Kansanedustaja Timo Heinonen Al-Holin suomalaisista: Kuka kantaa vastuun seurauksista?

Uutiset, tiistaina 10.12.2019

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaoston jäsen Timo Heinonen on huolissaan mahdollisista suunnitelmista tuoda Suomeen Syyrian Al-Holin leirillä olevia suomalaisia aikuisia. Valmisteluja olisi julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tehty, mutta kukaan maan hallituksessa ei halua kantaa suunnitelmista ja tapahtumista vastuuta.

-Ei tällaista päätöstä voida tehdä pelkkänä virkamiespäätöksenä. Jos aloittava Sanna Marinin (sd.) hallitus aikoo aikuisia naisia tai miehiä lapsineen Suomeen tuoda niin siitä pitää tietenkin hallituksen ja sen ministereiden tehdä päätös, vaatii Heinonen.

Kuvakaappaus kuvituskuva

Julkisuudessa on ollut myös tietoa al-Holin leirillä olevien henkilöiden uhka-arvioista.

-Pienten lasten auttaminen Suomeen on perusteltua. Se kuitenkin edellyttää, että vanhemmat antavat luvan lapsia auttaa. Terroristijärjestön riveihin itse matkanneita aikuisia ei kuitenkaan pidä Suomeen hakea. Tässä on olemassa myös todennäköisesti korkea turvallisuusriski nyt tai tulevaisuudessa, muistuttaa Heinonen.

Heinonen pitää mahdollisena, että tilannetta missä maassa on ollut vain toimitusministeriö ja paraikaa hallitus on vaihtumassa uuteen niin tätä voitaisiin käyttää hetkenä tilanteen hoitamiseksi.

-Jos tällainen päätös tuoda myös aikuisia Suomeen vaikka sitten lastensa kanssa tehdään niin se tulee tehdä poliittisen hallituksen toimesta. Vastuunkantajien pitää olla selvillä kaikissa tilanteissa ja myös silloin jos tämän jälkeen jotain sattuu. Itse tällaista ratkaisua aikuisten tuomisesta vastustan loppuun asti.

Tagit: al-Hol, DAESH, ISIS,

Kommentit