Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanja starttasi eduskunnasta

Blogi, perjantaina 27.02.2015

Kolmannen kerran järjestettävä Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanja starttasi tänään perjantaina eduskunnasta. Maatalousministeri Petteri Orpo toimii tapahtumamme suojelijana ja tänään maamme päättäjille oli joukko suomalaisia ruoantuottajia ja tekijöitä esittelemässä tuotteitaan ja esittämässä toiveitaankin. Paikalla eduskunnassa ovat Keinuhongan lihatila, Ruislandia, Mikkolan Suoramyynti, Vääksyn Mylly, Heikkilän Yrttitila, Helsingin Makkaratehdas ja Hyvää Suomesta eli Ruokatieto ry. Ja väkeä oli heti aamusta liikkeellä hyvin ja suomalainen hyvä lähiruoka maistui.

10987739_10153139492016670_4178957212220202249_o

Maatalousministeri Petteri Orpo avasi III Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanjan tänään eduskunnassa ja sai puheen jälkeen Anne ja Antti Mikkolalta Mikkolan Suoramyynnistä uunituoreen hämäläisen ruisleivän kotiinviemiseksi.

Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa siis starttaa virallisesti sunnuntaina 1.3. ja jatkuu siitä kaksi viikkoa eteenpäin. Totta kai toiveeni on, että suomalaisen ruuan valitseminen ja syöminen jatkuu siitä eteenkin päin. Mutta näinä viikkoina haluamme nostaa esille erityisesti suomalaista ruokaa ja myös sitä miten sitä kaupasta saa ja onko jotain mitä vielä pitäisi tehdä paremmin. Tämä kolmas kerta on kerännyt mukaan jälleen tuhansia suomalaisen ruuan ystäviä ja joukko kasvaa koko ajan ja itse ainakin olen ollut tyytyväinen siihen, että myös ruokateollisuudessa on suomalaisen ruuanbuumi huomioitu. Suomalaisista viljoista leivottua leipää saa nykyisin jo paljon helpommin kaupasta kuin kolme vuotta sitten ja myös kauppojen omilla tuotemerkeillä on Hyvää Suomesta -tuotteita koko ajan enemmän. Äänemme siis kuuluu ja vaikuttaa. Ja fakta on sekin, että kun ostamme kympillä lisää suomalaista niin aina syntyy maahan 10 000 uutta työpaikkaa. Valinnoilla kaupoissa voi siis vaikuttaa.

11024687_10153139164376670_2653684025407670653_o

Veera Räikkä Helsingin Makkaratehtaalta maistatti avajaisissa makkaratehtaan uutuuksia. Hyvää Suomesta!

10991521_10153139122416670_5546847138059100887_o

Ja tässä erinomainen uutuus Vääksyn Myllyltä – Asikkalan Ratas 100% suomalaista ruista ja paketissa vielä esitelty myös tilatkin. Näin se paketti pitää tehdä!

Nyt valiokuntaan ja puoliltapäivin maatalousministeri Petteri Orpo puhuu sitten kampanjan avajaisissa eduskunnassa.

Kello 13.48 ja eduskunnassa viikko pakettiin. Täysistunnossa vielä puhuin. Kriisinhallintaveteraaniohjelmasta ja nyt työhuoneessa hetki. Illalla pitäisi mennä vieraaksi Emma Gaalaan kun musiikkimaailman parhaat palkitaan. Hieno kunnia päästä jälleen mukaan ja katsotaan mitä kaikkea Kulttuurikummini Cheek alias Jare Tiihonen tänään napsii.

Maatalousministeri Petteri Orpo piti erinomaisen puheen ruokakampanjamme avajaisissa ja nyt sitten sunnuntaina homma jälleen starttaa. Päivän aikana eduskunnan avajaistapahtumassa kävi hyvin väkeä ja hienoa, että suomalainen ruoka ja kotimainen ruoantuotanto kiinnostaa kansanedustajia laajasti yli puoluerajojen. Tämän täytyy olla sellainen meidän kaikkien yhteinen juttu. Silloin tässä pärjäämme ja ruokaa tuotetaan Suomessa tulevaisuudessakin.

Ja tässä hieno kampanjastartin porukkamme ministeri Petteri Orpon kanssa.

Ja tässä hieno kampanjastartin porukkamme ministeri Petteri Orpon kanssa.

 

Kommentit