Kalle Saviniemen perintö elää Saarijärven kalakisassa – Harrastus mikä ei paljoa maksa

Uutiset, lauantaina 07.07.2018

Saarijärven Saviniemessä järjestettiin tänään jo 21. kerran Lopen Seudun Kalavireen lasten ja nuorten onkikisat. Kaunis niemennokka tuli aikanaan kalakisan paikaksi kun Kalle Saviniemi tarjosi paikkaan mato-onkikilpailulle. Tänään jo rannoilla leikkimielisessä kisassa nähtiin toisenkin polven kalakisaajia ja samalla järjestäjien arvion mukaan tehtiin tapahtuman kävijäennätys.

-Itse olin mukana vasta ensimmäistä kertaa. Lasten innostus mato-onkihommiin iski samojen miesten innostamana pari viikkoa sitten Loppijärven Valkeat yöt -tapahtumassa. Peuran Veijo opasti niin hyvin lapsia kalastuksen saloihin, että tänään oli pakko päästä kisaan mukaan, kertoi Timo Heinonen kisailtapäivän jälkeen.

Saviniemen vanhaisäntä siirtyi vieläkin paremmille kalavesille keväällä, mutta tänäänkin Kalle Saviniemen perintö ja muisto eli kisassa. Paikan uusi isäntä Teemu Kupiainen on antanut perinteen jatkua tutussa paikassa ja hänen myötä tapahtuma sai myös musiikkia ohjelmistoonsa. Kupiainen toimii Sibelius-Akatemian alttoviulun ja kamarimusiikin lehtorina ja tänään kalakisan jälkeen kuultiin nuoria kontrabassoleiriläisiä vanhan talon pihapiirissa.

-Hieno tunnelma oli kun paikalla oli toista sataa lasta ja nuorta ja paljon meitä aikuisiakin. Vaikka hieman kisattiinkin niin totta kai leikkimielellä ja tapahtuman idea nimenomaan esitellä hienoa lajia ja harrastusta lapsille, kertoi Heinonen ja sanoi, että ensimmäinen visiitti kisaan ei varmastikaan jää viimeiseksi.

Tapahtuma oli osallistujille täysin maksuton puffettia myöten. Kalakisaa onkin vuosittain tukenut iso määrä yrityksiä Lopelta ja naapurikaupungeistakin. Tärkeä tuki tapahtumalle on tullut myös ELY-keskukselta kalastusalueen kautta. Vapaaehtoisia talkoolaisia oli päivää ja kilpailua järjestämässä toistakymmentä ja apua löytyi niin järventöyräällä kuin rantapuidenkin kanssa.

-Siellä autettiin ja neuvottiin. Hienosti lapset ja nuoret olivat kaiken tekemisen ja huomion keskipisteessä. Ja tässä muuten yksi hieno esimerkki harrastuksesta mikä ei juurikaan maksa mitään ja sopii vaikka koko perheelle tai yli sukupolvirajojenkin.

Kalavire palkitsi yhteistyökumppaneiden kanssa jokaisen mato-ongelle lähteneen oli sitten saldona päivän suurin lähes kiloinen lahna, hauskat monnit tai vain ne kuuluisat nypyt.

-Oli kyllä todella kiva päivä ja kokemus. Iso kiitos Peuran Veijolle kun innosti lapsemme kalastamisen pariin ja kaikille apua antaneille päivän aikana, kiitteli Heinonen illalla jo ollessaan kotimökillään Loppijärven rannassa. Lapset jatkoivat illallakin vielä onkimistaan voittona saadulla ongella.

Saarijärven Saviniemen lasten ja nuorten kalakisa saa varmasti jatkoa jälleen ensi kesänä ja silloin kannattaa Lopelle ajella kauempaakin kokeilemaan hauskaa ja helppoa kalastusta.

 

Kommentit