Kansanedustaja, Valtion liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtaja Timo Heinonen vieraili Sportec-messuilla: Vuoden 2013 liikuntapaikka on Espoon Honkahalli

Uutiset, torstaina 14.03.2013

Espoossa Tapiolan urheilupuistossa sijaitseva Honkahalli on palkittu Vuoden Liikuntapaikkana 2013. Valinta julkistettiin torstaina 14.3.2013 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, jossa alkoivat kaksipäiväiset liikunta-alan ammattilaisten Sportec-, Greentec-, Gymtec- ja Fysiotec-messut.

Vuoden Liikuntapaikka -palkinnon jakoivat messujen avajaisissa Tampereella Valtion liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen, rakennusneuvos Risto Järvelä opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksiköstä sekä painivalmentaja Pertti Ukkola Koovee ry:stä. Tunnustuksen ottivat vastaan Tapiolan Hongan puheenjohtaja Mika Numminen ja Kiinteistö Oy Honkahallin puheenjohtaja Kari Kaario. Vuoden Liikuntapaikan valitsevat vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön virkamiehet yhdessä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten liikuntatoimesta vastaavien viranhaltijoiden kanssa. Kohteet ovat valmistuneet tai peruskorjattu palkitsemista edeltäneen parin vuoden aikana, jolloin niiden käytöstä ja toiminnallisuudesta on ehditty saada kokemuksia. Palkinto jaettiin 9. kerran.

– Toivon, että vuoden 2013 valinta toimii jälleen kannustavana esimerkkinä turvallisesta, laadukkaasta ja liikkumisen iloa tarjoavasta liikuntapaikasta. Toivon myös uudenlaista rohkeutta kyseenalaistaa nykyiset tavat tehdä, suunnitella ja ylläpitää liikuntapaikkoja. Täältä voisi löytyä myös uusia kipinöitä saada suomalaiset liikkumaan, totesi kansanedustaja, valtion liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtaja puheessaan palkitsemistilaisuudessa.

Koripallojunioreille rakennettu Honkahalli on hyvä esimerkki onnistuneesta hankkeesta

Valtion arkkitehtuuripoliittisen ohjelman mukaisesti valtion toteuttamilta ja tukemilta ympäristö-, rakennus- ja korjaushankkeilta edellytetään suunnittelun ja toteutuksen esimerkillisyyttä, käyttökelpoisuutta, kestävyyttä sekä korkeaa laatua. Vuoden Liikuntapaikan valinnassa kiinnitetään huomiota myös kohteen monikäyttöisyyteen, tasa-arvoon, esteettömyyteen ja soveltuvuuteen eri käyttäjäryhmille. Tärkeitä painopisteitä ovat lasten ja nuorten liikunnan olosuhteet sekä terveyttä edistävä liikunta. Tapiolan Honka ry rakennutti keväällä 2011 valmistuneen Honkahallin koripallojunioreiden harjoitushalliksi, koska seuran junioritoiminta haluttiin keskittää yhteen paikkaan. Aiemmin juniorit harjoittelivat noin 30 eri liikuntatilassa Espoossa. Seuran jäsenmäärä oli myös kasvanut reilusti 2000-luvulla ylittäen reippaasti 1000 jäsentä.

– Honkahallissa on korkea käyttöaste ja prime timen klo 15–22 käyttöaste on 100 prosenttia. Halli on auki joka päivä klo 7–22 mahdollistaen siten myös omatoimisen harjoittelun ja espoolaisten koulujen liikunnan tarpeet. Otteluita pelataan vuosittain noin 500 ja alkusyksyisin Honkahalli toimii EHBT-koripalloturnauksen yhtenä pääpelipaikoista. Halli on pääsääntöisesti tarkoitettu junioritoiminnalle ja sen valmistuttua osa kaupungin liikuntatiloista on vapautunut muille seuroille ja lajeille. Harjoittelun keskittäminen harjoitushalliin luo koripallolle turvallisen harjoitus- ja peliympäristön, vähentää yksityisautoilun tarvetta, tehostaa seuran valmennustoimintaa ja mahdollistaa hyvän juniorityön. Hallissa on syntynyt myös hyvä toimintakulttuuri. Esimerkiksi ulkokengät riisutaan sisään tultaessa, mikä edistää siisteyttä, vähentää siivoustarvetta ja säästää lattiapintoja kulumiselta. Honkahalli on hyvä esimerkki yhden seuran suuresta ponnistuksesta ja onnistuneesta hankkeesta. Seuran tavoite ei ole yksityinen liiketoiminta eikä voitontavoittelu. Esteettömyytensä ansiosta Honkahalli on myös monikäyttöinen. Se toimi keväällä 2012 Kansallisen Veteraanipäivän lounastilana yli 1000 veteraanille ja siellä järjestetään maalipallon MM-kisat kesällä 2014. Koripalloliitto pitää hallia hyvänä konseptiratkaisuna ja toivoo vastaavia syntyvän myös muualla Suomessa, sanoo valtion liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen.

– Honkahallin suunnittelussa ja rakentamisessa oli mukana monta tärkeää ja aktiivista yhteisöä: Tapiolan Honka, Espoon kaupunki, Koripalloliitto, Peab Oy sekä Stigmar OÜ. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä liikuntapaikkarakentamisen avustus mahdollisti lopullisesti Honkahallin rakentamisen. Olemme onnistuneet kahden vuoden aikana juurruttamaan pelaajiin, vanhempiin ja valmentajiin kannustavan sekä välittävän toimintakulttuurin ja voimme hyvillä mielin todeta visiomme Suomen laadukkaimmasta koripalloon keskittyneestä harjoittelukeskuksesta toteutuneen Honkahallissa täydellisesti, toteaa Tapiolan Hongan puheenjohtaja Mika Numminen.

Honkahallin kokonaispinta-ala on 2933 m2, josta liikuntatilaa on 2220 m2. Tilan vapaa korkeus on 7 metriä. Hallissa on kolme täysmittaista koripallokenttää (28×15 m), jotka erotetaan toisistaan alaslaskettavilla verhoilla. Pääkentän kokoontyönnettävässä teleskooppikatsomossa on tilaa 220 katsojalle. Hallissa on myös kahvio, liikuntatila, oheisharjoittelualue ja toimistotiloja. Tapiolan Honka ry omistaa halliyhtiön sataprosenttisesti. Halliyhtiön oma pääoma on sijoittajien merkitsemää vaihtovelkakirjalainaa. Rahoituksen pääosa koostuu pitkäaikaisesta pankkilainasta, jonka Espoon kaupunki on taannut. Hankkeeseen on myönnetty valtion liikuntapaikkarakentamisen avustusta 650 000 euroa. Hankkeen kokonaiskustannus oli noin 3,4 miljoonaa euroa.

Vuoden Liikuntapaikka -palkinnolla halutaan nostaa esille erikoisosaamista vaativan liikuntapaikkarakentamisen merkitystä, arvoa ja tietoisuutta. Palkinto on myös tunnustus kohteiden rakennuttajien, suunnittelijoiden, rakentajien ja ylläpitäjien osaamiselle. Palkinnon ovat saaneet Joensuu Areena (2005), Kemiön Amospuisto (2006), Ylöjärven Liikuntakeskus (2007), Lahden kaupungin koordinoima Ylimaakunnallinen ulkoilu- ja luontomatkailuhanke (2008), Vantaan Energia Areena (2009), Kuopion kaupungin lähiliikuntapaikkaverkosto (2010), Oulun Hovinsuon skeittipuisto (2011) ja Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahalli (2012). Kiertopalkinnon on lahjoittanut Tampereen Messut Oy.

Kommentit