Kansanedustaja ja Valtion liikuntaneuvoston jäsen Timo Heinonen: Avajaispuhe Lastikan urheiluhallin avajaisissa 18.8.2023

Kynästä, perjantaina 18.08.2023

Hyvät loppilaiset,

liikunnan ja urheilun ystävät,

Uskallan sanoa, että tätä päivää on monet odottaneet. Tätä päivää on odotettu niin kauan, että kaikki mukana olleet eivät edes tätä päivää ehtineet nähdä. Haluan kuitenkin kiitokseni osoittaa myös heille.

Minulla on tänään ilo ja kunnia vihkiä käyttöön Lopen uusi urheiluhalli. Samalla nyt kun julistamme hallin avatuksi ja käyttöönotetuksi, niin myös otamme käyttöön areenamme nimen Lastikan.

Kuva: Kari Paukola

Lopen kunta halusi nimetä uuden urheiluhallin sisäpelien tähtemme nimellä. Ville Lastikka on Lopella syntynyt ja Lopella varttunut salibandyn maailmanmestari ja moninkertainen Suomen mestari. Ville hioi taitonsa kotitalonsa pihatiellä, mutta myös Elmolassa.

Hänestä kasvoi yksi lajin kirkkaimpia tähtiä oman ikäryhmänsä 1996-syntyneiden loppilaispoikien joukossa. LFT 96 joukkue voitti aikanaan C-ikäisten Suomenmestaruuden poikkeuksellisena joukkueena isojen kaupunkien joukossa ja joukkueesta lajin korkeimmalla kansalliselle tasolle nousi Ville lisäksi useampikin loppilaispelaajia.

Ville Lastikka ei tänään pääse seurajoukkueessa Tampereen Classicin Champions Cupin valmistavien harjoitusten takia osallistumaan avajaisiimme, mutta eilen Ville kanssa olin yhteydessä ja hän halusi lähettää teille kaikille terveisiä.

Ville Lastikka:

”Upea juttu, että Lopelle ollaan saatu näin moderni ja monipuolinen liikuntahalli. Nauttikaa siis täysin rinnoin sen tarjoamista mahdollisuuksista ja puitteista. Ennen kaikkea nauttikaa liikunnan riemusta sekä yhdessä tekemisestä”.

Hyvät ystävät

Olen itsekin iloinen, että lopulta meillä on Lopella täydet vaatimukset salibandyyn täyttävä halli. Mutta myös halli mikä antaa hyvät olosuhteet jalkapallon harjoittelulle ja Futsalille ja palvelee myös yleisurheilua, lentopalloa, koripalloa ja myös suurempia tapahtumia.

Lastikka tuo myös ulkojäiden käyttäjille lämpimät pukuhuonetilat ja samat tilat palvelevat myös Korkeelan pallokentän käyttäjiä ja myös Isokorkeen käyttäjiä frisbeekisoista hiihto- ja maastojuoksu- ja muihin tapahtumiin.

Paraikaa vielä laajennamme alueen yhteisiä parkkialueita ja tämä työ tulee jatkumaan vielä ensi vuonna. Sen jälkeen Lastikan ja Isokorkeen alueen käytössä tullee olemaan vähintään puolentoista sataa parkkipaikkaa. Samalla alueelle rakentuu myös odotettu ja toivottu koirapuisto.

Lopen Nuorisovaltuusto on tehnyt myös valtuustoaloitteen alueelle rakennettavasta ja koulukeskustakin palvelevasta skeittiparkista. Sen kohtalo ja myös mahdollinen aikataulu ratkeaa syksyn budjetin käsittelyn yhteydessä.

 

Hyvä ystävät –

Tämä hetki on yhden urakan päätös.

Lopen ensimmäinen liikuntahalli Elmola valmistui 1990-luvun alussa. Salibandy oli silloin vielä sählyä. Lajin mennessä eteenpäin pian Elmola jäi aikuisten peleihin pieneksi, mutta kyllä sielläkin pystyi kasvamaan mestareita.

Tarve uudelle täysimittaiselle hallille nousi esiin kuitenkin varsin pian. Tätä uutta hallia on toivottu ja esitetty eritahojen toimesta Lopelle yli 20 vuoden ajan.

Matkan varrella on pohdittu Elmolan laajentamista, esillä on ollut yksityisiä palloiluhallihankkeita ja jossain vaiheessa loppilainen salibandy joutui huipputasolla myös evakkoon Riihimäen urheilutalolle.

Lopulta tälle hallille löytyi riittävä yhteinen tahtotila. Hanke eteni varsin nopeasti ja määrätietoisesti.

Haluan kiittää kaikkia tämän hallin tarpeen puolesta puhuneita yli 20 vuoden ajalta ja tekijöitä yli 20 vuoden ajalta. Tämä on upea yhteistyön tulos. Yksi kuntamme lähihistorian suurimpia yksittäisiä hankkeita ja suurin satsaus liikuntaan ja urheiluun.

Olen saanut itse toimia liikuntapaikkarakentamisen valtiontukia käsittelevässä ja liikuntapaikkarakentamista ohjaavassa Valtion Liikuntaneuvostossa yli 16 vuoden ajan. Voin kertoa teille, että Lastikka oli pöydällämme juuri oikealla hetkellä. Uskallan sanoa, että siinä oli paikka ja me lauoimme.

Lastikka sai täyden Valtion liikuntapaikkarakentamisen tuen. Ja vaikka korona-ajat ja Putinin hyökkäyssota Ukrainaan sotkikin taloutta ja nosti rakentamisen hintaa, niin me halusimme tämän viedä maaliin. Uskon, että ratkaisu oli oikea.

Liikuntaan ja urheiluun laitettu euro tulee lopulta moninkerroin takaisin.

Haluan kiittää urheilun ja liikunnan aktiivien lisäksi myös kotikuntamme rohkeita päätöksentekijöitä, tämän hankkeen suunnittelijoita ja urakoitsijoita. Lopen kunnan teknistä toimea Tapio Jokelan ja Pasi Träffin johdolla. Lopen kunnan vapaa-aikatoimea Tuula Pirisen johdolla ja nykyistä kuntamme hyvinvointi- ja vapaa-aikatoimea Sari Häkkisen johdolla. Olette tehneet upeaa työtä.

Haluan myös osoittaa erityisen kiitokset Olli Aallolle. Tiedät Olli miksi.

Hyvät urheilun ja liikunnan ystävät

Lastikka on ollut nyt käytössä muutaman viikon. Hallia ajetaan vielä sisään ja uusia käytänteitä otetaan käyttöön ja sisään ajetaan.

Toivon, että jokainen käyttää Lastikkaa kuin omaansa sillä teidän jokaisen oma tämä on.

Hallin vuorot on tehty tänä vuonna myös aikuisten osalta maksuttomiksi. Halusimme poistaa liikuntaa ja urheilua estävät ja rajoittavat salimaksut kaikista tiloistamme nyt kokonaan – siis myös aikuisten liikunnan osalta. Uskomme vahvasti, että tämäkin panostus lisää liikettä. Ja liike on lopulta lääke.

Toivon, että tästä hallista tulee salibandyn sykkivä sydän, jalkapallon talviharjoittelun keidas, ja toivottavasti myös sisäfudis – futsal – saa Lopella samanlaisen nosteen kuin Delfort Areena sai aikaan Tervakoskella. Toivon myös, että yleisurheilijat löytävät hallimme ja kaikki sisäliikunta.

Lastikka tulee isännöimään tulevan talven aikana lukuisia salibandyn ja jalkapallonkin turnauksia. Toivottavasti saamme tänne myös erilaisia huippuotteluita ja tapahtumia.

Ja oman ison kasteensa Lastikka tulee samaan lokakuun 14. päivänä, kun Lopen Voima ja Kuntoteam isännöi täällä Markku Savolaisen johdolla Maksimivoimapunnerruksen Suomenmestaruuskilpailuja. Haluan myös Markulle näissä avajaissanoissani osoittaa kiitokseni ja kiitoksemme työstäsi loppilaisen urheilun, mutta myös tämän Lastikan eteen.

Ihmeitä voi tapahtua, mutta arki vaatii tekijänsä.

Haluan myös tässä tilaisuudessa kiittää LFT:tä. Seuranne aktiiveja tänään ja eilen. Ja haluan myös lausua 25. juhlavuotenanne seurallenne lämpimät onnittelut. Teette upeaa työtä. Uskoisin, että tämä Lastikka on ihan riittävä ”syntymäpäivälahja” teille.

 

Hyvät ystävät –

Lastikka on nyt valmis. Se täyttää tämän päivän parhaat vaatimukset sisäliikunnalle ja peleille. Se on tehty 2020-luvun normien mukaan huomioiden esteettömyys ja muut.

Me haluamme, että tämä halli on kaikkien loppilaisten yhteinen halli, missä viihdytään ja liikutaan.

Pitäkää hyvää huolta Lastikasta. Käyttäkää sitä vastuullisesti ja hyvin. Säästelkää sen seiniä ja paikkoja, mutta älkää säästelkö liikettä ja vauhtia.

Näillä sanoilla Lopen kunnanhallituksen puheenjohtajana ja Valtion Liikuntaneuvoston jäsenenä vihkin Lopen uuden urheiluhallin virallisesti Lastikaksi ja julistan Lastikan avatuksi.

Liike on lääke.

Älä pysäytä sitä. Älä pysäytä.

Kommentit