan laitoshoitoon. Ja toisaalta siellä missä sukulaiset ja perhe asuu niin siellä myös toivottavasti apua hoitoonkin ja ulkoiluun yms. Iso uudistus siis edessä.

Itse odotan edelleen vastaavaa suurremonttia päivähoitolakiin. Nykyinen päivähoitolakimme on pian 40 vuotta vanha. Voi vain kysyä miten se vastaa enää 2010-luvun lasten ja perheiden tarpeisiin? Monelta osalta kyllä, mutta suurelta osalta ei. Viime hallituskaudella ministeri Liisa Hyssälä lupasi uudistaa päivähoitolakia, mutta lupaus jäi täyttämättä. Nyt tehtävän uuden varhaiskasvatuslain tulee tunnistaa nykyaikaisen varhaiskasvatuksen erilaiset muodot ja myös vaihtoehdot sekä selkiyttää kaikkien lasten oikeudet varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuslain uudistaminen edellyttää samalla myös päivähoidon hallinnoinnin siirtämistä opetustoimen alaiseksi ja näin ns. kasvunketjun yhtenäistämistä. Tämä vielä tämän hallituskauden töitä ja esitystä jo sosiaali- ja terveysministeriöstä odotammekin. Muuten tulee kiire.

Eli töitä todellakin riittää. Nyt pöydällemme tulossa myös jätelain kokonaisuudistus ja energiapaketit yms. Mutta sitä vartenhan tässä ja täällä ollaan.

Tänään tarkoitus nyt päivällä palaveerata opiskelijoiden kanssa opintotuen kehittämisestä. Itse esitin opintotuen sitomista indeksiin jo nyt ensi vuoden alusta ja esitykseni sai tukea laajasti. Näyttää siltä, että tämä tuki jää nyt ainoana ilman indeksikorotussuojaa ja sen eteen pitää jatkaa työtä. Asiasta tänään ensimmäinen työpalaveri ja samalla pohdimme vielä kokonaisuudistuksen linjauksia ja tarpeita. Eli nyt blogista pois ja työpäivä käyntiin.

….

Kello 21.11 ja ehdin iltamyöhällä vielä hevosenkin selkään. Vaikka päivällä näyttikin siltä, että ollaa jo valmiiksi ihan hevosen vai oliko se jäniksen selässä. Päivä normaalien eduskunta-asioiden parissa ja myös erittäin hyvä tapaaminen ja palaveri tuosta opintotukiasiasta. Tavoitteemme edelleen, että tämä viimeinenkin tuki saataisiin nyt sidottua indeksiin. Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että miksi yksi tällainen etuus jätettäisiin indeksin ulkopuolelle. Vaara on nimittäin se, että kokoomus ei aina ole hallituksessa ja ei ainakaan 20 vuoteen ole opintorahaa korotettu jos ei kokoomus ole ollut hallitusvastuussa. Arvovalintoja siis.

Arvostelu haja-asutusalueiden jätevesimääräyksiä vastaan on jatkunut kovana pitkään ja ääni vain kovenee. Minä ymmärrän hyvin miksi ja ihmettelenkin, että ongelmiin ei ole oikeasti tartuttu. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki on yksisilmäisesti vain runnonut lakia toteutukseen vaikka arki maaseudulla kertoo, että metsään mennään ja monessa paikassa. Ei ole yksi eikä kaksi eikä kymmenenkään viestiä mitä asian tiimoilta on tullut ja kaikkien sisältö sama ”Onko tässä mitään järkeä”. Mummonmökit ja rannat revitään auki ja maahan upotetaan jos jonkinlaisia laitteita joista monien toimivuudesta ja jopa lainkirjaimen täyttymisestä on esitetty kovia väitteitä. Haja-asutusalueiden omakotitaloille markkinoitavien pienpuhdistamojen tehossa on paljastunut selviä ja vakavia puutteita. Kesällä TM rakennusmaailma-lehti tutki laitteita ja selvisikin, että vain yksi pienpuhdistamo kahdeksasta poisti jätevedestä riittävästi ravinteita eli lain määräämällä tavalla. Muut eivät siis täytä jätevesiasetuksen vaatimuksia ja ovat 2014 edelleen tai jälleen ”laittomia”. Tuhannet tai jopa kymmenet tuhannet eurot menevät siis täydellisesti hukkaan.

Paraikaa noin 200 000 mökkiä ja kotia pohtii mitä tehdä? Luottaako laitteisiin vai mitä? Siirtymäaika loppuu kohta ja ymmärrän hyvin, että turhaa laitetta ei kukaan halua tuhansilla euroilla ostaa. 

Kokoomuksen eduskuntaryhmästä tehtiinkin jo myös lakialoite, jossa esitetään jätevesiasetuksen kumoamista. Se voisi olla nyt hyvinkin perusteltua tai vähintäänkin siirtymäajan jatkaminen ainakin 2020. Tätä jo vaatii yksinkertaisesti tuo TM Rakennusmaailma-lehden paljastus. Nyt on syytä tehostaa ensin pienpuhdistamojen testaamista ja taata se, että ne mitä ihmisille myydään täyttävät myös tulevaisuuden vaatímukset ja että niistä olisi aidosti myös hyötyä ympäristölle. Vai onko asetetut vaatimukset jätevesien typen- ja fosforinpoistosta liian tiukat? Vai laitteet vain liian huonoja? 

Arvoisa ympäristöministeri Paula Lehtomäki, nyt olisi aikalisän paikka. Ihmisiä ei saa enää huijata ja lainsäätäjät eivät saa huijausta mahdollistaa. Nyt tilanne on juuri näin. Peli on puhallettava poikki.

 

 

 

 

Kommentit