Kesäravit huipentui Riihimäki Grand Prix’in – Hevosvoimia kaviouralla

Blogi, sunnuntaina 19.08.2018

Tänään nautittiin Riihimäen Kesäravien kauden päätöksestä. Muutama vuosi sitten paluun tehnyt Riihimäki Grand Prix sai toimia tämän kauden päätös kilpailuna ja hienosti toimikin.

Riihimäki GP oli aikanaan parinkymmenen vuoden ajan Riksun kesäravikauden kohokohta. GP:stä vuodesta 1973 vuoteen 1992, mutta vuodet 1993 – 2012 Riihimäki Grand Prix oli vain kauniina kesäravimuistona, kunnes vuonna 2013 Riihimäki Grand Prix herätettiin jälleen henkiin. Voittajahevosten joukosta löytyy kovankin luokan nimiä kuten Charme Asserdal ja Viking Way. Parhaimmillaan GP-lähdön ykköspalkinto oli 1980-luvun alussa, jolloin voittaja kuittasi peräti 40 000 markkaa.

Tämänkin vuoden GP:ssä nähtiin kovia ravureita. Kaviouralle tuli 43 voiton Bret Boko, Porin heinäkuun kisan Suurmestari Zigge Silvio ja ykkössarjojen tähtiin lukeutuva Top Of The World. Riihimäen Raviradan värejä puolusti Jarmo Villasen Beatboxer. Bret Bokoa ei pidätellyt yli 2000 katsojan edessä kuitenkaan mikään ja upea hevonen juoksi uransa 44 voiton ja kuittasi illan 5000€ pääpotin tililleen.

”Meidän tallilta” tänään ykköslähdössä viivalla oli Rebekka. Hieno juoksu Jallun kanssa aina siihen asti kunnes korvat avattiin ja oli tarkoitus kolmospaikalta lähteä kohti kärkeä. Vauhtia löytyi äänten myötä lisää, mutta myös hieman liikaa intoa ja se tiesi pitkää laukkaa ja hylkyä. Kokemusta siis vain Rebekalle ja Jallulle kuten myös peleistä minullekin.

Riihimäki GP oli kesäravikauden kuudes kisailta ja hienossa säässä 90. juhlavuottaan viettävä Riihimäen Raviseura sai viedäkin läpi koko ravikesän. Se näkyi myös yleisömäärissä ja hyvä niin sillä vain sen myötä tällaisia elämyksiä raviska voi meille jatkossakin tarjota. Tänään hieno juttu oli myös lasten ja raviohjastajien kepparikisa. Pääsuoralla oli yli 70 lasta keppihevosineen ja siinä ei ollut ilolla eikä vauhdillakaan mitään rajaa. Mahtava idea!

Tänään raveja oli kutsuttu seuraamaan myös kunnanjohtoa Riihimäeltä ja Lopelta. Hyviä keskusteluja lähtöjen lomassa myös seutukuntamme yhteisistä asioista.

 

 

Kommentit