Kansanedustajat kouluissa –teemaviikko ohitse – Timo Heinosella takana 10 koulua!

Uutiset, perjantaina 31.01.2014

Tammikuun viimeisellä viikolla vietetyn Kansanedustajat koulussa -teemaviikon aikana Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kiersi kymmenen koulua sekä yhden esikoulun. Heinosen koulukiertue levittäytyi laajasti ympäri Kanta-Hämettä niin peruskouluihin, kun lukioonkin.

-Kaikin puolin hauska viikko takanapäin. Oppilaat kyselivät ja kyseenalaistivat paljon. Mukava huomata kuinka valveutuneita lapsia meillä on jo alakouluissa, Heinonen kommentoi.

Heinosen kiertämät koulut olivat keskenään hyvin erilaisia pienestä kyläkoulusta monen sadan oppilaan keskuskouluihin. Vierailut ja keskustelut olivat kansanedustajan mukaan kuitenkin erinomaiset jokaisessa koulussa.

-Vastaanotto oppilaitoksissa oli hyvä ja odottava. Vaikka kiertämäni koulut erosivat aikalailla toisistaan, oli niissä myös paljon samaa; loistava tekemisen meininki ja yhteishenki oli aistittavissa kaikissa kouluissa, Heinonen kertoi.

Osa kouluvierailuista toteutettiin yhdessä Tarja Filatovin (sd.) sekä Aino-Kaisa Pekosen (vas.) kanssa.

-Olemme Tarjan ja Aino-Kaisan kanssa kiertäneet vaalipiiriä Politiikan Värisuoran-kiertueen nimissä tällä vaalikaudella, joten nämä yhteiset kouluvierailut sopivat hyvin mukaan kanssa, Heinonen jatkaa.

Timo Heinonen sopi lisäksi kevättalvelle ja kevääksi lisää kouluvierailuja jotka eivät mahtuneet varsinaiselle teemaviikolle ja kymmenestä nyt käydystä koulusta valtaosa halusi myös vastavierailuille eduskuntaan.

– Nyt on jo sovittuna useampi vastavierailu kevään luokkaretkiaikaan ja vielä muutama jäi sopimatta. Mukava saada näitä fiksuja lapsia ja nuoria sitten katsomaan paikan päälle miltä siellä eduskunnassa näyttää, hymyili Heinonen.

Kommentit