Kansanedustaja Heinosen Kesäkiertue ´13 jatkui Hämeenlinnassa – Heinäkuun Kuukausimarkkinoilla ennätysyleisö

Uutiset, tiistaina 02.07.2013

Kansanedustaja Timo Heinonen jatkoi kesän 2013 Kesäkiertuettaan Hämeenlinnan heinäkuun Kuukausimarkkinoilla. Kokoomuksella ei ollut omaa toripaikkaa tällä kertaa, mutta se ei Heinosta haitannut. Kansanedustaja etsi parhaan paikan torikahvila Kahvi-Jussista ja keskustelupaikka oli valmis.

– Olin kertonut, että olen Kahvi-Jussissa tunnin verran kahviseuraa vailla ja kahviseuraa riittikin, hymyili Timo Heinonen ja kertoi kierrelleen jo ennen kahvilavisiittiä toria tunnin ajan ja sen peräänkin vielä toisen mokoman.

Kahvipöydässä pysähtyi niin tuttuja hämeenlinnalaisia kuin myös kesälomalaisiakin. Torikierroksella Heinonen kertoi saaneensa vastailla mm. sote-uudistuksen kiemuroihin kuin kansanedustajan pitkiin kesälomiinkin.

– Niin tässähän se kesäloma kivasti sujuu, totesi Heinonen jutellessaan toriväen kanssa.

Kesän 2013 aikana Heinonen kiertää jokavuotiseen tapaansa kymmeniä kesätapahtumia ja -markkinoita.

– Olen yrittänyt noudattaa kollegani Pertti Salolaisen ohjetta, että kansanedustajan pitää olla tavattavissa vaalien välissäkin, kertoi Heinonen toimintaperiaatteestaan.

Torimerkinnöissä toivomisen varaa Hämeenlinnassakin

Kansanedustaja Timo Heinonen on tehnyt pitkään työtä suomalaisen ruuan puolesta ja ruuan alkuperämerkintöjen parissa. Jokakesäinen alkuperämerkintä-sotku näkyi Hämeenlinnankin torilla.

– Yhdessä kojussa luki, että ”Suomalainen kantarelli, Loppi”. Kysyi ulkomaalaiselta myyjältä, että onko jo löytynyt Lopelta kantarellejä. Kun hetkeä myöhemmin kävelin saman kojun ohi oli Loppi-sana jo sotkettu kokonaan pois, kertoi Heinonen.

Valtaosassa torikojuja merkinnät olivat Heinosen nopean epävirallisen silmäyksen mukaan kuulemma kunnossa.

– Totta kai varminta on ostaa tutulta paikalliselta myyjältä. Ja olihan Hämeenlinnan torilla myymässä useampikin tuttu myyjä niin perunaa kuin kesän muitakin herkkuja. Heillä alkuperämerkinnät olivat kunnossa.

Timo Heinonen on vaatinut alkuperämerkintöjä kaikkiin Suomessa myytäviin ruokatuotteisiin niin kaupassa, torilla kuin ravintoloissakin.

– Silloin voisimme itse päättää mitä haluamme ostaa ja syödä. On surullista, että ruokahuijauksia tehdään meilläkin koko ajan.

Kommentit