Kansanedustaja Timo Heinonen OAJ:n vaalipaneelissa: ”Perusopetuksen luokkakokoja tulee tarkastella erilaista tukea tarvitsevien oppilaiden kautta”

Uutiset, keskiviikkona 13.03.2019

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan varajäsen Timo Heinonen osallistui tiistaina 12.3.2019 OAJ Hämeen Eduskuntavaali-iltaan Hämeenlinnan Raatihuoneella. Parituntisessa keskustelussa Radio Hämeen Antti Ruonaniemi kävi läpi laajasti sivistyksen toimialan ajankohtaisia aiheita ja tulevan vaalikauden painotuksia. Luokanopettajana aiemmin toiminut ja koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri Timo Heinonen oli huolissaan resursseista läpi koko koulutuksen ja kasvatuksen kentän. Heinonen nosti myös vihreän kortin ylös kun kysyttiin pitäisikö subjektiivinen päivähoito-oikeus palauttaa ennalleen.

-Itse olen sitä mieltä, että tästä ratkaisusta tulee seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa luopua. Nyt työttömyys on laskenut ja tällä toimenpiteellä ei käytännössä ole edes taloudellista merkitystä. Lapsen kohdalla merkitys voi olla suurikin ja itse haluan, että tätä lähestytään nyt lapsen näkökulmasta eikä siitä onko vanhempi kotona tai ei. Teimme tämän korjausliikkeen jo myös omassa kotikunnassani Lopella ja monet muutkin kunnat ja kaupungit ovat leikkauksesta luopuneet. Minusta se pitää tehdä nyt valtakunnallisesti ja taata jokaiselle lapselle yhtäläiset oikeudet laadukkaaseen vakaan, kertoi Timo Heinonen tänään aamulla OAJ:n vaalikeskustelun annista.

Keskustelun yhteydessä ehdokkailta oli kysytty myös peruskoulun avoimista oppimisympäristöistä ja luokkakoista. Aiemmin itsekin myös erityisopettajana toiminut Heinonen tarkatselisi luokkakokoja oppilaiden näkökulmasta. Luokkakokoa tulisi rajata sen mukaan kuinka paljon luokassa on eritasoista mm. erityistä tukea tarvitsevia oppilaita.

-Itse tekisin tässä ihan lakiin tai asetukseen perustuvan sääntelyn missä kolmiportaisen tuen piirissä olevien oppilaiden määrän mukaan säädettäisiin opetusryhmien maksikoista. Joskus isompikin luokka voi toimia, mutta toisaalta on tilanteita missä opettajan aika ei yksinkertaisesti riitä kenellekään luokan oppilaista kun oppilaiden tarpeet ovat niin erilaisia, eritasoisia ja myös eriaikaisia, totesi Heinonen ja muistutti, että valtaosa opettajista ja rehtoreista on sitä mieltä, että resursseja on aivan liian vähän tuen tarpeeseen nähden ja myös erityisopettajien määrä on jäänyt tarpeesta jälkeen.

Myös ammatillisessa koulutuksessa Heinonen kertoi tarvittavan riittävän lähiopetuksen varmistamiseksi lisää resursseja ja myös sääntelyä. Heinonen on puhunut nuorille annettavasta lähiopetustakuusta.

-Erittäin hyvä ja antoisa oli eilinen ilta. Paneelikeskustelu oli hyvähenkinen ja mikä tärkeintä tulevaisuuteen katsova. Kukaan ei syyllistynyt syyttelyyn vaan tuntui siltä, että jokainen oli valmis myös katsomaan peiliin. Minusta on nyt tärkeää kääntää uusi lehti ja panostaa koulutukseen, osaamiseen ja sivistykseen lisää. Vain korkealla osaamisella tulemme pärjäämään huomennakin, kertoi Heinonen matkallaan töihin eduskuntaan.

Kommentit