Eduskuntavaaleissa tärkeässä roolissa kampanjassani oli Meri-Tuulia Huurresalon vetämä opiskelija- ja nuorisokampanja. Se keräsi satoja tukijoita tukiryhmääni ja suuren joukon aktiivisia tekijöitä myös eri tiimeihin. Esimerkiksi Kokoomusnuorista Anni Puntila kantoi päävastuu Timo´s Coffeesta pitäen sitä auki joka päivä puolentoista kuukauden ajan. Tai Miika Huhtinen keräsi todella kovanluokan ja aktiivisen tukijoukon ja tekijäjoukon Hämeenlinnaan. Ja Lahden seudulla ahkeroivat Nuura Naboulsin ja Janne Mattila jne.
Tämä ryhmä kasvoi siis koko ajan ja mukaan liittyi myös kymmeniä sellaisia nuoria jotka eivät aiemmin olleett politiikkaa seuranneet. Eivät ainakaan näin aktiivisesti. Tästä joukosta kumpusikin sitten ajatus järjestää vaalien jälkeen nuortenilta ja saada näin tietoa mitä mahdollisuuksia jatkossakin olisi olla mukana.
Tämä nyt siis toteutetaan. Riihimäellä Bodrum Kebabissa järjestämme keskiviikkona 8.6. klo 18-20 Nuortenillan kampanjassani mukana olleille nuorille ja muille politiikasta kiinnostuneille nuorille. Tarjolla siis kebabia ja kokoomusta 🙂
Mukana illassa ovat mm. Kokoomusnuorten Meri-Tuulia Huurresalo ja Anni Puntila, jotka kertovat Kokoomusnuorten toiminnasta ja itsekin hieman kertoilen kansanedustajan työstä ja erilaisista mahdollisuuksista olla mukana yhteisessä vaikuttamisessa ja tekemisessä.
Mukaan iltaan voi ilmoittautua Facebookissa: Kokoomuslainen Nuortenilta Riihimäellä Bodrum Kebabissa.
Tervetuloa siis mukaan!
….
Hallitusneuvottelut ovat jatkuneet Helsingissä pitkälle yöhön talousryhmän parissa. Vielä ei lopullista ratkaisua talouden isosta kuvasta saatu eli työ jatkuu vielä ja sitä odotamme myös muiden ryhmien työn kannalta.
Minullekin on tullut joitakin yhteydenottoja siitä miten neuvottelut voivat edetä näin hitaasti. Tiesimme tämän tilanteen haasteen ja siksi neuvotteluiden vetäjä Jyrki Katainen ei edes halunnut asettaa mitään aikarajaa neuvotteluille. Itseasiassa sellainen olisi ollutkin kertakaikkisen typerää. Nyt kuitenkin tehdään hyvää hallitusohjelmaa vaikeaan tilanteeseen ja se ei hyvät blogini lukijat aivan hetkessä synny. Mutta hyvä tästä tulee. Ainakin kokoomuksen ryhmässä erinomaisen hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki. Ja miksi ei olisi.
…
Tänään itse suuntaan jälleen Helsinkiin. Sitä ennen kuitenkin Hämeen Ammattikorkeakoulun laajennus- ja saneerausosan harjakaisiin Riihimäelle. Ja illalla sitten vielä puhemies Ben Zyskowiczin kanssa kutsuvieraaksi Nelosen koulujen nuorisomusikaalien Stage-finaaliin. Mielenkiintoinen päivä siis tulossa tästäkin. Ja näyttäisi helteiseltäkin.
…
Hetki sitten sain tekstiviestin ja kohta netti sitä huutaa. Vasemmistopuolueet marssivat pois hallitusneuvotteluista ja nyt ollaan uudessa lähtöruudussa. En oikeastaan tästä yllättänyt, mutta tottakai aika pitkään työtä tehtiin ja valmiutta rakentaa parempaa Suomea olisi uskonut olevan enemmänkin. No nyt tilanne tämä ja katse eteenpäin.
…
Nyt lisää tietoa ja hallitusneuvotteluihin neljän päivän breikki. Itse olen todellakin tyytyväinen, että nyt herätetään uudestaan keskusteluun keskusta-oikeistolaisen hallituksen rakentaminen sillä itse uskon edelleen vankasti siihen, että tälle pohjalle on paras rakentaa tukeva talo. Ainakin ne taustakeskustelut kahvilassa ja lehtilukusalissa ja muualla täällä eduskunnassa mitä olen keskustalaisten kanssa käynyt niin enteilevät sitä, että voisimme löytää vaikeassakin paikassa yhteisen tahtotilan. Sitä etsitään nyt.
Mutta ilta tänään minun osalta lukioiden musikaalien finaalissa Herttoniemessä. Aivan huikea oli Tampereen ja Porvoon lukioiden finaalikisa ja kyllä TYKki aivan ansaitusti minusta Stagen voiton lopulta nappasi. Nyt lukiolla ja sen musikaaliryhmällä alkaa kova työ ja tiukka rutistus läpi kesän kohti syksyä ja Linnanmäen Peackokin musikaaleja. Kannattaa varmasti mennä katsomaan. Sen uskallan jo sanoa nyt ja luvata, että ainakin minä menen.
Marco Bjurströmin itse suunnittelema Stage-formaatti on herättänyt suurta kiinnostusta jo ympäri Maailmaa ja on vain ajankysymys kun muuallakin noustaan lavalle samassa hengessä. Ja toivotaan, että tämä osaltaan taas nostattaa sitä intoa kouluissakin lisätä draamaa ja ilmaisutaitoa äidinkielentunneille ja muuallekin. Keskustelu varmasti jatkuu kun nyt alkavalla eduskuntakaudella palataan uudistamaan peruskoulun tuntijakoa ja myös lukio-opetustakin. Kyllä ilmaisutaidon asemaa pitää vahvistaa vaikka ei omaksi oppiaineeksi tulisikaan. Sitä mieltä olen minä.
Mutta huomenna siis taukoa ja vapaapäivä. Nautitaan siitä. Kello jo 21.34 ja vielä yksi tilaisuus Helsingissä ja sitten vapaalle. Mutta vain hetkeksi.