Keskiviikko, 07.10.2009

Blogi, keskiviikkona 07.10.2009

Eilen saimme lukea lehdistä hämmentävän uutisen. Eduskunnan urheilukerhon rahoja oli kavallettu vuosien ajan ja ilman, että kerhon hallitus olisi huomannut mitään. Yli 70 000 euroa kavaltaneeksi selvisi yksi eduskunnan virkamiehistä ja onkin hämmästyttävää, että kontrolli ei ole toiminut Urheilukerhon sisällä. Asia on syytä nyt tutkia huolella ja tarkistaa tilit ja käytetyt varat huolellisesti ulkopuolisen toimijan toimesta ja tämän tullee koskea kaikkia eduskunnan kerhoja ja ryhmiä. Onneksi eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on ottanut tässäkin asiassa nyt aivan uudenlaisen otteen. Helsingin Sanomien mukaan Niinistö laittaa nyt kaikkia eduskunnan rahaa käyttävät tehotarkkailuun. Näin pitää tehdäkin. Tuntuu tosin erikoiselta miksi näin ei ole toimittu aina niin että tällaisia rikkeitä ei olisi päässyt edes tapahtumaan. Mutta hyvä, että edes nyt.

Aikainen aamu. Kello nyt hieman vajaa kahdeksan ja jo istuskelen hytissäni eduskunnassa. Töitä tässä aamulla nyt koneen parissa ja puoliysiltä ennen valiokuntia vielä info- ja keskustelutilaisuus Itämeren kaasuputkeen liittyen. Päivä päättyy tänään Hämeenlinnaan missä juhlistetaan OKL:mme 90-vuotista taivalta. Mukana päiväjuhlassa myös opetusministeri Henna Virkkunen ja itse sitten iltajuhlassa Raatihuoneella.

Kello 13.25 ja päiväkahvin aika. Itseasiassa juuri kupillisen jo nautinkin, kun kokoonnuimme Eduskunnan Hevosystäväinseuran ja tukijoidemme kanssa juhlistamaan Bokallen Kriteriumin voittoa. Voittosumma oli kilpailun tavan mukaan muhkea 38 000 euroa. Hankimme jokin aika sitten Bokallen seuraamaan Ulrik Laukkoa, joka voitti aikanaan urallaan noin 28 000 euroa. Idea on siis se, että emme käytä tämän yhdistyksen toimintaan eduskunnan rahaa. Se ehkä syytä nyt tässä Urheilukerhon kohun aikaan syytä kertoa vaan toimimme juuri toisinpäin. Bokalle ravaa hyvän asian puolesta ja hevosen voittamista palkintorahoista Eduskunnan Hevosystävien Seuralle tuleva osuus (65%) lahjoitetaan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen nuorten ja lasten hevostoimintaan.

Mutta päivä siis pitänyt sisällään myös aamun varhaisen infon koskien Itämeren kaasuputkea ja sen jälkeen ympäristö- ja sivistysvaliokunnan kokoukset. Nyt nuo kahvit loppuun ja sitten istuntoon.

….

Istunnossa tänään tämän vuoden lopun talousasioita ja sitten illalla junalla Hämeenlinnaan. Raatihuoneelle oli kutsuttu Hämeenlinnan OKL:n 90v iltajuhlaan väkeä ja kerta kaikkiaan hieno ilta olikin. Oli mahtava nähdä paria entistä OKL-opettajaani lukuunottamatta kaikki ja päästä juttelemaan monen kanssa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Hienoja muistoja ja naurua riitti ja terveisiä kaikille tätäkin lukeville entisille opiskelijakavereilleni. Monesta teistäkin juttelimme niin Heleenan, Vellun, Tiinna, Martin, Jammun, Tuulan ja monen muun kanssa. Mutta nyt kello jo kohta yksitoista ja vasta juuri kotiin. Huomenna aikainen herätys ja aamusta takaisin eduskuntaan.

Kommentit