Kaatuneitten muistopäivää

Blogi, sunnuntaina 19.05.2013

 vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina. 

Veteraaniperinne -verkkosivu kertoo tänään vietetyn päivän taustasta seuraavaan. ”Kaatuneitten muistopäivän viettäminen sai alkunsa huhtikuussa 1940 pidetystä piispainkokouksesta, jossa oli ehdotettu suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä talvisodan sankarivainajien muistoksi sunnuntaina 19. toukokuuta 1940. Suunnitelman tietoonsa saanut puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka C. G. E. Mannerheim käski välittömästi, ettei vapaussodan päättymisen muistopäivänä ja armeijan lippujuhlan päivänä 16. toukokuuta järjestetä liputuksia ja paraateja. Samalla hän kansakunnan yhtenäisyyttä korostaakseen määräsi, että lippujuhlan sijasta toukokuun kolmatta sunnuntaita oli vietettävä ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”. Mannerheimin käsky koski vain puolustusvoimia, mutta sitä alettiin noudattaa myös puolustusvoimien ulkopuolella. Myöhemmin muistopäivän piiriin sisällytettiin luonnollisesti myös jatkosodan ja Lapin sodan sankarivainajat. Sankarivainajien muistopäivä sai nykyisen nimensä vuonna 1946 ja seuraavana vuonna Valtioneuvosto vahvisti muistopäivän vieton ajankohdan. Vakiintunut liputuspäivä Kaatuneitten muistopäivä on ollut vuodesta 1977 lähtien.”

”Päivään on aiempina vuosina kuulunut pääjuhla sekä paikallisia muistotilaisuuksia jumalanpalveluksineen ja sankarihaudoilla käynteineen. Vuodesta 1993 lähtien sankarivainajien muiston kunnioittamisessa on keskitytty kunniakäynteihin sankarihaudoilla.”

Omasta suvustani ei aivan lähisukulaisia kaatunut sodissa. Isoisäni, vaarini, oli jo pojankoltiaisena, pakotettuna osaksi mukana Vapaussodankin tapahtumissa vain 15-vuotiaana. Ja sitten myöhemmin Talvisodassa ja Jatkosodassa täydey päivä palvelleena. Läheltä hänenkin kohdallaan kävi ja 98 vuoden ikäänsä asti hän kantoi päänsä sisällä venäläisen kranaatin sirpaleita. Nyt ne ovat vaarin mukana pyhässä maassa Lopella.

Mutta tällaisena päivänä ajatukset ovat tietenkin niissä kaikissa perheissä jotka menettivät poikansa tai isänsä. Nuoret miehet ja monet naisetkin antoivat suurimman mahdollisen uhrauksen Isänmaalle sen itsenäisyyden eteen. Kiitollisin mielin tässä voi vain niitä tapahtumia miettiä ja pitää muiston elossa.

Tänä päivänä Kaatuneittein muistopäivänä muistetaan myös rauhanturvaamistehtävissä ja kriisinhallintatehtävissä henkensä menettäneitä. Heitäkin on ja aina yhä kasvava mahdollisuus, että lisää arkkuja Suomenlipun kanssa maailmalta Suomeen tulee. Siksikin puolustusministeri Carl Haglundin viimein antama lupaus KriHa-Veteraaniohjelman laatimisesta on sellainen lupaus joka on pidettävä. Tarvitaan lupaus siitä, että kannamme vastuumme mahdolliseksi ilman vanhempaa jäävistä lapsista ja leskeksi jäävästä puolisosta. Ja kannamme vastuun myös silloin kun henkiset tai fyysiset vammat tarvitsevat parasta hoitoa. Minusta Kriha-Veteraaniohjelma lupaus tuli mitä oikeampaan aikaan juuri tähän Kaatuneittein Muistopäivän viikonloppuun.

Kiitokset myös lukuisista viesteistä liittyen Kriha-Veteraaniohjelmaan. Sen parissa on ollut mielenkiintoista tehdä vuosia työtä ja totta kai se lämmittää mieltä kun lopulta työ palkitaan. Ensin valiokuntien tuella ja sitten eduskunnan yksimielisellä tuella ja lopulta hallituksen ja puolustusministeri Car Haglundin lupauksella, että ohjelma nyt tehdään.

Päivä Lopella takana. Aikamoisen seisovaa on ollut ilma ja hieman kuin kasvihuoneessa olisi saanut tänään olla. Pihatöitä iltapäivällä ja ne sopivatkin hyvin tämän lähes vapaapäivän ohjelmaan. Huomenna nimittäin alkaa tiukka viikko ja liikenneasioilla mennään. 

Maamme tiestön arvo on 15 miljardia euroa. Pidetäänkö siitä sen mukaista huolta?

Liikenneviraston laskelmien mukaan koko liikenneverkon korjausvelka on nyt noin 2,2 miljardia euroa. Tästä maanteiden korjausvelka on reilu miljardi euroa. Rautateiden korjausvelka on reilut 1,1 miljardia. Ja loppu noin 35 miljoonaa euroa on vesiväylien korjausvelka. 

Olen pitkään ollut huolissani maamme tieverkon kunnosta. Isoja liikennehankkeita on saatu kyllä liikkeelle ja saadaan jatkossakin ja hyvä niin. Mutta samaan aikaan vanhat tiet ovat jääneet luvattoman huonolle hoidolle. Voisi jopa kysyä, että miksi tällaista kansallisomaisuutta hoidetaan näin huonosti?

Itse olen Liikenneviraston pääjohtajan Antti Vehviläisen kanssa samaa mieltä, että hyväkuntoiset ja turvalliset tiet kuuluvat perusinfrastruktuuriin ja ne ovat tämänkaltaisessa pitkein etäisyyksien maassa jopa kansalaisoikeus.

Ja tosiasia on sekin, että tiestömme on merkittävässä asemassa myös kilpailukykymme kannalta. Ja kääntäen voi todeta, että alati huononeva tiestö myös heikentää maamme kilpailukykyä. Pitää kuitenkin muistaa, että meidän ihmisten työmatka kulkemisen ja muun liikkumisen lisäksi maamme tavaroista 2/3 liikkuu kumipyörillä. Ja henkilöliikenteen kohdalla autoilla liikkuu yli 90 prosenttia.

Aiheesta tulee paljon yhteydenottoja ja siis aivan syystä. Itse tiedän, että maamme talous on kovilla. Mutta samaan aikaan voi kysyä sitä, että olisiko satsaus, investointi, tiestöön satsaus tulevaisuuteen ja myös jo olemassa olevan omaisuuden sen mukaista hoitoa. Minusta olisi. Esitin jo viime hallituskaudella, että maahamme luotaisiin pienempien teiden yhteishanke joka voisi olla mukana isojen hankkeiden hankekorissa. Nyt näyttää siltä, että kehäradat ja kehätiet vievät kaiken rahan ja pienempien teiden korjaukset jäävät niiden jalkoihin.

Pitää kuitenkin muistaa, että joka vuosi keräämme autoilijoilta veroina ja muina ns. veroluonteisina maksuina yhteensä noin 7 miljardia euroa. Jä tästä palautuu vain reilu kymmenesosa, noin 0,8 miljardia, palautuu tienpitoon. Muu siis menee valtiomme pohjattomaan kassaan.

Tästä 7 miljardin euron veronkeruusta huolimatta siis tiestömme huononee kiihytävää tahtia ja on huonontunut niin tämän kuin edellisenkin ja uskoisin, että jo sitäkin edeltäneen hallituksen aikana. Kyse ei siis ole ketkä ovat vallassa vaan siitä, että tienpitoon ei ole panostettu. Ei siis silloin kun siihen olisi ollut varaa eikä nytkään kun tiestöstä voisi löytää myös kasvun avaimia.

***

Samainen Liikenneviraston pääjohtaja Antti Vehviläinen arvioi jokin aika sitten, että maamme tiestön kunto heikkenee edelleen, jos ylläpitoon ei saada lisää rahaa. Vehviläisen mukaan kymmenen vuoden kuluttua maamme tiestö on jo samassa kunnossa kuin se oli 1960-luvulla.

Eli tiestömme ei siis enää parane eikä ole itseasiassa parantunut enää viime vuosikymmeninä. Vaan heikentynyt kiihtyvällä tahdilla, kun teiden ylläpidon määrärahoja on vähennetty ja samaan aikaan vielä inflaatio on syönyt osansa.

Vaikka juuri hallituksen kehysriihessä luvattiin teiden ylläpitoon 100 miljoonaa euroa vuodessa vuodesta 2016 alkaen siirtorahana ns. isoista hankkeista niin se riittää vain lopultakin Vehviläisen sanoin ”tekohengitykseen, pahimpien reikien paikkaamisen ja akuuttien ongelmien hoitamiseen”.

Vuosittain Liikennevirastolla on käytettävissään teiden ylläpitoon noin 400 miljoonaa euroa. Mutta tosiasia on se, että rakennuskustannusten nousun vuoksi tiedonpidon määrärahojen ostovoima on tällä hallituskaudella, siis kahdessa vuodessa, pienentynyt 15 prosentilla.

****

Asfalttia tarvittaisiin tuplaten enemmän.

Maamme teille tarvittaisiin vuosittain uusittavaa asfalttia 4 000 kilometriä. Mutta esimerkiksi tänä vuonna 2013 rahat riittävä vain puoleen tästä. Samaan aikaan huonokuntoisten siltojen määrä kasvaa koko ajan. Suurin osa maamme noin 14 200 sillasta on rakennettu nimittäin 60-70-luvulla. Näistä noin viisi prosenttia on erittäin huonokuntoisia ja Liikenneviraston arvion mukaan vuoteen 2020 mennessä silloista on korjausiässä jo noin 7000 siltaa. Ja siltojen korjaamiseen käytetään vuosittain vain noin 50 miljoonaa euroa. Se on ELY-keskustenkin arvion mukaan vain puolet oikeasta tarpeesta.

Mutta kun rahat eivät riitä teidän päällysteiden uusimiseen niin on ryhdytty palaamaan todenteolla 60-luvulle. Vanhoja asfalttiteitä, uskokaa tai älkää, palautetaan nyt kiihtyvällä tahdilla takaisin sorateiksi. Me ralli-ihmiset olemme tietenkin tyytyväisiä kun uusia sorateiden GP-pätkiä syntyy maahan, mutta toki voi kysyä onko tässä mitään järkeä. (ps. Muistutan, että jokainen rallikäytössä oleva tie on rallin jälkeen paremmassa kunnossa kuin ennen rallia. Ralleja siis halutaan tänä päivänä omille lähiteille jo siksikin, että ralliväeltä saadaan rahaa tienkunnostamiseen.) Mutta fakta on se, että sorateiden kunnossapito on helpompaa ja halvempaa kuin asvalttiteiden ja  Vehviläisen mukaan suunnitelmissa on eri puolilla maatamme alemman tason teiden osuuksien muuttaminen sorateiksi. Tietojeni mukan tänä vuonna noin 200 km asvalttitietä muutetaan sorateiksi ja sama jatkunee tulevinakin vuosina.

Eli summa summarum… Kymmenen vuoden päästä maamme tiestö on kunnossa kuin se oli 1960-luvulla.

****

Tiet eivät kestä superrekkoja

Samaan aikaan on suunnitelmissa nostaa rekkojen maksimipainoja ja korkeuksia. On vain kylmä tosiasia, että maamme tiet eivät edellä kuvatunkaan mukaan kestä nykyistä näin paljon suurempia kuomia. LVM:n uuden linjauksen mukaan teillämme tulisi jo pian liikkumaan 16 tonnia painavampia tukkirekkoja ja sorarekkoja. Ja se sora vietäisiin muualle kuin kyseisen tien korjaamiseen. Ajoneuvoyhdistelmän kokonaispaino noussee, jos järki ei vielä voita tai EU tule apuun nykyisestä 60 tonnista 76 tonniin ja ajoneuvokorkeus kasvanee 4,2 metristä 4,4 metriin. Sitä ei tule maamme tiet kestämään, eivät sillatkaan ja muuten kehätielläkin on sellainen silta minkä alta ei uudet 4,4 metriset jättirekat mahdut.

Minusta järkevämpää olisi nyt muuttaa ratkaisua niin, että jättirekat otettaisiin vain koekäyttöön pidempiin ns. runkolinjoihin. Ja samaan aikaan kilpailukykyä haettaisiin lisää vain nostamalla nykykaluston kuormia 60 tonnista 64 tonniin. Se olisi fiksua kuljetusalan yritysten kannalta mutta myös maamme kansallisomaisuuden, tiestönkin, kannalta.

Ja tämän kaiken jälkeen pitää tiestön hoidossa ottaa uusia asento. Ottaa mukaan kaikki puolueet ja tehdä yhdessä uusi tiekartta, jolla maamme tiet voidaan pitää kartoissa tulevaisuudessakin. Maamme tiestön kunnosta huolehtiminen on nimittäin järkevää niin talouden kuin liikenneturvallisuudenkin kannalta.

Huomenna tämän aiheen parissa maanantai-päivä. Suuntaan Hausjärvelle tutustumaan muutamaan hiekkokuntoiseen valtiontiehen. Ja niitä siellä ja muissakin maamme kunnissa siis riittää ja joka päivä tulee lisää. Katsotaan mitä huominen sitten tuo tullessaan.

 

 

Kommentit