Keskiviikko, 04.10.2006

Blogi, keskiviikkona 04.10.2006

Keskiviikko aamu ja syksy etenee. Rintani on ollut nyt viikon verran hieman kipeä. Pienikin lihas?? voi kai jollain tavalla revähtää ja on ollut äärimmäisen kipeä. Täytyy katsoa miten illan ratsastuksen käy. Täytyy olla nyt varovainen kun vihloi vielä eilen aikalailla.

Aamulla sain Viinasen Iirolta sähköpostia. Iiro on tietyllä tavalla kampanjamme kummina ja apuna ja tärkeänä tukijana ja tällä kertaa asialista olikin pitkä. Lupasin hoitaa asiat tänään ja samalla viestitin Iirolle kampanjan etenemisestä ja tilaisuuksista ja tapahtumista. Iiron viestin kautta mukaan tuli myös uusia tukijoita. Tervetuloa mukaan!

Tänään toimistotyöpäivä… Äärimmäisen kiva tuo H&M:n uusi mainos missä soi vielu. Saa ainakin minut aina iloiseksi. Hieno kappale. Vai mitä mieltä olet?

Aamupäivällä ensin toimistolla töissä. Nyt alkaa hieman helpottaa nuo tv-työt kun moottoriurheilukausi alkaa lähestyä päätöstä. No on siellä vielä kuitenkin muutama enduro-ohjelma tulossa ja sitten tottakai Motoforumin normaalilähetykset jatkuvat aina vuoden loppuun asti. Maailmallahan tapahtuu vaikka Sm-sarjat päättyvätkin pikkuhiljaa joka lajissa.

Päivällä ajoin Helsinkiin. Ensi viikonloppuna vietetään valtakunnallisia Yrittäjäpäiviä Hämeenlinnassa ja iltajuhlaan hain vähän uutta vaatetta. Tuppaa pukuja sen sellaisia kulua aikalailla. Puvut ja paidat saan hyvin Riihimäeltä Toivonojalta ja Laaksolta, mutta nyt uudet kengät hain Helsingistä. Joskus niinkin vaikka pyrin aika hyvin ostamaan kaiken omalta seutukunnalta. No oikeastaan jos myönnän niin tänääkin kengät olivat hieman heräteostos ja Yrittäjäpäivät toimivat hyvänä perusteena ostaa. Tapasin nimittäin yhden parhaista ystävistäni Liljamon Sannan pitkästä aikaa ja lounaan jälkeen jouduimme kenkäkauppaan. Olikin mukavaa pitkästä aikaa jutella oikein kunnolla ja rauhassa. Sanna on Hämeenlinnasta kotoisin, mutta nyt asuu Helsingissä töiden perässä ja myös opiskelujen perässä. Sellainen ystävä mitä Ystävä-sanana tarkoittaa.

Kotimatkalla muutama puhelu mm. kuntaan eri asioista. Kävimme läpi hieman eilisen Kuntalan infotilaisuuden antia ja hieman tuleviakin neuvotteluja. Itse nyt olisin vielä halukas siirtämään Kuntalan varapoistumis- ja liikuntarajoitteisia varten tehtävän oviaukon hieman eri kohtaan. Emme rikkoisi isoa kaunista seinää ja hukkaisia isoa kaunista vanhaa ikkunaa. Lupasin vielä asiasta käydä muutamia neuvotteluja. Asia päätettäneen huomenna teknisessälautakunnassa.

Helsingistä kotiin ja hieman siivoamaan uudelle kodillemme. Purut ja pölyt pois ja sitten kaverini kanssa laitoimme ovia ja vetimiä keittiöön. Kummipoikani isä Kimmokin oli pyörähtänyt vesieristyksiä tekemässä. ”Työmaalta” sitten Vahteramäen ratsutallille. Tänään jätin ratsastuksen väliin, mutta ajattelin, että katselukin voisi tehdä taas hyvää. Samalla hieman kuvailin myös videolle kun kaverit hyppäsivät. Grönholmin Saija teki muutama todella näyttävän suorituksen. Hripassa oli energiaa. Niin ja tottakai Thelma loisti jälleen. 60cm esteet pikku Ramob-ponin kanssa ei ollut este eikä mikään. Helena ja Karo tekivät myös hyvää jälkeä. Karo saikin nyt alleen oikean ferrarin eli Räpyn kun mulla tuo rinta hieman oireillut. Ei siis sydän vaan joku lihaspisto tai vastaava. Tänääkin vielä hieman oikutellut.

Tallilla ehdin vaihtamaan myös muutaman sanan Variksen Minnan kanssa mm. ratsastusreitteista. Kuntammehan otti strategioihinkin mukaan ratsastusreitit ja nyt yritämme että asia oikeasti menisi eteenpäin muutaman EU-hankkeen kautta. Tässä olisi aidosti sellainen asia mikä lisäisi yrittäjyyttä kummasti. Vaellusratsastukselle olisi ehdottomasti kysyntää koko ajan kasvavassa määrin. Toivotaan, että saamme asiaa eteenpäin.

No nyt jälleen kotona ja vettä sataa sitten oikein kunnolla. Tänään lanautin mökitiemme ja nyt se ui oikein kunnolla vedessä. No toisaalta lana sai aika hyvin tienpinnasta nyt irti kun vesi oli pehmittänyt tietä. Vielä joudumme tai saamme asua täällä kuukauden päivät ja sitten pitäisi päästä muuttamaan uuteen kotiin.

En oikein ymmärrä kyllä, että kulttuuriministeri Tanja Saarelan mies Olli Saarela voi laukoa noin alatyylisiä lausuntoja suustaan ulos mitä mies teki koskien valtiovarainministeri Eero Heinäluomaa. Heinäluoman pätevyydestä voi olla montaa mieltä ja sen saa myös ilmaista, mutta ministerin puoliso tuolla tavalla käyttäytyy???

Kyseessä siis Saarelan haastattelu Image lehdessä. Lehdessä Saarela kertoo raivostuneensa kun sosialidemokraatit solvasivat nimenomaan Eero Heinäluoman johdolla kulttuuriministeriä epäpäteväksi neuvottelijaksi opiskelijoiden opintotukiasioissa.

Saarela toteaa lehdessä mm. näin: ”Että iso mies kehtaa. Se on onneton, iso, kaljupäinen ja akkamainen jätkä. Olisin täräyttänyt sitä nokkaan, niin törkeällä tavalla se veti pisteet himaan.”

Voiko tällaista kieltä käyttää ministerin puoliso julkisuudessa? Pitäisikö tällaisesta tehdä jo jotain johtopäätöksiä puolisonkin? No Eero Heinäluomalle ainakin minulta tällä kertaa pisteet. Heinäluoma kommentoi Imagen haastattelua tänään Iltalehdessä näin: ” Voi olla parempi, ettei näin onneton mies noin fiksuja puheita enempää kommentoi.”

Erittäin hyvin sanottu!

No samassa haastattelussa Saarela jatkaa fiksuna miehenä näinkin: ”Ja puheenjohtaja Katainen kehuu sillä, että se ampuu majavia metsässä ja että siellä on niin rauhallista… Raukka majava, voi vittu minä sanon sellaistakin kaveria!”

Niinpä niin. En viitsi tätä enää kommentoida. Ei taida tarvita. Voi voi.

Kommentit