Kansanedustajat Räsänen ja Heinonen: Hallituksen myönnettävä Riihimäen lukiolle robotiikan erityistehtävä

Uutiset, lauantaina 05.10.2019

Riihimäen seudun kansanedustajat Päivi Räsänen (kd.) ja Timo Heinonen (kok.) pitävät välttämättömänä, että Rinteen hallitus Opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla uudelleen arvioivat Riihimäen lukion erityistehtävähakemusta. Riihimäen kaupunki haki lukiolleen robotiikan erityistä koulutustehtävää, mutta OKM ei tätä myöntänyt.

-Riihimäellä on tehty pitkään työtä robotiikkakoulutuksen saralla. Kaupunki on tällä alalla edelläkävijä Suomessa ja robotiikka on myös tärkeä osa Riihimäen kaupungin tulevaisuusstrategiaa. Kaupungin tavoitteena on olla vuonna 2030 robotiikan Suomen pääkaupunki, toteavat kansanedustajat Räsänen ja Heinonen eduskunnalle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä.

Riihimäki on vastannut lasten ja nuorten opetuksen ja koulutuksen lisäksi myös laajasti koko robotiikan opettajien täydennyskoulutuksesta. Tällä hetkellä lähes 40 opettajaa on käynyt robotiikan täydennyskoulutuksen. Lisäksi alalla on rakennettu myös laajaa yhteistyötä muiden oppilaitosten kanssa.

-Riihimäen robotiikkakoulutusta esiteltiin myös eduskunnassa Opettajanpäivänaaton tilaisuudessa perjantaina ja toiminta ja erityisesti nuorten osaaminen keräsi laajaa huomiota, toteavat kansanedustajat.

Räsänen ja Heinonen esittävätkin, että Opetus- ja kulttuuriministeriö ottaisi Riihimäen lukion hakemuksen uudelleenarviointiin ja myöntäisi lukiolle pitkään valmistellun erityistehtäväaseman.

Kommentit