Kaikki panokset suunnattava takaisin pääradan kehittämiseen

Kynästä, perjantaina 07.10.2022

Pian jo kokonainen vaalikausi on käytännössä hukattu maamme tärkeimmän junaradan kehittämisessä. Pääradan perusparannus- ja kehittämishankkeet käynnistyivät jo useampi vaalikausi sitten ja niitä jatkettiin vaalikausittain hallituspohjasta riippumatta.

Pääradan kehittämisessä oli selvä suunnitelma ja sen mukaan palapalalta ja pullonkaula pullonkaulalta rataa laitettiin kuntoon. Kaikki eri osahankkeet tähtäsivät vain siihen, että tulevaisuudessa meillä olisi toimivampi ja sujuvampi koko Suomen päärata.

Vuonna 2016 käynnistyivät ensimmäisen vaiheen rakennusurakat ja toisessa vaiheessa, minkä jatkorahoitus sisältyi viime hallituskaudella valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) esittelemään

Kuvituskuva: #haluanjunaan

vuoden 2016 talousarvioon päätettiin mm. lisäraideosuuksien rakentamisesta Keravan ja Jokelan välille. Samalla on kehitetty liikennepaikkoja ja vähennetty rataosuuksien häiriöherkkyyttä ja lisätty joustoa liikennöintiin mahdollistaen myös junaliikenteen täsmällisyyden parantaminen. Toiseen vaiheeseen sisältyy myös tavaraliikenneraide Hyvinkäältä Riihimäelle ja Keravalta Lahden oikoradan suuntaan. Myös aiemmin tehty Riihimäen ns. Kolmioraide oli osaltaan edellytys Riihimäelle tehtäville vaihde- ja raiteistomuutoksille. Tässä vain muutamia esimerkkejä miten päärataa on laitettu aiemmin kuntoon.

Viime hallituskaudella päätettyjen töiden jälkeen olisi tällä pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituskaudella pitänyt tehdä seuraavia päätöksiä pääradan osalta. Nyt kuitenkin pian kokonainen vaalikausi on hukattu aikaa ja myös EU:n rahoitushakukierroksia puuhastelemalla uutta metsärataa (Suomirata). Tällainen Hämeen ohitusrata suoraan Tampereelta Helsinkiin ilman väliasemia ohi Hämeenlinnan ja Riihimäen ei koskaan tulisi olemaan kannattava eikä vuoroiltaankaan sujuva. Esimerkit Euroopasta ovat sen osoittaneet. Suunnitteluaika ja -raha on valunut nyt täysin hukkaan.

Viimeistään maamme hallituksen vaihtuessa ensi keväänä katse ja panostukset tulee palauttaa jälleen päärataan Helsinki-Riihimäki-Hämeenlinna-Tampere -raidekäytävään. Metsärata on nyt syytä unohtaa lopullisesti ja keskittyä olennaiseen.

Osana tätä oikean pääradan kehittämistä voidaan rakentaa myös kaivattu ns. Lentorata Pasilasta Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta Keravalle. Tällaisella linjauksella lentorata palvelee niin päärataa kuin Lahden oikorataakin.

Toisen vaiheen jälkeen seuraaviksi tarpeiksi nousee lisäraiteiden rakentaminen Jokela–Riihimäki-välille. EU-rahoitusta onkin jo haettu Pasila–Riihimäki-välin parantamisen ratasuunnitteluun. Lisäksi Riihimäki–Hämeenlinna-Tampere-rataosuus on vielä pääosin kaksiraiteinen ja sillä liikennöi ruuhkatunteina kahden kaukojunan lisäksi yksi lähijuna suuntaansa. Myös tavaraliikennettä on runsaasti. Välille tarvitaan vähintään kolmas raide – osittain jopa neljäs – ja matka-aikojen lyhentäminen edellyttää myös radan nopeustason nostoa, joka vaatii myös radan ns. geometrian parantamista. Ja näin yhteiset varat ja panostukset menevät niin, että niistä hyötyy mahdollisimman moni suomalainen.

Siksi nyt vetoan pääministeri Mariniin, että jo hänen hallituksensa palauttaisi fokuksen oikean Helsinki-Riihimäki-Hämeenlinna-Tampere -pääradan kehittämiseen.

Timo Heinonen
kansanedustaja (kok)
Valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston jäsen

Kommentit