Kokoomus kuuntelee… Timo Heinonen mukana Nastolan Kokoomuksen jouluglögeillä

Uutiset, lauantaina 20.12.2008

Kokoomuksen kuuntelemisesta ja tapaamista on tulossa poliitikan teon tapa. Syksyn kuntavaaleissa kokoomuslaiset pitivät Korvakahviloita ympäri Suomen, mutta kahvilat eivät ole jääneet vain vaaleihin. Viikko sitten lähes koko eduskuntaryhmä tarjosi glögiä ympäri maan eri kunnissa järjestetyissä tapahtumissa ja sama tahti jatkuu. Joulua edeltävänä viikonloppuna lauantaina 20.12. vuorossa oli mm. jouluglögit Nastolan torilla. Kansanedustaja Timo Heinonen osallistui myös glögitilaisuuteen ja väkeä riitti jälleen.

– Sovimme syksyllä, että menen vielä ennen joulua Nastolaan. Tästä löytyi paras mahdollinen hetki ja näistä Korva-kahvila ja glögitilaisuuksista alkaa pikku hiljaa tulla sellainen maan tapa tehdä politiikkaa, hymyili Timo Heinonen ja kertoi väkeä teltalla riittäneen.

Esillä Nastolan torilla oli luonnollisesti alueen ajankohtaiset asiat mm. luottamuspaikkajako ensi vaalikaudella sekä luonnollisesti valtakunnankin aiheet. Väki tuli varta vasten myös teltalle tapaamaan Heinosta.

– Sain mm. kirjeen joka oli varta vasten nimetty minulle. Esillä myös talousasiat ja keskustelu mm. siitä miten tässä tullee käymään, kertoi Heinonen ja oli tyytyväinen, että hänet tunnetaan jo myös ympäri koko laajan vaalipiirin.

– Olen alusta asti halunnut olla aidosti koko vaalipiirin kansanedustajat. Nyt kun aloitan vuoden vaihteessa myös Hämeen Kokoomuksen puheenjohtajana niin kyllä keskeisen tehtäväni on järjestötyön kehittämisen rinnalla vaalipiirimme kahden maakunnan yhteistyön ja yhteishengen kehittäminen, totesi Heinonen.

Nastolan torilla Rakokivessä järjestetty Kokoomus Kuuntelee -glögitapahtuma oli viimeinen Heinosen virallinen kalenteriin merkattu tapahtuma ennen joulua. Nastolasta Heinonen suuntasikin jo jouluostosten kautta joulunviettoon.

– Halusin pitää tämän viimeisen viikonlopun sellaisena mukavan rentona. Saa rankan viimeisen eduskuntaviikon jälkeen ladattua hieman akkuja jouluun, kertoi Heinonen ja totesi, että jouluun mennään muutamien perinteisten tapahtumien kautta.

– Mutta niissä olen vain joulutunnelmaa hakemassa, hymyili Heinonen.

Kommentit