Kokoomuksen kannatus on kasvanut edelleen ja ero muihin ns. suuriin puolueisiin on samalla kasvanut. Helsingin Sanomien tuoreimmassa tutkimuksessa kokoomusta kannatti peräti 24,1 prosenttia suomalaisista, kun SDP:n kannatus jäi 21,2 ja keskustan jo lähelle lähes katastrofirajaa eli 20,4 prosenttiin. Merkittäväksi tuloksen tekee se, että tähän asti vuoden 2007 jälkeen kolme suurinta puoluetta ovat olleet kannatuskyselyissä varsin tasavahvoja.
Joulukuun alussa kokoomuksen kannatus on kuitenkin kasvanut erittäin voimakkaasti ja samaan aikaan keskustan keskustan kannatus on laskenut lähelle 20 prosentin rajaa.
– Tällaisena epävakaana aikana näyttää siltä, että ihmiset luottavat turvalliseen ja vastuulliseen puolueeseen. Se sopii minulle. Mutta työtä on jatkettava nöyrästi ja vastuullisesti. Joudumme tekemään vaikeitakin ratkaisuja ja silloin ei voi kaikkia miellyttää, kommentoi kansanedustaja Timo Heinonen, mutta toisti luottavansa, että ihmiset ymmärtävät tilanteen vakavuuden.
Helsingin Sanomien kyselyn mukaan myös Perussuomalaisten kannatus kasvaa edelleen. Soinin joukkojen kannatus on nyt 6,1 prosenttia Suomen Gallupin tekemässä tutkimuksessa, jossa haastateltiin 2425 ihmistä.