Kansanedustajien yritysvierailusarja sai jatkoa Timo Heinonen tutustui Ekokemiin ja Sacoteciin

Uutiset, torstaina 20.08.2009

Perinteinen syksyn yritysvierailusarja sai jatkoa tänäkin syksynä. Kansanedustaja Timo Heinonen sai mahdollisuuden tutustua kahteen Riihimäellä sijaitsevaan, hyvin erilaiseen yritykseen, 30-vuotiaaseen Ekokemiin ja pk-yritys Sacoteciin. Heinonen on jatkanut yritysvierailuita myös pitkin vuotta, ja ohjelmassa ovat olleet tutustumiset mm. Kiipulaan, Kultakeskukseen, sekä muihin Hämeen alueella toimiviin yrityksiin.

Ekokem on toiminut jo 30 vuotta ongelmajätteiden käsittelijänä. Vuosien saatossa yhtiön ydinosaaminen on kuitenkin laajentunut myös muiden jätteiden hyödyntämiseen ja energiantuotantoon, ja Riihimäelle onkin jo suunnitteilla toinen jätteenpolttolaitos. Jätteiden lisäksi Ekokemin palvelut ovatkin lisääntyneet mm. pilaantunen maaperän ja pohjaveden puhdistukseen sekä ympäristörakentamiseen.

Kansanedustaja Heinonen pääsi tutustumaan taloon perusteellisesti tänä vuonna työnsä aloittaneen toimitusjohtaja Timo Piekkarin sekä väistyvän johtajan Esa Tommolan opastuksessa. Keskustelussa esille nousivat isot ajankohtaiset jätepuolen asiat ja lainsäädäntöuudistukset sekä myös talouspuolen asiat.

– Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan taloon uudestaan, edellinen kerta oli opiskeluaikoina. Paljon on talossa tapahtunut ja eteenpäin on Suomessakin menty jätteiden käsittelyssä ja kierrätyksessä. Kuitenkin olemme aika paljon monia EU-maita jäljessä mm. kierrätyksessä ja tässä on ehdottomasti parantamisen paikka, ehkä myös lainsäädännöllisesti. Paljon riittää Ekokemillä työnsarkaa, kertoi Timo Heinonen päivän tunnelmista.

Sacotecilla tarkkaa työtä

Päivän toinen vierailukohde oli Antti Zittingin pk-yritys Sacotec, joka toimii Riihimäen keskustassa. Tarkkuvaluun ja suunnitteluun erikoistunut yritys on Suomessa alan johtavia toimijoita, jonka tuotannosta noin puolet menee ulkomaille. Yrityksen tärkeitä asiakkaita ovat mm. Abloy. Sacotec tekee asiakkaan kanssa yhteistyössä vaiheet tuotekehityksestä valmiiden osien toimittamiseen.

– Juuri tällaista korkeaa osaamista Suomi tarvitsee jatkossakin, ja siinä meillä on mahdollisuus pärjätä, kuten Sacotec osoittaa. Erittäin mielenkiintoinen päivä kahdessa täysin erilaisessa yrityksessä, jotka ovat molemmat johtavia asiantuntijoita alallaan. Oli myös hienoa päästä molemmissa yrityksissä kuulemaan hieman henkilökunnan mielipiteitä ja ajatuksia, ja näkemään yrityksen arkipäivää.

Kommentit