Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) eri mieltä liikenneministeri Vehviläisen kanssa – Ajokieltojärjestelmän uudistuksessa ei aiota ottaa käyttöön virhepistejärjestelmää

Uutiset, keskiviikkona 19.11.2008

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) ei ole tyytyväinen liikenneministeri Anu Vehviläiseltä (kesk.) kirjalliseen kysymykseensä saamaan vastaukseen tai lähinnä ministerin linjauksiin. Heinonen esitti kysymyksessään toimia Suomen sakotusjärjestelmän järkeistämiseksi mm. pistejärjestelmän käyttöönotolla Suomessa. Monissa maissa käytössä oleva järjestelmä ottaa huomioon rikkomusten
määrän sijaan myös niiden laadun. Vehviläisen vastauksesta käy ilmi, että on hyvin epätodennäköistä, että suomalaisen ajokieltojärjestelmän uudistuksessa siirryttäisiin pistejärjestelmään.

– On valitettavaa, että meillä ei ole tahtoa uudistaa sakotusjärjestelmäämme paremmin suomalaisten oikeustajuun sopivaksi ja myös kohtuullisemmaksi ja samalla myös paremmin liikenneturvallisuutta edistäväksi, ihmettelee kansanedustaja Timo Heinonen liikenneministerin linjauksia.

Euroopan sisällä virhepistejärjestelmiä on käytössä monissa maissa, mutta ne eivät ole yhtenäisiä. Osassa maista virhepisteitä kertyy rikkeistä, kun taas toisissa maissa virheet vievät plussapisteitä. Esimerkiksi Ranskassa kuljettajalla on normaalisti 12 pistettä, joita pisteiltään eriarvoiset rikkomukset vähentävät, muun muassa ylinopeuden suuruuden mukaan. Kun pistetili on tyhjä, ajokortti perutaan kuudeksi kuukaudeksi. Tässä järjestelmässä pisteitä voi myös kerryttää rikkeettömällä ajolla, sekä koulutuksella. Italiassa taas lasku alkaa 20 pisteestä, joista törkeä teko voi viedä puolet. Kun tili on tyhjä, on kuukauden sisällä käytävä autokoulun jatkokurssi tai kortti menetetään lopullisesti. Lisäpisteitä Italiassa voi hankkia rikkeettömällä ajolla tai autokoulukursseilla. Norjassa tilanne on se, että rikkomus tuo kaksi pistettä, ja jos kolmessa vuodessa kerää kahdeksan pistettä, seurauksena on puolen vuoden ajokielto. Ruotsi on myös käynyt keskustelua asiasta, mutta on luopunut hankkeesta. (Lähde:Helsingin Sanomat 18.11.2008)

Tällä hetkellä Suomessa ajokorttiseuraamusjärjestelmä aiheuttaa monin paikoin tyytymättömyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta.

– Tulen pitämään asiaa esillä jatkossakin. Järjestelmän pitää olla sellainen, että se edistää liikenneturvallisuutta. Nykymallille luo ennen muuta kohtuuttomia tilanteita, totesi Heinonen.

Kommentit