Suomen viimeisissä sodissa vuosinan 1939-1945 kaatui noin 96 000 suomalaista sotilasta. Sodat jättivät jälkeensä 30 000 leskeä ja yli 50 000 sotaorpoa. Moni perhe siis menetti isänsä, moni talo poikansa. Suomi ei olisi pärjännyt talvisodassa ilman naisten suurta panosta ja uhrautuvaisuutta. Lottia menehtyi talvisodassa 64 ja jatkosodan aikana 228. Myös moni perhe jäi ilman tytärtä ja moni sisartaan. Siviilejäkin sodissamme kuoli. Talvisodan pommituksissa vajaat 1 000 ja myös jatkosodassa noin 1 100 siviiliä.
Kaatuneiden sankarien muistojuhla
Mustimpina päivinä kaatui lähes tuhat suomalaissotilasta. Talvisodan verisimpänä päivänä 6.3.1940 kaatui ainakin 816 miestä ja jatkosodan vastaava päivä oli heti Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alussa Kannaksella 10.6.1944. Sankarivainajia päivän aikana kertyi 798.
Oma kotikuntani Loppi menetti talvi- ja jatkosodassa 250 loppilaista miestä ja lisäksi kaksinkertainen määrä haavoittui. Tänään oli kunnia laskea Kaatuneiden Muistopäivänä heidän kunniaksi havuseppele Lopen Sankarihaustaumaan Ristille. Historiassa toivon, että ikuisesti muistamme mm. Kämärän taistelun elokuussa 1941. Vuorokauden mittainen yhtäjaksoinen taistelu oli hurja. 3. Prikaatin eli maineikkaan Sinisen Prikaatin III Pataljoonassa taistelleet miehet torjuivat tietä pitkin Viipurista hyökänneen vihollisen ylivoimaiset joukot osittaen suurta urhoollisuutta. Samana päivänä kuoli Kämärässä 21 loppilaista ja 61 loppilaista haavoittui. Myöhemmin monein muiden raakojen taistelujen jälkeen pataljoonan komentaja majuri A Ikonen totesikin että Lopen miehet olivat pataljoonansa parasta sotilasainesta.
Sankarihautaus Savonlinnassa.
Uhri oli suuri. Ja meillä moniin muihin sotiin ja maihin verrattuna erityistä oli se, että sodan uhrit olivat nimenomaan nuoria pari-kolmekymppisiä miehiä rintamalla. Miehiä parhaassa iässä. Elämä edessä. Se päättyi kesken.
Kaatuneiden ja kuolleiden lisäksi talvi- ja jatkosodassa vammautui noin 200 000 henkilöä, joista pysyvän vamman sai noin 94 000. He kantoivat läpi säästyneen elämänsä näitä vammoja. Eivät valittaneet.
Puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim määräsi päiväkäskyssään jo talvisodan jälkeen keväällä 1940 toukokuun kolmatta sunnuntaita vietettävän ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”. Tänään me muistamme tänä päivänä kaikkien sotiemme menehtyneitä.
Kaatuneen omaisille lähetettiin Mannerheim -adressi. Kotiseurakunnan kirkkoherra vei sen omaisille henkilökohtaisesti. Mannerheim-adressin tekstin oli laatinut professori Yrjö E A Alanen, ja sen oli piirtänyt Hugo Trentzsch. Mannerheim hyväksyi adressin 3. joulukuuta vuonna 1939.
Mannerheimille ja meidän kansalle oli erityistä myös se, että rintamalta sankarivainajat lähetettiin kotipaikkakunnan kirkkomultiin. Itseasiassa Suomi oli ainoa toiseen maailmansotaan osallistunut maa, joka näin pyrki suunnitelmallisesti tekemään. Tämä tärkeä lupaus – Tietoisuus kotiin pääsystä – antoikin nuorille miehillemme sotilaillemme rohkeutta vaikeissa tilanteissa.
Pääministeri J. K. Paasikivi puhui toukokuussa 1945:
”Kansalaiset! Lähes kuusi vuotta Euroopassa raivonnut hirvittävä sota on loppunut. Medborgare! Det fruktansvärda krig som i sex år rasat i Europa är nu slut.”
Raskas uhri oli annettu. Kiitollisia saamme olla siitä ja se meidän pitää ikuisesti muistaa ja mukanamme kantaa. Tästä hyvänä muistona kaikukoon Veteraanin Iltahuuto. Tämä Kalervo Hämäläisen 1980-luvun loppupuolella säveltämä ja sanoittama laulu on yksi maamme tunnetuimmista veteraanilauluista.
”Rannalle himmeän lahden
Aurinko laskenut on
Kutsu jo soi iltahuudon
Taakka jo laskettu on
Taattoa muista sä silloin
Askel jo uupunut on
Lapset ja lastemme lapset
Teidän nyt vuoronne on
Hoivatkaa, kohta poissa on veljet
Muistakaa, heille kallis ol’ maa
Kertokaa lasten lapsille lauluin
Himmetä ei muistot koskaan saa.”
Veteraaneja oli tämän vuoden 2020 alussa vielä joukossamme 8 000. Heistä sotainvalideja on 1 100. Tänään jo paljon vähemmän. Kunniakansalaistemme keski-ikä on 94 vuotta. Veteraanien määrä vähenee vuosittain noin 2 500:lla. Viimeinen iltahuuto kutsuu kiihtyvällä tahdilla meidän sankareitamme.
Suomen lippu salossa. Kiitollisuuden merkiksi.
Tänään laskimme seppeleet nuorisovaltuuston puheenjohtajan Tuomas Riennon, valtuutettu Joni Lähteen ja kunnanhallituksen puheenjohtajan Asko Niemelän kanssa Kaatuneiden Muistopäivän kunniaksi. Seppelkulkue lähti matkaan Lopen kirkosta.
Tuomas Riento laskemassa seppelettä. Tuomas johtaa siis meidän Nuorisovaltuustoa ja hänestä tulette vielä kuulemaan monessa. Fiksu ja osaava nuori.
Kirkkoherra Tuomas Hynysen kanssa laskin havuseppeleen Sankariristille Lopen Haustaumaalla.
Asko Niemelä laskemassa seppelettä Karjalaan Jääneiden muistomerkille.
