Keskiviikko, 07.01.2009

Blogi, keskiviikkona 07.01.2009

Asuntoministeri Jan Vapaavuoren esitys asuntolainatakuusta työttömille on saanut erinomaisen vastaanoton ja monessa mediassa aihetta on käsitelty. On toki luonnollista, että osa asiaa vastustaakin. Sekin kuuluu politiikkaan ja sekin sallittakoon. Tänään kauppalehdessä VM:n virkamies Peter Nyberg suhtautui asiaan nihkeästi. Kuulemma korkotuki ei olisi valtiolle kannattavaa – valtio ei saisi siitä mitään vastineeksi. Onko todella mukana näin? Eikö valtio saisi juuri sillä tässä esityksessä paljon, että taloutta elvytettäisiin asuntokauppa elpyisi ja asuntorakentaminen elpyisi. Äärimmäisen erikoinen tulkinta ettei valtio saisi mitään ja toisaalta elvytyskeinot pitää nyt ottaa kovalla kädellä käyttöön. Olen täysin samaa mieltä mitä muilta rintamilta on Vapaavuoren esityksen jälkeen kuulunut – minäkin pidän tärkeänä, että ”uusia ratkaisuja ylipäänsä mietitään”.

Tänään tiukka päivä töiden parissa. Nyt jo kotona tehty töitä koneen ääressä ja vielä hommia tuossa jonossa ja sitten Hämeenlinnaa kohden.

….

Tänään saimme hieman esimakua siitä mitä alkaneen vuoden ensimmäinen elvytyspaketti voisi pitää sisällään. On hyvä, että liikennepakettia ollaan kiirehtimässä ja toivotaan, että mahdollisimman moni hanke saadaan nyt liikkeelle. Tosin hieman erikoinen oli tuo ulostulo millä ko. alan ministeri toiveistaan kertoi. Voi synnyttää sellaisen elvytysruuhkan, että siihen ei sitten enään yhteisetkään rahat riitä.

Varsin erikoinen oli myös SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardsonin esitys palkkatuesta yrityksille. Demaripuheenjohtaja esitti, että yritykset voisivat saada jopa neljänneksen palkkamenoistaan valtiolta. Voi vain kysyä miten yritykset sitten valittaisiin ja toisaalta mihin tuollainen palkkatuki ajaisi. Miettikääpä jos nyt vaikka joku toinen maa päättää tukea omaa yritystoimintaansa palkkatuella. Mitäs se yritysten välisessä kilpailussa aiheuttaisi? Olisiko se reilua sitten suomalaisyritystä kohtaan jos Ruotsi päättäisi tukea jotain omaa alaansa vastaavilla merkittävillä palkkatuilla ja Viro jotain toista alaa. Vaikkapa sitten metsäteollisuudesta jos olisi kyse? Ehkä tämä Guzenina-Richardsonin palkkatukiesitys kannattaa nyt laittaa elvytyshuutokaupan piikkiin ja unohtaa. Vanhanen totesi samaisesta esityksestä varsin oikein, että ”kuka valitsisi ”vaikeuksissa olevat yritykset”. Olisiko se tervettä, että viisaammin asiansa hoitanut yritys jäisi vaille tätä tukea”. Niinpä. Järkikäteen ja malttia voisi tässä huutokaupassa myös toivoa.

Elvytyshommissa kanttaa nyt edetä järjellä eteenpäin ja miettiä tarkkaa mihin ja miten eurot käytetään. Tärkeää työllisyyden tukeminen ja nopeat vaikutukset, tärkeää toimien kertaluonteisuus ja vaikutukset. Siksi nuo liikennehankkeet mainioita ja kannatettavia kuten myös tuoreen opetusministerimme Henna Virkkusen esille nostamat lisämäärärahatarpeet mm. kosteus ja homevaurioista johtuviin rakentamistarpeisiin sekä 1500 lisäopiskelupaikkaan rakennustyömaiden työnjohtajakoulutukseen. Mutta odotetaan tuo eriministeriöiden kokonaispaketti ja palataan siihen sitten.

Tänään koko päivä menikin tiukasti Hämeenlinnassa. Kävimme läpi maakuntamme ja vaalipiirimme ajankohtaisia asioita ja tulevaa. Erittäin hyvä ja tuloksekas päivä. Nyt kello viisi ja kotona ja vielä hetki ainakin täällä töille.

Kommentit