Keskiviikko, 08.08.2007

Blogi, keskiviikkona 08.08.2007

Kahdeksas kahdeksatta. Eilen oikein mietin saunassa illalla mikä Hämeenlinnan asuntomessuilla olisi ollut niin sanotusti huonointa ja tai ei olisi toiminut. Saunan parvessa pitkän pohdinnan jälkeen olin unohtanut jo avajaispäivän ruuhkat ja aivan oikein. Ei yhden päivän ruuhka ole syy moittia. Siksi anteeksi pyydän avajaispäivän jälkeisiä sanoja. No eilen oli kyllä kohtuullisen vaikea löytää niitä moitteen sanoja. Ehkä eniten olisin kaivannut uusia energiaratkaisuja näkyvämmin käyttöön. Talot yleisesti miellyttivät vaikka ei kaikki olleetkaan silmääni. Mutta ehkäpä paikan viehätys juuri siinä piileekin. Erilaisuudessa, yksilöllisyydessä. Jotain kuitenkin näistä päivistä messuilla opin ja toivon, että tämä henki leviää kaavoitukseen hieman muuallekin. Josko mekin löytäisimme Riihimäen seudulta ja esimerkiksi omasta kotikunnastani Lopelta paikan vanhanaikaiselle modernille kaavalle. Ehkä.

Kotikunnasta kun tuli puhe niin täytyy tyytyväisyydellä todeta ajamamme Loppi-lisän loistava vastaanotto. Yli 20 perhettä on jo päättänyt hoitaa lapsensa itse kunnallisen päivähoidon sijaan ja palautetta on tullut erittäin paljon yli puoluerajojen. Otimme asian kokoomuksessa ns. sydämenasiaksi ja tiukan väännön jälkeen saimme yhden mahdollisuuden perheille lisää. Ainoa mitä on kritisoitu niin on maksun suuruus. Sen tiesimmekin ja yritimmekin loppuun asti ajaa mallista hieman vielä kannustavampaa. Katsotaan nyt ja seurataan miten asia etenee ja muutaman perheen kanssa olen jo sopinut myös kokemusten vaihtoa. Eli kehitetään ja pidetään silmät ja korvat tässäkin asiassa auki.

Tänään siis vapaapäivä alkuviikon jälkeen. Hieman kesällä siis rennompaa tahtia vaikka kyllä tässä menemistä ja puuhaa riittää. Tilaisuuksia kalenteriin tänäänkin taas pari uutta lisää ja aina myös niitä nopean varoituksen juttuja. Yritetään ehtiä.

….

Päivä meni todellakin vain itselle ja akuille. Ei mitään kummempia ohjelmia. Päivällä vain nopeasti Riihimäellä ja sitten mökillä kesäpäivästä nauttimista. Hieman iltapäivällä tuuli yltyi, mutta muuten oikein mukava kesäpäivä vaikka jo linnut valmistautuvatkin muuttoon. Kurjet tänään Loppijärvellä liikkeellä ja myös haikarat jälleen matkassa. Niin se kesä alkaa pikkuhiljaa kääntyä syksyyn vaikka säiden suhteen se näyttää vasta oikeastaan alkavan. Jälleen kerran nämä elokuun helteet aiheuttavat keskustelua koulujen loma-ajoista. Meillä Lopella koulut alkavat jo huomenna ja tänään päivällä kävinkin moikkaamassa koulumme väkeä, jotka jo tänään kokoustivat alkavaa vuotta varten. Itseasiassa oli pakko mennä koululle, kun eilen iski kohtuullisen haikea mieli – ikäväkin. Niinille soittelinkin jo eilen ja tänään oli mukava nähdä omat työkaverit. Helpotti hieman. Huomenna sitten koulu alkaa ja rakas kummityttöni Venlakin astelee ensimmäistä kouluaamuaan. Mutta lomista siis. Itse en oikeastaan ole muodostanut kauhean vahvaa kantaa loma-ajoista. Ehkäpä syy on se, että nykyisiin lomiin olin opettajan oikeastaan hyvinkin tyytyväinen. Jos kevättä pidennetään niin vaikeaa se koulunkäynti kesäkuussakin on. Sen tiedän. Ehkä tämä rytmitys aikalailla onnistunut nyt vakiintuneen syysloman kanssa. Mutta ehkä minusta tämä Lopen 9.8. alku on hieman turhan aikainen vaikka osa nuorista jo iloitsi nyt pitkää edessä olevaa joululomaa. Komsii komsaa… Annetaan olla näin. Vai?

Illalla sitten vielä ratsutunnille. Istuntaharjoituksia ja hevosen perushallintaa. Kehujakin tuli ja nyt ihanan rentoutunut olo. Tekee hyvää mielelle ja keholle tuo hevostelu. Saunaan ja sitten nukkumaan.

Kommentit