Hyvää huomenta Rovaniemeltä.
Ihan tarkkaan en muista kuinka mones kerta minulla Arctic Lapland Rallyssa tämä on, mutta onhan niitä matkaan kertynyt. Aikanaan kävin täällä Tunturirallissa selostamassa ja pian perään sitten myös Suopunkirallissa. Sen jälkeen pieni tauko Rovaniemen rallien parissa, mutta jälleen menty monta vuotta putkeen, kun Mr. Tunturiralli Heikki Poranen apuihin ja mukaan pyysi.

Eilen jo oli pakko saada sitä Pohjanhovin Poronkäristystä. Legenda ja aina odotettu ja yhtä hyvä.
Tänne aina mukava tulla ja nytkin talvea on oikein kunnolla. Korkeat penkat ja sopivasti pakkastakin. Joulumaa on siis nyt täällä muutakin kuin tunturi ja lunta. Uusi rallin SM-kausi käynnistyy Arctic Laplans Rallylla ja edessä kaksi hienoa kilpailupäivää. Ja täytyy olla tyytyväinen, että mukaan on jälleen saatu näin upea kattaus autoja ja kuskeja eri luokkiin eli nähtävää ja koettavaa täällä siis todellakin riittää.
Rovaniemi on tehnyt upeaa työtä motorsportin parissa ja viime vuonnahan täällä ajettiin kaksi Tunturirallia, kun SM-kisa sai peräänsä seurakseen myös MM-rallin. Ja saapa nähdä tuleeko Rovaniemen MM-rallista joskus säännöllisempikin tuttavuus kansainväliseen kisakalenteriin. On puhuttu, että kisa voisi olla MM-ralli esimerkiksi joka toinen vuosi ja joka toinen sitten taasen Euroopan mestaruuskisa. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Nyt onnea kaikille kisaan ja upeaa rallipäivää. Ralli kun on parasta penkalla.
….
Kello 21.56 ja takaisin hotellilla. Hallitus on määrännyt kaikki ravintolat ja ruokapaikat kiinni eli aikalailla hiljaista on täällä Rovaniemellä illat. Ja täytyy todeta, että myös turistit aikalailla ihmeissään. Tänään ehdin myös hieman talkoilemaan Tunturirallinkin parissa eli äänessä niin Lodrin aukiolla 57. Arctic Lapland Rallin lähdössä, kuin sitten vielä selostushommissa Mäntyvaarassa. Nyt kuitenkin vällyjen väliin. Kiva päivä takana ja huomenna jatketaan.
Ja eilen jo illalla täällä aloitimme myös Lappi aluevaalitempaustani. Kiertuetta siitä ei nyt koronan takia tullut eli vaaliteltat ja yleisötilaisuudet peruttu, mutta eilen illalla jo vedimme ensimmäisen Facebook-liven lappilaisen kansanedustajan ja aluevaaliehdokas Heikki Auton kanssa ja jatketaan läpi viikonlopun nyt niillä kampanjakeinoilla mitkä koronatilanne täällä sallii. Aika hiljainen on tämä normaalisti talven vilkkain kaupunkimme nyt.