Kesäkokous jatkuu Vantaalla.

Blogi, tiistaina 19.08.2014

Kokoomuksen kesäkokouksen toinen päivä alkamassa. Aurinkokin paistaa ja tänään jatketaan pääasiassa ensi vuoden budjetin yhteydessä. Tällä kertaa budjetti tuottaa normaalia enemmän työtä, kun uusi valtiovarainministeri SDP:n Antti Rinne teki esityksen vain yksin. Siinä mm. paljon sellaisia muutoksia joita ei ole hallituksen kesken sovittu ja niitä syytä vielä katsoa. Nyt tärkeintä muistaa se, että taloutta on laitettava kuntoon. Rinteen budjettiesitys itseasiassa leikkaakin valtion menoja noin 2 000 miljoonalla eurolla. Hänen edeltäjänsä ei Jutta Urpilainen ei kertaakaan esitellyt näin leikkaavaa ja kiristävää budjettia. Nyt Rinne ei siis esitäkään elvytästä vaan kovia leikkauksia. Isossa kuvassa budjetti oikea, mutta korjausta vaatii minusta mm. muutamat talouden ja kasvun kannalta väärin kohdennetut leikkaukset. Esimerkiksi siis T&K-rahoista Rinne leikkaamassa paljon kuten myös koulutuksesta muutenkin. Ja myös lisäleikkaus puolustusvoimiin on sellainen mitä ei enää tässä tilanteessa pidä tehdä. Ensi vuonna pitää päästä normaaliin päiväjärjestykseen ja saada mm. leiripäivät pyörimään ja myös kertausharjoitukset normaalille tasolle. Mutta niin kuin totesin Rinteen budjetti on erittäin kova ja ankarakin monille. Mutta nyt taloutta on pakko laittaa kuntoon ja kun se tehdään järkevästi ja vastuullisesti niin sille helppo antaa tuki. Palaan aiheeseen varmasti tässä lähiviikkoina kun työmme etenee.

Nyt Vantaan Heurekaa kohden. Aamu alkaa pääministeri Alexander Stubbin linjapuheella.

Kello 21.40 ja iltaa jo kotona. Hyvä oli myös tämä toinenkin päivä. Pääministeri Alexander Stubb piti erinomaisen puheen päivän aluksi. Aivan uudenlaista tapaa toimia politiikassa ja tapaa tehdä. Olen tästä niin samaa mieltä hänen kanssaan. Valittamiseen ja riitelyyn ei kannata voimia hukata vaan etsiä mieluummin ratkaisuja kuin ongelmia. 

Stubb myös linjasi selkeästi, että Kokoomus ei voi hyväksyä SDP:n ja Antti Rinteen esittämiä lisäleikkauksia koulutukseen ja T&K-rahoihin. Viesti oli yksiselitteinen ja vahvisti eilistä keskusteluamme. Tämä hyvä osoitus siitä, että asioita voidaan muutaa. 

Pari päivää siis eduskuntaryhmän kanssa nyt tehty työtä ja olen vieläkin aivan fiiliksissä tuosta kutsusta Stubbin Pääministerin-taustaryhmään. Päästään asioiden ytimeen.

Mutta mahtui päivään ikävääkin. A-Studion toimittaja Kyösti Hagert teki juttua vaalirahoituksesta. Siitä casestä lisää täällä blogissani omana sivuna. Harmittaa tuollainen tuulesta temmattu vihjailu joka vielä loukkaa myös täysin ulkopuolisiakin. No en voi sille mitään. Omatuntoni on puhdas ja en ole tehnyt mitään väärää tai laitonta ja senkin jälkeen halutaan loata jopa yksi yrityskin. Joka sekään ei ole tehnyt mitään väärää ei laitonta eikä kyseenalaistakaan. Halunnut vain osallistua demokratiaan. Sitä minä arvostankin. Mutta jos kiinnostaa lukaiskaa tuo uusi blogiavaus ja katsokaa millaisen jutun Ylen toimittaja asiasta tekee.

 

 


Kommentit