Kenen määräyksestä itsenäinen asiantuntijavirasto otettiin ministeriön hallintaan? – Sosiaali- ja terveysministeriö alisti THL:n käsikassarakseen?

Blogi, tiistaina 13.10.2020

Viime viikolla alkunsa saanut maskigate sai eilen uusia vakavia kierroksia. Ylen A-Studiossa THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen paljasti nimittäin johtamansa ”itsenäisen asiantuntijaviraston” THL:n joutuneen keväällä Sosiaali- ja terveysministeriön ohjaukseen ja toimineenkin näin STM:n alaisuudessa. Salminen ei siis näin ollen tosiasiallisesti johtanutkaan koronakriisin keskellä THL:ää, kun asiantuntijavirasto oli alistettu ministeriön ohjaukseen. Kuka tällaisen päätöksen ministeriössä teki ja voitiinko sellainen lain mukaan tehdä?

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen maskigate alkaa näyttää entistä hämärämmältä.

Tätä muutosta ei nimittäin kerrottu julkisuuteen vaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus käytti lukuisissa puheenvuoroissaan ja päätöksissään perusteluna THL:n asiantuntija-asemaa. Esimerkiksi 20.5.2020 Maaseuduntulevaisuudessa ministeri Krista Kiuru vetosi noudattamaan THL:n ohjeistuksia. Nämä ohjeistukset eivät siis nyt uuden tiedonvalossa tosiasiallisesti olleetkaan itsenäisen asiantuntijaviraston antamia vaan käytännössä STM:n itse ohjaamaan ohjeistusta?

Jo maaliskuussa Juhana Vartiainen ja Mikko Kiesiläinen vaativat blogissaan 23.3.2020, että ”Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tulisi julkaista tieteellinen perusta, johon sen suositukset nojaavat”. Silloin kyse oli siitä, että miten koronaan varaudutaan. He kirjoittivat, että ”Koronakriisin hoidossa on kirjaimellisesti elintärkeää, että viranomaisten ja terveydenhoidon päättäjien toimet perustuvat parhaaseen tietoon ja siihen pohjautuvaan strategiaan. Epävarmuutta ei mitenkään voi poistaa, mutta luottamus päättäjiin ja asiantuntijoihin säilyy parhaiten, kun viranomaisten toimet ovat jatkuvan avoimen keskustelun läpivalaisussa.” Ja samassa he pohtivat myös THL:n skenaariolaskelmia, jotka heistä ”vaikutta(i)vat huomattavan optimistisilta”. Nyt paljastuneen tiedon valossa tulee väistämättä mieleen, että nämäkin oli jo tehty STM:n ohjaksissa? Vai oliko?

Ja näitä esimerkkejä missä Marinin hallitus on viitannut THL:ään ja nimenomaan asiantuntijavirastona on lukuisia.

Eilen illalla Ylen A-Studiossa 12.10.2020 Salminen myönsikin toimittaja Petri Raivion kysymykseen vastatessaan, että ”Jos johtaa koko tilannetta, silloin on tietysti enemmän sanottavaa siitä, mitä missäkin vaiheessa tehdään”. THL siis antoi itsenäisen asiantuntijaviraston aseman itseltään pois vai otettiinko se siltä? Kuka tämän päätöksen teki STM:ssä? Mikä tässä oli ministeri Krista Kiurun rooli? STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhilan rooli? Ja pääministeri Sanna Marinin hallituksen rooli? Ja miksi tätä ei kerrottu Suomen kansalle? THL ei siis enää toiminuttakaan itsenäisesti vaan tosiasiallisesti STM:n poliittisessa ohjauksessa?

Ja ettei maskigate olisi liian huonosti kytevä niin eilen (12.10.2020) myös Ilta-Sanomat kertoi, että THL olisi halunnut kertoa suomalaisille jo keväällä maskien käytöstä. STM tämän kuitenkin ”itsenäiseltä” asiantuntijavirastolta kielsi. Lehdelle asian oli vahvistanut itse THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta. Tervahaudan mukaan maskiasiasta ”käytiin useita keskusteluja THL:n ja STM:n välillä keväällä ja kesäkuun alussa”. STM ei antanut periksi ja THL taipui ja kansa uskoi.

Ja mikä erikoisinta STM:stä ei kukaan halunnut eilen asiaa kommentoida Ilta-Sanomille. Toisaalta ymmärrän, että miksi ei.

Kysymys kuuluukin, että onko ministeri tai joku muu ministeriöstä voinut antaa tällaisia määräyksiä THL:n alistamisesta ministeriön ohjaukseen? Onko itsenäinen asiantuntijavirasto voitu alistaa omaan ohjaukseen ilman, että toimivaltoja on ylitetty? Maskigate alkaa savuta. Ja savua ei ole ilman tulta.

Mitä tämä nyt alkanut päivä tuo tullessaan. Vaikea uskoa, että muut hallituspuolueet etunenässä keskusta voisivat tätä tietoa enää sulattaa ja kuitata? Vai onko päätöksen takana ollut myös keskusta eli koko Marinin hallitus? Näihin kysymyksiin on pakko saada vastaus tavalla tai toisella. Suomen kansalla on oikeus tietää, mitä tässä maassa on tehty ja miksi.

Kello 23.34 ja hetki sitten eduskunnasta kämpille. Pitkä päivä ja ei yhtään vastausta ja vain lisää avoimia kysymyksiä ja hämmennystä. Asian selvittelyä syytä jatkaa huomenna kirjallisen kysymyksen kautta. Katsotaan jos sillä saisimme ministeri Krista Kiurun vastaamaan.

 

 

 

Kommentit