Käsittämätön Yle-sekoilu.

Blogi, torstaina 28.03.2013

Eilen uutisioitiin laajasti, että SDP:n vaatimuksesta Yle-indeksin jäädytystä ei olekaan hallituksen kehysriihipäätöksessä. Viime viikolla riihessä oli sovittu, että myös Yle-vero jäädytetään kun kaikkialla muuallakin pitää säästää. Moni kotitalous otti tiedon tyytyväisyydellä vastaan kun kuitenkin tulevat vuodet tuovat monia muita lisälaskuja kodeille.

Eilen kaikki sitten kuitenkin muuttui kun valtiontalouden kehyksissä, luvuissa, ei mainittukaan enää Yle-veron jäädytystä. Vaan mainittiin vain, että Ylen rahoitusta tarkistetaan vuosittain yhdistelmäindeksin perusteella.

Uutisten mukaan ”päätöksen takana on STT:n tietojen mukaan liikenne- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.), ja ratkaisu on tullut hallituksen kehysriihen jälkeen. Vielä torstai-iltana SDP itse mainosti Yle-indeksin jäädyttämistä yhtenä valtiontalouden säästökohteena.”

Tämä on erikoinen ratkaisu ja vaatimus SDP:ltä, kun kuitenkin samaan aikaan on jäädytettynä lapsilisien indeksikorotukset ja myös yliopistojen koulutuksen rahoituksen turvaavat indeksikorotukset. Ja niiden lisäksi monesta paikasta vielä leikataan ja säästetään. Edessä on monesta valtionkin omistamasta paikasta massairtisanomia. Mutta yksi voi porskuttaa yli taantumien ja lamojen, että siihen saisi koskea.

Viestintäministeri Krista Kiuru eilen kommentoi, että ”Ensinnäkin Yle on eduskunnan, ei hallituksen radio.” ” Ylen riippumattomuuden takaamiseksi on tärkeää, etteivät hallitukset kykene omin päin heiluttelemaan sen rahoitusta.” Niinhän se juuri on, mutta niinhän se on kaiken muunkin suhteen mikä vaatii rahaa ja lainsäädäntöä. Hallitus voi esittää, mutta aina viime kädessä eduskunta päättää. Jos nyt sitten esitysvaltaakaan ei SDP:n ja Kiurun mukaan hallituksella ole Yle-asiassa niin silloin ehkä olisi järkevintä tuoda asia vain eduskunnan päätettäväksi. Voisimme ihan hyvin isossa salissa katsoa onko ”eduskunnan radiolla” tarvetta ja paikkaa näissä säästötalkoissa lapsiperheiden ja kuntien rinnalla. Minusta olisi.

Olen joskus antanut itselleni ymmärtää, että maanpuolustus on sellainen asia, että siitä ei tingitä vaikeinakaan aikoina. Mutta tällä kertaa sekin on samaisten vaatimuksesta laitettu säästöjen alttarille.

Ei voi olla sellaista automaattia mikä sysää yhteen tuuttiin rahaa lisää ja lisää vaikka koko muu maa säästää ja uudistaa toimintatapojaan.

Jos nyt rahaa on ylimääräistä niin ehkä tässä tilanteessa sille olisi muitakin paikkoja.

Mielenkiinnolla tässä olen seurannut miten muut mediat puhuvat kehysriihen lottopoteista koska yrittäjille ja koska pörssiyhtiöiden omistajille. Yksi on tyytyväisen hiljaa. Suurimman lottopotin saaja.

ps. Enkä siis itsekään olisi leikannut Ylen rahoitusta vaan vain jäädyttänyt sen nykytasolle yli tämän taantuman ja säästökuurin. Yle olisi siis saanut tismalleen saman kuin nytkin. Mutta senhän pitääkin SDP:n vaatimuksesta saada tässäkin tilanteessa yhä lisää ja lisää.

pps. Toisaalta ihmettelen sitäkin, että nyt maine ja kunnia ei tästä asiasta tahdo millään kelvata SDP:lle. Jos se yhdessä jo sovittiin jäädytettäväksi ja sen jälkeen yksi sen halusi muuttaa niin kyllähän siitä pisteet pitää oikealle taholle antaa. 

Tänään kalenterissani ei ole mitään erityistä. Normi päivä siis. Katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Kello 20.57 ja keskustelu riihen asioiden parissa on jatkunut. Kiitos lukuisista yhteydenotoista ja kysmyksistä niin Yle-veron kuin yritystenkin verotuksen ja muidenkin ratkaisujen suhteen. Yle-verosta olen oman mielipiteeni sanonut ja se on sama edelleen eli en ymmärrä, että voi olla yksi saareke tai linnake, johon ei talouden vaikeat ajat osuisi lainkaan. Yle-veron korotukset tulee siis minusta edelleen jäädyttää samaksi ajaksi kuin lapsilisienkin korotuksista luopumiset. Joku kohtuus siis. 

Muuten verotuskokonaisuus on sellainen, että sillä tavoitellaan nimenomaan kasvua ja uusia työpaikkoja tähän maahan. Ja sellaisena se tullaan viemään myös maaliinkin. Nyt pitää vaan huolehtia siitä, että yritykset pystyvät tässä maassa työllistämään ja kasvamaankin ja siihen tällä nyt tähdätään. Ja uskon, että reilumpi yhteisöveron alennus on sellainen piristysruiske mitä nyt nimenomaan tarvitaan.

Sähköverosta on tullut myös joitain yhteydenottoja. On totta, että asuminen on tässä maassa todella kallista ja energia maksaa. Valitettavasti nyt vain tilanne on se, että meidän on myös veroja pakko korottaa. Hallitusohjelmakirjauksesta, että säästöt ja veronkorotukset tehdään suhteessa 50/50 halusivat muutamat puolueet pitää tiukasti kiinni ja silloin se tarkoittaa sitä, että joitain veroja on pakko kiristää valtion talouden tasapainottamiseksi. Arvonlisäveroa ei haluttu tässä tilanteessa enää heti uudestaan kiristää ja siksi nyt valittiin mm. sähkö-, mutta myös alkoholi- ja tupakkavero. Lisäksi myös makeisveroon tehdään korotus. Eli pakon edessä näitä joitain veroja on nyt vain korotettava, mutta toivottavasti saamme kuitenkin aikaan sellaisen kokonaisuuden, että tähän maahan syntyy lisää työpaikkoja eikä niitä menetettäisi. Siksi esimerkiksi työnverotusta ei nyt voitu kiristää. Eikä pitäisikään.

Niin ja tuon sähköveron korotuksen vaikutus on siis noin 10 euroa 75m2 kerrostaloasunnossa vuodessa ja vastaavasti sähkölämmitteisessä omakotitalossa 50e/vuodessa.

Mutta kokonaisuutta siis rakennettiin niin, että se olisi toimiva työn ja työpaikkojen näkökulmasta. Esimerkiksi kotitalousvähennyksen enimmäismäärää päätettiin korottaa nykyisestä 2000 eurosta 2400 euroon. Ihan vain yhtenä pointtina.

Mutta isolinja siis nyt lyöty lukkoon ja toivottavasti sillä tästä tilanteesta selviämme maana ja valtiona, mutta myös kansana ja yksittäisinä kansalaisina. Siksi mm. ansiotuloverotuksen työtulovähennystä ja perusvähennystä kasvatetaan vuonna 2014.

Tänään itse siis puhelimessa useammankin palaverin ja neuvonpidon. Mutta työmaalla en tänään käynyt. Sen sijaan kolme tuntia tänään leikkasin omenapuita ja kuusiaitaa, mutta myös opettelin jotain uuttakin. Tein elämäni ensimmäiset vartteet. Yritän saada Aulangolta aikanaan Haapastensyrjän kautta Lopelle kasvaneita pylväskuusia vartettua. Katsotaan onnistunko. Mutta hauskaa puuhaa oli ja raitista kevätilmaa siinä ainakin sai.

Nyt pääsiäisviikonloppu kaikille.

 

 

Kommentit