Jyrki Katainen kiersi kuntavaalikunnissa – Timo Heinonenkin mukava Karkkilan lauantaikampanjoinnissa

Uutiset, lauantaina 05.09.2009

Karkkilan Kokoomus oli ainoa puolue, joka jatkoi kuntavaalien kampanjaa myös vaaliviikonlopun lauantaina. Kauppamatkalla ollut väki ottikin kahvikupin ja lohikeiton mielellään vastaan ja moni kiittelikin sitä, että myös viikonloppuna oli vielä mahdollisuus jututtaa ehdokkaita. Monelle työssäkäyvälle ei toriaamut olleet antaneet mahdollisuutta sitten.

– Olin yllättänyt, että muut puolueet eivät katsoneet enää tarpeelliseksi olla kuntalaisten tavoitettavissa tänään lauantaina. Tyytyväinen olin taas luonnollisesti siihen, että oma puolueemme halusi olla kuuntelemassa ja keskustelemassa vielä tänäänkin, totesi Timo Heinonen.

Timo Heinoselle kampanjapäivä oli jo kolmas näiden uusintavaalien alla Karkkilassa ja juttukavereita riitti. Heinonen kiitteli myös karkkilalaisten kokoomuslaisten kampanjaintoa vaikka edellisestä kuntavaalikampanjasta ei ollut ehtinyt kulua vielä vuottakaan.

– Ehdokkaamme olivat todella innolla tekemässä tätä kampanjaa. Itse ajattelin, että viime syksynä vähemmän ääniä saaneita ehdokkaita olisi vaikea saada nyt enää innostumaan, mutta mitä vielä, meidän ehdokkaat tekivät entistä kovemmin töitä, kiitteli Heinonen.

Heinosen lisäksi Karkkilan kokoomuslaisia kävi tsemppaamassa ja kauppaväkeä tapaamassa myös puolueenpuheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen. Kataisen luo riittikin väkeä ruuhkaksi asti ja lohikeiton ja kahvin ääressä keskusteluissa esillä oli niin kuntien asiat kuin taloustilannekin. Karkkilasta Katainen jatkoi vaaliviikonlopun lauantain kierrostaan Vihdin Nummelaan.

Kommentit