Keskiviikko, 03.12.2008

Blogi, keskiviikkona 03.12.2008

Olen kokeneen kollegani perussuomalaisten Raimo Vistbackan kanssa samaa mieltä, että oikeuministerin pitäisi toimia. Kyse siis murhan valmistelun kriminalisointi ja itse nostaisin tähän esille myös muiden vakavien rikosten valmistelun.

Kyse siis tällä kertaa erityisesti Kauhajoen tapahtumien jälkeen lisääntyneet koulu-uhkaukset ja erityisesti ne missä on jo valmisteltu vastaavaa tekoa. Aiemmin aihe nousi esille mm. kuljetusryöstöjen erityisesti Liedon kohdalla missä poliisin piti odottaa, että tapahtumasarja lähtee liikkeelle ja vaarantaa näin lukuisia ihmisten henki.

Mutta erityisesti henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten suunnittelu ja valmistelu pitäisi kriminalisoida nopeasti. Olen tästä kiireellisyydestä ja nopeasta asian hoidosta Vistbackan kanssa täysin samaa mieltä. Mutta oikeusministeri ei asialla näe kiirettä. Vihreiden Tuija Brax siis vain odottaa. Vistbackan antamassaan vastauksessa Brax toteaa, että henkeen tai terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelun kriminalisointi ole rikosoikeudellisesti ongelmatonta, joten ”lainsäädännön valmistelu pikaisesti ilman riittävää taustaselvittelyä ei ole perusteltua”. Asiasta kirjoittaa tänään mm. Iltalehti. Itse liityn tuohon Vistbackan joukkoon ja olen valmis laajentamaan tämän myös Liedon tapaisiin vakaviin muihin rikoksiin joissa saatetaan vaarantaa ihmisten turvallisuutta ja henkeä välillisesti.

Mielenkiinnolla olen seurannut myös luottamushenkilöpaikkojen jakoa ympäri maan ja tietenkin erityisesti Hämeessä. Riihimäellä pakka alkaa olla jo kasassa ja kokoomusjohtoinen keskustaoikeistokoalitio on lisäämässä merkitystään kaupungin tulevaisuudesta merkittävästi. Olen siitä enemmän kuin tyytyväinen. Riihimäellä mm. moni merkittävä lautakunta tulee nyt kokoomuksen ja muiden koalition puolueiden johtoon pitkän demarivetoisuuden jälkeen. Samanlaisia viestejä saan monesta muustakin kunnasta ja kaupungista ja toivotaan, että tämä nyt jo valtakunnan politiikassa vallalla oleva uudistus ja tekopolitiikka saadaan nyt myös vietyä kuntatalolle. Uudistuksille ja teoille on nyt tarvetta. Niillä on jo kiire. Paikallaan emme enää voi olla on sitten kyse palveluista niiden tuottamisesta yms tai alueiden kehittämisestä.

Mutta nyt kello jo kahdeksan ja juuri alkamassa aamun ensimmäiset viralliset tapaamiset. Lakivaliokunta jo koolla kello 9 eli tuntia normaalia aiemmin eli eteenpäin.

……

Aamulla siis hieman aikaistettu lakivaliokunta pitkän työlistan takia. Kävimme äärimmäisen pitkän ja perusteellisen kuulemisen vielä alkoholin mainon rajoituksista ja asian käsittely vielä jatkuu tällä ja varmaankin myös ensi viikolla. Itse en tiukempaa linjaa ole hyväksymässä, mutta katsotaan miten asia etenee. Sitten sivistysvaliokunta ja sielläkin kohtuullisen pitkä asialista tänään ja kaiken tämän jälkeen paikallislehtemme päätoimittajan vierailu ja lehtijutun teko. Mutta nyt täysistuntoon. Yritän illalla ehtiä vielä ratsaille, jos kaikki menee kalenterini mukaan.

……

Poliiseja on jokainen tiennurkka täynnä. Huomenna Alexander Stubb isännöi jättisuurta ulkoministeri kokousta Helsingissä ja se saa paikat hieman sekaisin. Itse sain aikataulut onnistumaan niin, että ratsutallille vielä iltasella ehdin. Tänään tuntui todella upealla ja hommat sujuivat kuin…. tanssi. Hevosen kanssa yhteisymmärrys toimi ja esteharjoitukset menivät nappiin. Tästä on hyvä jatkaa tähtäimenä tallimme Christmas Tree Challenge joulua ennen.

Huomenna siis ETYJ:n ulkoministeri kokous alkaa Helsingissä. Loistavasti ulkopolitiikkaamme luotsannut ja hieman keskustelukulttuuriakin uusinut ulkoministerimme Alexander Stubb on ison paikan edessä. Haasteet ETYJ:lle ovat suuret, mutta toivon, että toiveikkuus osoittautuu tulosten arvoiseksi. Tärkeää olisi, että Stubb saisi ulkoministerikollegoiltaan aikaiseksi poliittisen julkilausuman tässä haasteellisessa tilanteessa. Se olisi todellinen teko. Tänään kuitenkin Stubb oli jo fifty-sixty -tunnelmissa ja toivotaan, että kaikki menee Stubbin nuottien mukaan. Pinnalla varmasti huomenna Georgian tilanne ja ehkä laajemminkin Kaukasuksen alueen asiat, mutta myös Euroopan turvallisuustilanne ja -rakenne. Venäjä on tässä ollut myös aloitteellinen ja toivotaan, että askelia parempaan suuntaan voitaisiin ottaa mm. alueellisen koskemattomuuden suhteen, väkivallan käytön välttämisessä sekä ihmisoikeuskysymyksissä ja demokratiakehityksessä. Nämä ennakkotietojen mukaan Venjän ulkoministeri Sergei Lavrovin listalla. Mielenkiintoisia nostoja.

Historialliseksi voidaan kutsua tätä kokousta jo ennen se alkuakin. 50 ulkoministeriä on paikalla ja kokousedustajien ja median kanssa väkimäärä nousee yli 1500 ja vielä 67 delegaatiota. Jäämme siis mielenkiinnolla seuraamaan ja pidämme Alexille peukkuja. Tämä Suomelle kunnia paikka ja hommaa johtamassa paras mahdollinen ulkoministeri.

Kommentit