Kokoomuksen kansanedustaja ja Osaamisen ja Sivistyksen politiikkaverkoston puheenjohtaja Timo Heinonen luopuisi opiskelijoiden opintuen ns. vapaantulon rajoista. Heinonen ei näe mitään syytä rangaista opiskelijoitakaan työnteosta vaan mieluumminkin työntekemiseen kannattaisi opiskelijoita kannustaa.
– Nykymalli ei vain toimi. Nostin saman asian lähes tarkalleen vuosi sitten viimeksi esille ja mikään ei ole muuttunut. Kela lähetti jälleen opiskelijoille lähes 31 miljoonan euron edestä perintälappuja. Nykymalli ei toimi ja se pahimmillaan kannustaa jopa pimeän työn tekemiseen.
Kansaneläkelaitoksen mukaan opintotukia perittiin takaisin nyt edellisvuosia enemmän. Edellisellä hallituskaudella opiskelijoiden ns. vapaatulon rajoja korotettiin, mutta nyt korotuksiakaan ei ole tehty ja tämä osaltaan vaikeuttaa nuorten tilannetta. Heinonen uskoo tilanteen tänä vuonna jopa entisestään pahentuvan.
– Moni nuori haluaa iltaisin ja viikonloppuisin hankkia opiskelun ohessa arvokasta työkokemusta, mutta nykymalli ei kannusta tähän. Minusta opintotuesta vastaavan ministerin Paavo Arhinmäen täytyy nyt ottaa opiskelijoiden asiat vakavasti ja korjata näitä epäkohtia. Hänellä on siis nyt mahdollisuus, jos vain on halua. Vapaantulon rajoista tulee luopua kokonaan ja toisaalta korjata myös alle 20-vuotiaiden toisenasteen opiskelijoiden opintotuen epäkohdat, kritisoi ja vaatii kansanedustaja Timo Heinonen.
– Minusta riittävä edellytys opintotuen maksamisella ja saamiselle on se, että opinnot etenevät sovitulla aikataululla. Ei Suomella ole varaa rangaista ahkeruudesta ja työnteosta. Tilanne pitää nyt korjata pikaisesti, lisäsi Heinonen ja muistutti samalla, että opintotukijärjestelmää tulisi uudistaa myös kokonaisuutena niin että kannustaisi opiskelemaan ja toisaalta mahdollistaisi täysipäiväisen opiskelun.