Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen vaatii puolustusministeri Jussi Niinistöä varmistamaan hallitusohjelmassa luvatut määrärahat puolustusvoimille. Hallitusneuvotteluissa sovitusta huolimatta Puolustusvoimien määrärahoja ollaan leikkaamassa ensi vuonna.
– Kyllä tahtotila on ollut aivan yksiselitteinen. Ilkka Kanervan vetämän parlamentaarisen työryhmän esitykset ovat saaneet laajaa tukea ja niistä pitää pitää kiinni. Ei voi mennä niin, että toisella kädellä annetaan ja samalla puhutaan ja toisella samaan aikaan otetaan pois ja ollaan hiljaa, toteaa Heinonen.
Vaikka valtion budjettiin ollaankin lisäämässä puolustusmäärärahoja niin toisaalta ollaan ottamassa niitä pois. Ns. teknisten kehysten muutokset merkitsevät sitä, että puolustusvoimien toiminnan määrärahat jatkavat laskuaan tällä vaalikaudella jos asiaa ei korjata. Viime vaalikaudesta poiketen kaavamaiset leikkaukset tulevat nyt koskemaan myös puolustushallintoa.
– Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että nyt puolustusministeri Jussi Niinistön aikana puheista huolimatta joudutaan leikkaamaan esimerkiksi reserviläisten kertausharjoituksia ja varusmiesten maastovuorokausia, mitkä juuri nyt tänä vuonna saatiin nostettua tavoitetasolle. Eli lisämäärärahat menevät siis kalustoon ja samaan aikaan toiminnasta leikataan. Tämä ei ole ollut hallitusneuvotteluissakaan tahtotila ja asia tulee korjata nyt budjettiriihessä.
Kansanedustaja Timo Heinonen muistuttaa, että puolustusvoimien määrärahojen korotukset nauttivat laajaa kannatusta puolueiden lisäksi myös kansankin parissa.
– Turvallisuustilanne on muuttunut Euroopassakin nopeasti ja siihen pitää myös hallituksen reagoida.