Aikainen aamu Helsingissä. Työt eivät millään maltaisi odottaa ja en minäkään. Tänään jatkamme heti aamusta ja sitten iltapäivällä vielä täysistunto. Nämä päivät nyt vielä blogin sisältöjen suhteen hieman nihkeitä. Tässä vaiheessa ei liiemmin kannata vielä asioissa edelle mennä ja hallitustunnustelijamme Jyrki Katainen hoitaa yleisen kommentoinnin tilanteesta. Hyvä niin. Mutta pidän teidät ajantasalla kun asiat etenevät.
Eilen itse hahmottelin hieman sivistyspuolen materiaaleja tälle keväälle. Isona asiana eteenpäin pitää saada päivähoitolain kokonaisuudistus varhaiskasvatuslaiksi ja myös lukiolain uudistus. Myös peruskoulun laadun parantamista tulee jatkaa ja myös oppisisältöjen ja tuntikehyksen uudistus on nyt syytä saada kuntoon. Itse olen esittänyt myös opintotuen hallinnon siirtoa kulttuuriministeriltä opetusministerille ja toivotaan, että sekin etenee samaan aikaan kun opintotuen rakenteellinen uudistaminen on edessä ja myös opintotuen indeksiin sitominen jollain aikavälillä. Sitä en uskalla nyt luvata enkä vielä ensi vuoden vaihteessakaan, mutta oikeudenmukaisuus kysymyksenä se tullee minusta hoitaa kuntoon hetimiten. Työtä varmasti riittää myös opettajien täydennyskoulutuksen parissa ja myös opinto-ohjauksen tehostamisessa kaikilla koulu- ja opiskeluasteilla. Ja varmasti jotain rakenteellistakin uudistusta opiskeluverkkomme kaipaa ja myös opiskelupaikkojen ja opiskelijoiden kohtaanto-ongelman korjaamista. Aloituspaikkoja tulee siis siirtää sinne missä opiskelijoita on. Tässä pitää olla rohkeutta.
Mutta tässä nyt jotain mitä varmasti tulemme keskustelemaan. Palataan.
Niin muuten nyt hieman kevennystäkin ilmaan… Tuossa eduskunnassa väläyteltiin eilen myös uutta hallituspohjaa. Se olisi Perussuomalaisten, Vasemmistoliiton ja Kokoomuksen hallitus. Ja nimi tulisi tietenkin puoleudein nimien aluista. Aika velikultia.
…
Päivä eduskunnassa takana. Benin ja minun päiväpaleverit saivat tänään uuden loisteen kun naapurihuoneemme vuorovedoin menneet sohvapalaverit vaihtuivat puhemiehen huoneen palavereihin. Hieno tunnelma ja kertakaikkisen iloinen olen Beninkin puolesta joka nyt todellakin jälleen kerran elementissään.
Tänään jatkettiin myös valtiovarainministeri Jyrki Kataisen johdolla eräänlaisen poliittisen umpisolmun avaamista. Kataisen esityksestä asetettiin eduskuntaryhmien työryhmä, joka jo kokoontui tänään pohtimaan maamme kantaa EU:n kriisipaketteihin. Tänään puheenjohtajansa Kimmo Sasin johdolla työryhmä kuuli valtiovarainministeriön asiantuntijoita maamme tilanteesta EU:n erityisesti Portugalin tukipaketin suhteen.
Kataisen ratkaisu eriyttää toisistaan paraikaa käynnissä olevat hallitustunnustelut ja maamme kannanmuodostus näissä kiireellisissä EU-asioissa on saanut runsaasti kiitosta. On hyvä hoitaa asiat nyt oikeassa järjestyksessä kuntoon ja katsoa miten eri puolueet ulkopolitiikkaa ja EU-politiikkaa haluaa hoitaa. Itse olen huolestuneena seurannut vaaleja edeltänyttä tilannetta ja nyt entistä huolestuneempana vaalien jälkeistä tilannetta. Perinteinen pitkäjänteinen ulkopolitiikkaamme ja EU-politiikkamme on nyt joutumassa puolue toisensa jälkeen sisäpoliittisen pelin nappulaksi. Sellaiseen ei Suomessa ole totuttu vaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on yleensä hoidettu pitkäjänteisemmin vahvan konsensushengen mukaan. Ja erikoiseksi tilanteen tekee se, että vielä muutama viikko sitten ennen vaaleja keskustan pääministeri Mari Kiviniemi peräänkuulutti vastuunkantoa ja syytti oppositiota jopa maanpetturuudesta ja nyt vaalien jälkeen hän ei edes palkkaa edelleen saavana pääministeri suostu asiaa hoitaamaan. Ja mikä erikoisinta keskusta näyttää kääntäneen takkinsakin asiassa. Keskustan tuki Eurooppa-politiikalle näyttää hukkuneen ja heidän oman puoluesihteerin Timo Laanisen puheet takinkäännön maailmanmestaruuskisoista näyttää menevän ensimmäisen erävoiton muodossa omalle keskusta-puolueelleen. Voi voi.
Myös vihreät ovat sovittelemassa nuttuaan toisinpäin ja näin vastuunkantajien määrä näyttää huvenevan koko ajan. No itse uskon, että vihreät ja iso osa keskustastakin näkee Kiviniemenä pidemmälle tässä tilanteessa ja haluaa tulevaisuudessakin rakentaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pitkäjänteisemmin eikä alistaa sitä kotimaan pelin politiikalle. Näin minä ainakin vielä uskon.
Nyt Kimmo Sasin vetämän työryhmän tavoitteena onkin löytää eduskuntaryhmien enemmistön poliittinen yhteisymmärrys EU:n kriisipaketeista. Tämän jälkeen toivottavasti löytyvä yhteisymmärrys käsitellään sitten toimitusministeristön EU-ministerivaliokunnassa, minkä jälkeen valtiovarainministeri esittää sen eduskunnan suurelle valiokunnalle. Tällainen erillinen työryhmä tarvitaan siis tässä vaalien jälkeisessä tilanteessa siksi, että Mari Kiviniemen toimitusministeristöllä ei ole takanaan uuden eduskunnan enemmistöä. Ja lisäksi Suomessa ei myöskään tällä hetkellä ole poliittista hallitusta eikä oppositiota. Näin ollen siis juuri valittu eduskunta on ainoa poliittinen toimielin, joka voi muodostaa Suomen kannan näin nopealla aikataululla.
Meidän on joka tapauksessa otettava kantaa EU:n kriisipakettiin 16.- 17.5. pidettävissä Euroryhmän ja Ecofin-neuvoston kokouksissa. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen tarvitsee kokouksiin suuren valiokunnan neuvotteluvaltuutuksen. Päätöksen aikataulu johtuu Portugalin lainojen erääntymisestä eivätkä Suomen hallitustunnustelut vaikuta siihen millään tavalla. Kataisen tavoitteena on muodostaa Suomen kanta hallitusti vaikka maassa ei ole vielä uutta hallitusta. EU:n päätöksillä on kauaskantoisia seurauksia Suomen työllisyyteen ja maamme painoarvoon unionin tulevissa päätöksissä.
Sasin työryhmä jatkaa työtään jälleen huomenna. Toivon todella, että vastuunkantajia löytyy ja asia ratkeaa. Mutta toisaalta jos enemmistö eduskunnasta on sitä mieltä, että so what – annetaan Portugalin olla ja metsäpalon levitä koko Euroalueelle ja Eurooppaan ja uuden laman myös Suomeen niin sitten sen kanssa eletään. Katsotaan kuka sellaista Suomelle haluaa. Minä en halua.
…
Huomenna siis jatketaan.