Keskiviikko, 06.02.2008

Blogi, keskiviikkona 06.02.2008

Eilen illalla Valtionpäivien avajaiset jatkuivat Kansallisteatterissa Kristian Smedsin Tuntemattomalla Sotilaalla. Sali täynnä väkeä ja täytyy todeta, että aivan suuremmoinen näytelmä. Smeds taitavana nuoren sukupolven ohjaajana osasi kaivaa Väinö Linnan Tuntemattoman Sotilaan sisimmäisen esille. Kunnioittaa tekstiä mutta kaivaa tekstistä esille tämän päivän ulottuvuuksia ja tuo tapahtumia 2000-luvulle ja saa niihin aivan fantastisia piirteitä. Henri Hanikka Rokkana ei ole sattumaan tässä päivässä. Tunnelmaa löytyy perisuomalaisuudesta – sotamiehet istuvat kuin saunan jälkeen kuistilla, pakottavat tämän päivän karaoketyyliin jokaisen laulamaan – pelkäävän Riitaojankin. Pelot ovat siis muuttuneet, mutta painostus jatkuu. Antero Mertarannan Ihanaa Leijonat kaikaa – taistelut ovat muuttuneet, mutta yhteishenki ei. Mitä tapahtuukaan kun koko kansan pitäisi laulaa Työnorjien sorronyöstä – ei teatteriväki lähdekään mukaan. Lavalta huudetaan Vastakkain asettelun aikana on ohi – muutama rohkenee laulaa. Sisimmässä ei näin taida ollakaan. Muutama laulaa sydämestään. Tunnelma salissa mielenkiintoinen.

Ja täytyy kyllä Smedsille antaa kiitosta myös nykytekniikan käytöstä. Tv-kamerat kuvaavat ja välittävät huikeita tunnekuvia tilanteista – myös yleisöstä. Ahdistavaakin, mutta toimii.

Kaiken kaikkiaan Smeds kuvaa sotaa taidokkaasti. Sen mielettömyyttä. Kuin sotisimme pesukoneita – vanhoja pesukoneita – tunnettomia romuja vastaan. Viha, anarkia ja ahdistus saa valtaa. Ja en voinut olla ajattelematta muutamassa kohdassa Jokelankaan Tragediaa – mielentön ja käsittämätön tapahtuma. Tämän päivän tuskainen hetki – leikkaus pelosta ja kuolemasta.

Minusta Smeds ei mene yli. Linnan teksti ja upea romaani on hyvässä käsittelyssä – hyvissä käsissä. Minä pidin. Ahdistuin, nauroin, melkeinpä itkinkin. Hymyilin. Pelästyin. Toimi.

Joo varmaankin tuosta voi vetää jo johtopäätöksen, että Heinonen piti. Kyllä. Mutta varoitan, että kaikki ei välttämättä pidä. Mutta mistä me sitten kaikki pitäisimmekään? Emme mistään.

Nyt Valtioneuvoston juhlahuoneistolle Opetusministerin ja Kulttuuriministerin tapaamiseen.

Päivä jälleen paketissa. Eduskunta herännyt talvihorroksesta ja elämänmeno jälleen normaalia. Aamun opetusministerin ja kulttuuri- ja urheiluministerin tapaamisessa kävimme läpi kevään ajankohtaisia asioita yhdessä kummankin ministerin esikuntien kanssa. Paikalla siis sivistysvaliokunnan väkeä ja valtiovarojen sivistys- ja tiedejaos. Kevät tuo paljon isoja asioita pöydälle ja on hyvä käydä niistä näin ajankohtaista keskustelua ja nytkin pöydällä ja esillä mm. tällä viikolla jo täälläkin käsittelemäni kulttuurisetelihanke ja luonnollisesti toisenasteen ammattillinen koulutus ja myös ammattikorkeat. Ammattikorkeista sovinkin vielä kahdenkeskisen neuvottelun tälle viikolle ennen kuin asiat etenevät. Muutamia näkökantoja syytä nostaa esille tässäkin. Tänään myös täysistunnot normaaliin päivärytmiin ja näin se kiireinen kevät alkaa. Tai niin kuin kollegani totesi, ettei vielä kevät – nythän on sydäntalvi. No niin – mutta valoa kohden menemme.

Huomenna vuoden ensimmäinen kyselytunti. Valtion omistajaohjaus noussee varmasti esille vaikka varsinaisesti aiheesta vastaava ministeri Jyri Häkämies onkin poissa. Talossa eilen vastaajalistan tultua julki osa jo syytteli, että Häkämies ei uskalla tulla eduskunnan eteen. No voi vain ihmetellä tällaisia kommentteja. Häkämies yksi aiheen rehti puolustaja ja puhuja. Tarina ei ole muuttunut kuulijayleisön mukaan niin kuin osalla hieman näyttää olevan tapana. Mutta loppujen lopuksi Häkämiehen poissaolo todellakin painavalla syyllä. Hän huomenna Euroopassa virkatehtävissä. Ne luonnollisesti tässä tilanteessa edelle. Mutta toisaalta kun vasemmisto-oppositio on nyt kai jo päättänyt tehdä asiasta välikysymyksen niin silloinhan sitä päivitellä ja politikoida saa, jos sen järkeväksi kokee.

Tänään illalla vielä yritän ehtiä Vaahteramäen Ratsutallille. Dom Cafe valmiina ja toivottavasti minäkin.

Kommentit