Tänään Pressanvaalitunnelmiin jälleen. Lähdemme aamuvarhaisella Benin kanssa liikkeelle ja päivän mittaan kierrämme tällä kertaa Niinistö Cafet Lahdessa, Hämeenlinnassa ja illalla sen ihan piskuisen – maamme pienimmän – Lopella. Näistä Cafeista aivan uusi on tänään avattava Niinistö Cafe Lahti ja nyt kahviloita onkin ympäris Suomen jo pitkälti yli 100 ja uusia avataan koko ajan. Itse menen avaamaan tämän Lahden keikan jälkeen seuraavaa uutta jo lauantaina ja silloin Niinistö Cafensa saa Vihtijärvi.
Eli tänään:
Ben Zyskowicz ja Timo Heinonen Hämeessä
TÄNÄÄN keskiviikkona 4.1.2012 Benin kanssa ”Sauli” Häme-kiertuetta.
Ben Zyskowiczin kanssa päivällä klo 12-14 Lahden Niinistö Cafessa, sitten 15.30-16-30 Hämeenlinnan Niinistö Cafessa ja vielä illansuussa klo 17-18 Lopen Niinistö Cafessa. Tulehan sinäkin.
…
Kello 21.42 ja illan kokouksesta kotiin. Kävimme hieman epävirallisesti puheenjohtajatasolla läpi Riihimäen seutukunnan asioita ja tulevaisuutta. Tulemme aiheen kanssa pian esille. Mutta päivän iso-ohjelma oli Hämeen Niinistö-kiertue yhdessä kollegani Ben Zyskowiczin kanssa.
Aamusta Riihimäen kautta matkaan ja ensin kolme tuntia Lahden markkinoilla ja tänään avatussa Niinistö Cafe Lahdessa. Kolmessa tunnissa yli 500 kuppia kahvia ja toinen mokoma pullaa jakoon kahvilan talkooväen johdolla ja siinä sivussa kymmeniä ja kymmeniä hyviä keskusteluja. Oli huikea tunnelma kun parhaimmillaan kahvilaan jonotettiin tuulikaapissa ja kaikki halusivat mukaan. Alkaa olla sellaista kuuden vuoden takaista hypeä tässä hommassa. Katselin tuossa hetki sitten kuvaa myös Jyväskylästä missä Saulin tilaisuuteen oli ravintolailtojen jonoja pidempi jono kadulla ja tungosta riitti. Ben totesikin, että toisten ehdokkaiden tilaisuuksissa on se parempaa, että niissä kaikki mahtuu istumaan. Niinpä.
Lahdesta sitten eteenpäin ja Tuuloksen Tuuloseen ja sieltä Hämeenlinnan Niinistö Cafeseen Reskan Emiliaan. Sielläkin kivasti väkeä paikalla ja muutama uusi kokoomuslainenkin löytyi tästä kahvilajonosta. Onnistunut visiitti oli sekin ja sovimme jo uusiakin tähän tammikuulle. Niin Hämeenlinnan kuin Lahdenkin kahvilat palvelevat hienosti aina vaaleihin asti eli kannattaa ehdottomasti poiketa kummassakin.
Hämeenlinnasta jatkoimme Benin ja uuden avustajani Petra Valkosen kanssa sitten Riihimäen kautta Lopelle ja jälleen maamme pienin Niinistö Cafe pullisteli liitoksistaan. Väkeä kahvila täynnä ja takahuonekin ja lisää tuli koko ajan. Täälläkin kokoomuksen liittyi kolme uutta jäsentä ja hauska oli sekin, että nytkin mukana mm. keskustalaisia. Niinistön kannatus on siis vankkaa yli kaikkien puoluerajojen. Hieno juttu. Minulle oli iloinen asia saada Benkku kotikuntaankin. Ben on ollut nyt viisivuotta mulle eduskunnassa sellainen oppi-isä ja auttaja kun naapurihuoneissa olemme työtä tehneet ja oli kiva saada hänet nyt tänne kotikulmille. Ja paljon oli väkeä siis liikkeellä.
Isoin kiitos kuitenkin päivästä kuuluu kaikkien Niinistö Cafeiden järjestäjille ja talkoolaisille. Ilman teitä ei tällainen olisi mahdollista ja hienoa on sekin, että kahvilatalkoisiin ilmoittautuu koko ajan lisää väkeä ja siihenkin ylipuolue sun muiden rajojen. Näyttää nämä talkoot olevan aikalailla yhteiset. Tunnen kuinka vauhti kiihtyy…. voisi laulaa.
Huomenna sitten töitä Lopella ja Riihimäellä. Illalla aika kääntää katse Loppiaiseen ystävien kanssa Lopenkin kunniaksi. Lopen Uupuneiden kanssa. Mutta sitä ennen monelaista ja suunnitelmissa Benin kanssa myös uusia kampanjapäiviä Saulin vauhdittamiseksi. Katsotaan mistä vielä itsemme löydämme ja kutsujakin otamme mielellämme vastaan.