Kello 13.47 ja nyt tietokoneella vartti aikaa. Aamulla siis aikainen herätys Lopella ja sitten jo ennen aamuruuhkia Helsinkiin. Aloitimme nimittäin tänään ympäristövaliokunnassa kevään energiapaketin loppurutistuksen ja tuossa ”linja” keskustelussa piti olla ajoissa paikalla. Luonnollisesti. Näyttää siltä, että saamme puheista ja huhuista huolimatta kuulemiset hyvin läpikäytyä ja työn valmiiksi ennen heinäkuuta eli se siitä kiireestä. Työt on tehty tehtäväksi ja puhumalla ne eivät hoidu. Ympäristövaliokunnan jälkeen sitten jo sivistysvaliokuntakin nyt takana ja hetken päästä täysistuntoon keskustelemaan PARAS-hankkeesta. Mielenkiintoisesti siis jatkuukin tämä päivä.
…
Tänään blogi jää aikalailla totuttua lyhyemmäksi. Ehkäpä joku siihenkin tyytyväinen 🙂 Mutta päivä nyt päätökseen. Täysistunnon Paras-hankekeskustelun jälkeen istuimme vielä pöytään Mannerheim-teeman ympärillä ja tänään puhujana dokumenttia tekevä Jörn Donner. Odotan valmista entistä isommalla innolla. Mutta nyt vielä hetki töitä eduskunnassa ja kello jo kohta kahdeksan. Mutta pakko. Katsotaan jos vielä palaan tai sitten huomenna.
….
No nyt työpäivä päätökseen ja kotia kohden. Yhteen asiana voisin hieman tosin vielä palata ja se on odotettu takuueläke, joka nyt saatiin eduskunnassa läpi hallituspuolueiden tuella lopullisessa suuren salin äänestyksessä. Eduskunnassa kyllä hymyilytti ja ihmetytti tämän asian keskustelun yhteydess kun vasemmisto-oppositio yltyi tätäkin uudistusta arvostelemaan. Vähän tuli sellainen olo, että taitaa tämäkin, omalla vallanoloajalla hoitamattomaksi jäänyt, asia maistua opposition suussa happamalta. Hieman samaa kitkerää makua näyttää olevan myös lapsilisien indeksiin sitomisessa minkä hoidamme nyt meidän kokoomuksen vaatimuksesta kuntoon ja samanlaisia olivat kitkerät puheet ja hampaan kiristykset oppositiossa silloin kun 15 vuoden odotuksen jälkeen nostimme nyt opiskelijoiden opintorahaa 15 prosentilla. Opintoraha muuten myös sellainen juttu, josta jo edellisellä hallituskaudella oli paljon puhetta ja äänestyksiäkin, mutta silloin keskusta ja SDP kaatoivat korotukset. Nyt onneksi sentään keskusta, meidän vaatimuksesta, tämänkin uudistuksen taakse ja opintorahoihin odotettu korotus. Mutta ymmärrän hyvin miten nämä nyt tehtävät asiat – kuntoon hoidettavat asiat – kalvavat demarien kenkää. Sellaisia ovat ne arvovalinnat.
No nyt siis tällä viikolla takuueläkeasia päätökseen ja voimaan ensi vuoden alkupuoella. On rehellisyyden nimissä todettava, että tämä takuueläkekään ei kata köyhyysongelmasta kuin osan, mutta se torjuu nimeomaan juuri oikeata köyhyyttä. Siis he joiden työ- ja kansaneläke on yhteensä alle 650 euroa saavat nyt sitten ensi vuonna erotuksen kansaneläkkeen täydennyksenä. Tällä hetkellä eläkeläisiä on yli miljoona ja heistä vähän yli satatuhatta hyötyy tästä takuueläkkeestä.
Takuueläkkeen saajien joukossa on paljon esimerkiksi juuri kotiäitinä elämäntyönsä tehneitä naisia sekä maatilojen emäntiä, jotka ovat tehneet kovaa työtä koko ikänsä, mutta jääneet ilman vakuutuksia ja vaille kunnollista eläketurvaa. Heitä tämä nyt auttaa. Takuueläke nostaa siis erityisesti juuri pienituloisten naisten eläketuloa, sillä takuueläkkeen saajista arvioilta noin 65 prosenttia on naisia. Tämä tilanne muuttuu koko ajan, sillä nyt vanhuuseläkkeelle siirtyvistä naisista enää alle kaksi prosenttia saa pelkkää kansaneläkettä ja miehistä ei enää juuri kukaan.
Toinen suuri joukko, joka hyötyy takuueläkkeestä, ovat työkyvyttömyyseläkkeellä olevat ihmiset, joiden eläketurva ei mahdollisena työssäoloaikana ole vielä ehtinyt kehittyä. Pelkän kansaneläkkeen varassa olevista työkyvyttömyyseläkeläisistä noin kolmasosa on kehitysvammaisia ja muiden taustalla on usein työtapaturmia, onnettomuuksia ja myös mielenterveysongelmia.
Hyvänä asiana tässä uudistuksessa on lisäksi sekin, että perhesuhteet eivät vaikutta takuueläkkeen määrään: täysimääräinen takuueläke olisi yhtä suuri riippumatta siitä, onko henkilö avo- tai avioliitossa vai asuuko hän yksin. Muut tulot kuin eläketulot eivät vaikuttaisi takuueläkkeen määrään.
Takuueläke on halpa ja hyvin kohdistettu keino tehdä jotain juuri kaikkein köyhimpien hyväksi. Takuueläkkeen saa ensi vuoden alussa yhteensä arviolta noin 120 000 suomalaista. Takuueläkkeestä aiheutuva valtion menojen lisäys olisi vuodessa noin 111 miljoonaa euroa.
On totta, että maailma ei tältäkään osin ole vielä valmis, ja työtä riittää. Takuueläke on kuitenkin luonnollinen lisä sinivihreän hallituksen sosiaalisesti oikeudenmukaiseen politiikkaan. Tämä hallitus on kansaneläkkeiden tasokorotuksella, kalleusluokituksen poistolla ja eläkeläisten veronalennuksilla laittanut kolmena ensimmäisenä vuotenaan eläkeläisten ostovoiman lisäämiseen jo 831 miljoonaa euroa. Takuueläke nostaa tämän summan 942 miljoonaan, kun koko viime kaudella SDP:n ja keskustan ollessa hallitusvastuussa neljässä vuodessa vastaava summa oli 95 miljoonaa euroa. Siinä se iso ero.
685 euron takuueläke on kauan odotettu ja varmasti tarpeeseen tuleva parannus kaikkein pienimmillä eläkkeillä eläville, kun laki astuu voimaan maaliskuussa 2011. Joku voi edelleenkin toki tulla sanomaan, että esitys on hyvä mutta riittämätön, lisää rahaa on saatava. Kun kuitenkin katsotaan edellä esitettyjä lukuja, kuka voi rehellisesti syyttää hallitusta yrityksen puutteesta? Kuten jo sanoin, työtä riittää varmasti myös tuleville vuosille, mutta jälleen on otettu yksi askel kohti oikeudenmukaisempaa Suomea.