Jos kesään kuuluu mansikat ja järvet niin varmasti työt kesätorit ja markkinat. Tällä viikolla meillä Lopella vietetään perinteisiä Perunankukkapäiviä lauantaina. Uuden perunan juhlasta on muodostunut yksi Lopen kesän päätapahtumista vaikka sen ympärillä voisi olla paljon muutakin kuin markkinat. Perunahan antaisi mahdollisuudet vaikka kokonaiseen festivaaliin hyvän ruuan ympärillä ja kyllä siihen löydettäisiin vielä kastike liittää mukaan hieman musiikkia ja hauskanpitoakin. Ehkä tällaista kannattaisi ja pitäisi meidän loppilaisten pohtia, sillä meillähän on käsissämme yksi maamme parhaista brändeistä; Lopen peruna.
Country RepTrak-selvitti lähes 30 000 vastaajan voimalla kuvaa eri valtioista. Maine tutkimuksessa Suomi oli vasta kahdeksas, tosin 65 maan joukossa tulos ihan kelpo. Mutta mitä mainintoja maamme sai ulkomaalaisilta?Plussaksi mainittiin maamme hyvä sosiaalinen ja taloudellinen järjestelmä. Myös turvallisuus nousi vastaajien listalla esille. Maamme kauneus keräsi totta kai pisteitä ja olimme mitalisijoilla myös fyysisen ympäristön suhteen. Viihtyisyydessä sen sijaan emme kärkikolmikkoon mahtuneet.
Mielikuvilla on suuri merkitys maiden kerätessä turistien lisäksi myös investointeja. Pelkästään siis leikkimielisestä kisailusta ei siis ole kyse. Imagoon ja aitoon hyvään imagoon kannattaa ja pitää siis panostaa. Ja niin kuin eilinenkin blogini osoitti niin tärkeintä on se, että onnistutaan mielikuvan muodostamisessa oikein ja heti. Korjausliikkeet ovat usein mahdottomia tai ainakin vaikeita. Siksi ei maabrändinkään suhteen kannata sortua oikoteihin vaan hyvään perusteelliseen perustyöhön.
Ja samaa koskee kuntia. Hyvän sijainnin lisäksi on suuri merkitys sillä miten kunnissa palvelut pelaavat ja miten uudet ihmiset otetaan vastaan. Ja myös yritysmyönteisyydellä on iso merkitys koko kunnan imagossa sen maan parhaan perunan tai mansikan lisäksi.
Ja iso merkitys on myös hyvällä kesätorilla. Yksi maamme parhaista on muuten Hämeenlinnassa. Siellä tänään jälleen jokakuukauden ensimmäisen tiistain Kuukausimarkkinat. Itse olen toritunnelmissa myös tänään vaikka Kokoomuksella ei telttaa tällä kertaa olekaan. Kahvi-Jussilla ajattelin kahvilla istuskella. Kahviseuraksi saa tulla ja juttusillekin kello 11-12. Nähdään kesätorilla.
…
Kolmas kesäteatteri viikon sisään 🙂
Niin se kesäloma toimii. Tänään kävin lapseni kanssa katsomassa Riihimäen Nuorisoteatterin kesänäytelmän Kaislikossa Suhisee. Kenneth Grahamenin klassikko oli saanut ohjaaja Sami Sahlmanin käsissä arvoisensa käsittelyn ja nuoret näyttelijät kunnioittivat tarinaa hienosti. Dramatisoinnista vastasi Jenna Lindfors ja lavastuksessa mukana oli Emilia Linnavuoren lisäksi myös HRAKS.
Mutta itse lavalla ne tähdet olivat. Ehdoton ykkönen minulle oli mahtavan roolisuorituksen tehnyt Atte Aaltonen Herra Rupikonnana. Ei ihan helppo rooli, mutta Atte veti sen kuin konkari. Näyttelemisessä ei ollut mukana vain keho tai vain ääni vaan kokonaisuus. Tästä nuoresta tulemme vielä kuulemaan.
Toisen pääroolin näyttelijän Janita Juvosen jo tiesinkin taitavaksi. Ja Janita teki Aten lailla vahvan roolisuorituksen. Yksi hienoimpia hetkiä oli Janitan lauluosuus näytelmän ensimmäisellä puoliajalla ja ehkä näin jälkikäteen laulua olisi voinut näytelmässä olla muissakin kohdissa enemmänkin? Janita Rotan-roolissa erittäin vakuuttava ja Aten tapaan laittaa itsensä peliin täydellisesti. Jäänkin jo odottamaan syksyn tulevaa ja mitä Janita silloin meille tarjoakaan RNT:llä?
Ehkä kolmantena nostan esille kovasta porukasta Mäyrän rooliin tehneen Tiina Mämmelän. Nuori tyttö esittää vanhan mäyräherran roolin erittäin hyvin ja luo näytelmään hyvää tunnelmaa ja ei Myyräkään eli Annika Miettistä voi jättää mainitsematta. Koko kärkiryhmä tekee erittäin vakuuttavaa jälkea lavalla ja hyviä roolisuorituksia löytyy monta muutakin mm. Jesse Martikainen Saukkona ja parissa muussakin roolissa. Myös kokonaisuutena pahojen Näätien joukko luo lavalle sellaista tunnelmaa, että pienempiä jo hirvitti. Ja meille isommillekin fiilistä. Hienoa.
Mutta yli 100 vuotta vanha englantilainen klassikkosatu saa RNT:n käsittelyssä arvoisensa kohtelun. Aikamoinen on ollut tarina ilmestyessään kirjana 1900-luvun ensi vuosina autoilla kaahailuineen ja muineen. Ja tarina ihmistenlailla elävistä metsän ja jokivarren eläimistä ei ole vanhentunut mihinkään ensimmäisen sadan vuoden aikanaan eikä näin ollen ole tarvinnut päivityksiäkään ja onneksi sellaisiin kikkailuihin ei Sahlman sadun ohjaajan sortunutkaan. Hyvä teksti on hyvä teksti tänäänkin.
Kolme vuotias jaksoi hyvin katsoa näytelmän ja kotimatka sujui aikamoisessa puheensorinassa. Ja olihan se aikalailla hienoa kun itse Herra Rupikonna moikka meille lähtiessämme. Ja se ihastuttava Rotta tuli ihan iskän kanssa kuvaakin.
Suosittelen ****
…
Kiva kesäpäivä päätökseen. Kesäkiertueeni kanssa olin tänään päivällä Hämeenlinnan Kuukausimarkkinoilla. Muutama tunti torilla ja yksi tunti ihan vain Kahvi-Jussissa kahvitellen meni hetkessä. Ja väkeä oli liikkeellä aivan ainakin vuoden ennätysmäärä. Ja mukava oli jälleen tavata paljon tuttujakin Puntilan Annin, Saksan Reijon ja Suomalaisen Keijon johdolla ja myös uusia tuttavuuksia jotka tulivat varta vasten terveisiä torille minulle tuomaan. Keskusteluissa tänään esillä niin USA:n vakoilutapaus kuin juuri voimaan tullut vanhuspalvelulaki ja sote-soppakin. Niin ja totta kai kansanedustajien kolmen kuukauden kesäloma. Hyvin se kesäloma toimiikin 🙂
Kiitokset kaikille torilla juttusille tulleille ja muutamasta asiasta lupasin ottaa koppiakin. Eli niitä täytyy hieman lisää selvitellä. Niin ja vinkin uudelle aloitteellekin sain Hämeenlinnan toriväeltä. Oppia päivä jokainen.