Lunta lisää. Talvi tuli hetkessä ja taisi myös hieman yllättää jälleen aika monen. Järvet ei vielä ainakaan etelässä jäässä ja aika mielenkiintoinen näky kun järvi tyrskyää ja maalla lunta pieneksi hangeksi asti. Erikoinen tilanne täällä sisämaassa.
Tiehallinto varoittaa edelleen eteläisimmässä Suomessa tienpintojen jäätymisestä ja menneen yön aikana vaikeuksissa on ollut varsinkin raskas liikenne ja lumisade haittaa liikennettä edelleen. Itse asiassa juuri uutisissa kerrottiin, että muutamat tieosuudet ovat kokonaan poikki rekkojen jäätyä jumiin. Myös junaliikenne myöhästelee edelleen ja joitakin vuoroja on jouduttu perumaan kokonaan. Pääkaupungin lähiliikenteen Riihimäeltä etelään pitäisi sujua ongelmitta, sillä sade tulee eteläisimmässä Suomessa vetenä. Lentoliikenteeseen ei tämä myräkkä ole vielä vaikuttanut ja uutisten mukaan ei ainakaan toistaiseksi vaikutakaan. Mutta malttia meiltä kaikilta vaaditaan ja lisäaikaa. Varaudutaan siihen.
…
Tänään päättyy yksi osa maamme verotushistoriassa. Tänään julkaistaan nimittäin viimeistä kertaa tiedot varallisuusveroa maksaneista. Verostahan luovuttiin tämän vuoden alussa. Varallisuusveron tuotto on ollut viime vuosina noin 100 miljoonaa euroa vuodessa. Sitä on kerätty noin 40 000 suomalaiselta. Verottaja kertoo tänään muutenkin viime vuonna maksettujen verojen määrän. Jo samat merkit pitävät paikkansa niin viime vuosien tapaan suurimpia veronmaksajia ovat yrityksensä myyneet ja osinkotuottoja saaneet. Heiltä peritään näistä tuloista ns. pääomaveroa. Tähän veroon kohdistuu nyt kiinnostusta myös siksi, sillä osinkojen verotusta muutettiin viime vuoden alussa. Veroasiat puhuttavat aiheestakin ja varmasti puhuttavat tulevaisuudessakin.
…
Nyt aamupalaa ja sitten kunnantalolle. Tänään jatkamme hallintojohtajan valintaprosessia haastatteluilla. Tämä päivä aika tehokkaasti siihen.
…
Kello 17.26 ja juuri lumen tuiskun keskeltä takaisin mökille. Aamupäivällä haastattelimme hallintojohtajaksi hakeet ja heistä siis haastatteluun kutsunut. Viisi henkilöä lopulta haastattelimme ja täytyy sanoa, että tyytyväinen mieli jäi. Hyvän henkilön tehtävään saamme. Nyt asia etenee niin, että heistä valitsimme kolme seuraavaan vaiheeseen ja valinta ratkeaa marras-joulukuulla. Päätöksenhän tekee lopullisesti kunnanhallitus ja uuden hallintojohtajan toivotaan olevan töissä helmikuulla 2007.
Haastattelut veivätkin ajan aina tuonne iltapäivään asti ja sen jälkeen ehdin vain nopeasti käydä Riihimäellä hakemassa yhden erikoislistan mökille. Matkalla puhelin soi muutamaan otteeseen ja asia oli sama mikä minuakin kummastutti. Kantatie 54 oli kaoottisessa kunnossa eikä Loppi-Riihimäki välillä näkynyt mennessä eikä tullessa yhtään aurauskalustoa?? Tiedän, että tienkunnosta vastaava yritys on vaihtanut juuri alihankkijaa, mutta siitä huolimatta tällainen tienkunto ei ole millään perusteltavissa. Aiempina vuosina Kuljetus Silen on hoitanut tien ja tie on hyvässä kunnossa ja kun vielä saimme tuon talvikunnossapitoluokituksenkin nostettua on tietä ollut ilo ajaa. Nyt kaikki ainakin ensimmäisten lumien osalta aivan toisin. Liikenne kulki tiellä parhaimmillaan noin kuuttakymppiä ja ajoittain jopa viittäkymppiä ja läheltäpiti tilanteita näki ominkin silmin. Yksi auto ojassa jne. ja päivän aikaan hälytysajoneuvojen ääni kuului kunnantalolle useampaankin otteeseen. Jotain on tehtävä – ihmishengillä leikkiminen ei voi olla kilpailutuksen lopputulos!!!
….
Mukava päivä jälleen takana. Haastattelujen ja kaiken muun jälkeen illansuussa ehdin vielä ratsastamaan. Olimme sopineet, että Lopen kokoomuksen hallitus kokoontuu ilman minua kun esityslistalla oli paljon asioita mitkä koskettivat varsin läheisesti minua tai kampanjaani. Varapuheenjohtajamme Samppa Jaro veti kokouksen ja sain jo mukavia uutisia. Monenlaista tapahtumaan Lopellekin luvassa niin kampanjamme osana kuin muutenkin. Kiitos niistä.
Ratsastustunti alkoi koleissa merkeissä vaikka maneesissa olimmekin. Sormet veti aivan kohmeeseen odotelessamme edellisen tunnin loppua ja alku olikin hieman hankalaa. Ohjastuntumaa oli hieman vaikeampi löyttää 🙂 No toiset hanskat ja kuumaa vettä niin johan helpotti alkoi yhteistyö Räpyn kanssa toimia. Olimme toivoneet, että menemme vielä läpi Nekun Maljan rataa ja nyt kun radankin muistin niin rytmi ja meno oli kohtuullisen kivan tuntuista. Kolme puhdasta rataa uusintoineen ja siihen päättyi tämä ”estekurssimme”. Jouluna palaamme aiheeseen Joulun juhlakilpailun parissa, mutta ensi viikolla jälleen koulun pariin. Näistä upeista tunneista jälleen kiitokset Jarille ja koko Vaahteramäen Ratsuallille unohtamassa loistavia hevosia. Olethan Saija samaa mieltä? 🙂
Grönholmin Saijalla nimittäin oli tänään sitten vuorostaan se vaikein tunti. Hrip ei oikein tahtonut mennä sinne minne Saija olisi tahtonut ja toisin päin ja niin pois päin. No kaikesta huolimatta Saija veti tunnin sitkeydellä läpi ja päätti estetunnit lopulta pariin kauniiseen hyppyyn. Yksi mikä oli kivaa kateltavaa oli Helenan meno nyt Kimberin kanssa. Todella tyylikkäitä lähestymisiä ja hallittuja hyppyjä. Helena teki mahtavan päätöksen.
Nyt jälleen kotona ja kello 21.35. Huomenna päivä vapaata ja iltapäivällä sitten kuntamme valtuuston talousseminaari valtuustosalissa ja sieltä Helsinkiin Moottoriurheilun kutsuvierastilaisuuteen.