Kansanedustaja Timo Heinonen ihastui Hybridi-Hondan hiljaisuuteen ”Haluan vielä kokeilla maakaasuautoa”

Uutiset, keskiviikkona 05.03.2008

Autojen kanssa paljon työtä tekevä kansanedustaja Timo Heinonen koeajoi Honda Civicin Hybridin ja oli tyytyväinen kokemukseen. ”Autossa on hiljaista kuin huopatossutehtaalla”, kuvaili Heinonen tuntojaan muutaman päivän jälkeen, mutta pitkässä ajossa hän ei ollut aivan tyytyväinen kulutukseen.

– Ajoin autolla lähinnä tuollaista talvinopeuksien 80 ja 100km/h nopeuksia ja reilumpia siirtymiä. Keskikulutus oli aikalailla tarkkaan 6,2 litraa kitkarenkailla. Odotin hieman pienempää kulutusta, mutta hetkittäin tai siis kaupunkiajossa kulutus olikin selkeästi matalampaa ja hyöty löytyy nimenomaan sieltä, totesi Heinonen.

Honda Civic Hybridi auton ajotuntuma oli Heinosen mukaan erittäin tasainen. Sähkömoottori auttaa bensiinimoottoria erityisesti kiihdytyksissä ja auton CVT-portaaton vaihteisto hoitaa liikkeellelähdöt huolettomasti.

– Äärimmäisen fiksua minusta on ennen muuta se, että risteyksessä, esimerkiksi liikennevaloissa, auton moottori sammuu automaattisesti auton pysähtyessä ja käynnistyy jälleen kaasua painettaessa liikkeelle lähdettäessä, kertoi Heinonen ajokokemuksista.

– Tietysti tärkeää on myös autoverouudistuksemme myötä se, että tämä auto näillä varusteilla eli esimerkiksi CVT-automaattivaihteistolla on vain noin nelisentuhatta euroa kalliimpi kuin pelkkä bensamalli. Polttoaineen säästö on noin litra sadalla kilometrillä ja kaupunkiajossa erityisen suuri. Ja kun ottaa tämän päästönäkökulman huomioon niin auto on erittäin houkutteleva.

Heinonen kertoi Hondan hybridin poikkeavan Toyotan Prius-hybridistä nimenomaan siinä, että Hondassa IMA-moottori mahdollistaa bensa ja sähkömoottorin rinnakkaiselon. Puhutaan ns. Integrated Motor Assistent -järjestelmästä. Hondan hybridiauto kulkee siis pelkän sähkömoottorin voimin vain hiljaisissa nopeuksissa pintakaasulla ajettaessa.

– Tämä on mieluumminkin tällainen tukeva ja helpottava järjestelmä. Eli kiihdytyksissä sähkömoottori tukee vauhtiin pääsyä ja näin päästää ajonopeuteen pienemmällä kulutuksella ja taas rullatessa ja jarrutuksissa auto lataa sähköakkujaan. Hiilidioksidipäästöiltään Honda pääsee mainioihin lukuihin eli 109 CO2 g/km, kiitteli Heinonen.

Toyota Prius ja Maakaasuauto haaveissa

Kansanedustaja Timo Heinonen kiittää mahdollisuudesta saada kokeilla Hondan uutta hybridi-teknologiaa käytännössä. Heinonen uskoo tekniikan kehittyvän lähitulevaisuudessa entistäkin suuremmin harppauksin ja pitää autoverotuksen uudistusta tästäkin näkökulmasta onnistuneena.

– On hyvä, että laissa ei oteta kantaa teknologiaan jolla pienempiin päästöihin päästään vaan lähdetään nimenomaan päästöjen kautta asiaa käsittelemään. Tässä asiassa tulee kuitenkin erittäin aktiivisesti seurata tilanteen kehittymistä ja olla valmiina myös lainsäädännöllisiin uudistuksiin jos tilanne sitä vaatii, totesi Timo Heinonen.

– Hyvä esimerkki järkevästä ratkaisusta on minusta mm. päätös poistaa kaasuautoilta käyttövoimavero. Tämä olisi minusta järkevää ja oikea ratkaisu myös dieseleiden suhteen. Siirryttäisiin mieluummin suuntaan jossa ei järkevämmästä tekniikasta maksettaisi veroa vaan käytöstä.

Heinonen odottaa jo innolla ensimmäisiä diesel-hybridejä markkinoille, mutta sitä ennen toiveissa on päästä kokeillaan arkipäivässä myös Toyota Priusta ja maakaasulla kulkevaa autoa.

– Tietysti biokaasu on vielä tätäkin parempi juttu ja se on yksi tulevista askelista. Kehitys on hurjaa.

Kommentit