Puolihuolimattomat maratonneuvotteluiden jälkeen päätetyt vaatimukset eivät saa ajaa alueita laittomiin rajoitustoimiin.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on lähtenyt nyt vaaralliselle tielle koronan hoidossa. Päätösvalta isosta osia koronatoimia on siirretty jo aiemmin alueille ja kuntiin ja nyt sitten hallitus haluaa päällepäsmäröidä asioita ilman, että sillä on niihin päätösvaltaa. Annetaan suosituksia ja kerrotaan niitä julki ihan kuin ne olisivat päätöksiä tai alueita sitovia. Ja sitä ennen niistä käydään julkisuudessa hallituksen ministereiden kesken eipäs juupas -kinastelua ja kerrotaan erilaisia kynnyskysymyksiä neuvotteluihin ja ”mitä me emme ainakaan hyväksy” tai ”mitä ei ainakaan saa tehdä”. Pääministeri Sanna Marin on jo väistynyt sivuun eikä halua enää ottaa vastuuta koronatoimista ja nyt on käynyt niin, että terveysministeri Krista Kiurun johdolla ei hommat vain pysy kasassa. Kiurulla oli se yksi erinomainen hyvä A-Studio esiintyminen joku aika sitten, mutta sen jälkeen homma meni uudelleen täydellisen sekaisin.
Nyt Marinin hallitus SDP:n ja Keskustan johdolla viestitti, että lasten ja nuorten harrastukset pitäisi laittaa koronasulkuun. Asia kerrottiin julki viime viikolla ja siitähän alkoi aikamoinen sotku. Alueet eivät voineet hallituksen toiveita toteuttaa, sillä lain mukaan ei lasten ja nuorten harrastustoimintaa voitu sulkea. Ja, kun AVI:t ja alueet eivät suostuneet laittomia koronapäätöksiä tekemään niin seuraavaksi hallitus väläytti poikkeusolo-korttia ja valmiuslakeja.
Tilanne on uskomaton ja kestämätön.
Nyt onneksi alueet ja AVI:t eivät ole enää laittomia sulkupäätöksiä ja koronatoimia lähtenyt tekemään. Vielä hetki sittenhän hallinto-oikeudet joutuivat näitä laittomia päätöksiä kumoamaan. Nyt onneksi lakia on noudatettu ja edetty sen mukaan mitä pitää ja saa tehdä.
Yhtä älytön oli Marinin hallituksen ilmoitus, että kaikki alakoululaiset lapset testaan pikatestein muutaman kerran viikossa. Tällä viikolla sitten oikeusministeri Anna-Maja Henrikson (rkp.), joka itsekin osallistui näihin neuvotteluihin ja tähän koululaisten testauspäätökseen, joutui vaalitentissä keskiviikkona toteamaan, että nyt vasta selvitetään, että voidaanko terveitä tai oireettomia lapsia tällaisiin testeihin laittaa. Eli jälleen kerran kerrottiin julki poliittinen ”päätös”, mistä ei ollut oikeaa päätöstä ja minkä juridista perustaa ei oltu edes selvitetty. Kouluissa ja perheissä tieto oli jo kuitenkin aiheuttanut aivan turvaa epätietoisuutta ja ihmetystä. Ja taitaa käydä niin, että näitä koululaisten massatestauksia ei koskaan lopulta hallituksen puhumalla tavalla käyttöön oteta? Mutta oleellista on se, että ei asioita pitäisi näin hoitaa vaan tehdä valmistelu hyvin ja huolella, sitten tehdä päätös ja vasta sen jälkeen kertoa juridisesti kestävä ratkaisu julki. Olen oppinut tuntemaan tällaisen hallituksen työskentelytavan Vanhasen -tyylinä eli keskeneräisistä asioista ei julkisuuteen puhuta ennen kuin kaikki yksityiskohdat ja päätökset on tehty. Sellaista aikaa on ikävä.
Torstain vaalitentissä pääministeri Sanna Marinia vaadittiin takaisin koronatoimien pariin. Pääministeri ei tähän suostunut. Näyttääkin siltä, että Marin ei nyt halua vaikeaan asiaan enää omia kasvojaan sotkea ja tämä vastuunpakoilu maksetaan nyt meillä pahenevana koronatilanteena. Tilanne on huolestuttava ja vakava.
On vaikea tietää mitä tässä vielä tulee tapahtumaan? Ravintoloita laitetaan sulkuun ja tehdään rajoituksia tapahtumiin ja urheiluun ja liikuntaan. Tuntuu siltä, että Marinin hallituksella on vain kauhea tarve tehdä jotain ja saada tilanne näyttämään siltä, että nyt tehdään. Mutta arvon hallitus nyt te teette tehottomia ja kohtuuttomia ratkaisuja. Nyt pitäisi toimet kohdistaa sinne missä niillä on oikeasti vaikuttavuutta ja millä varmistetaan, että terveydenhoitomme kestää myös tämän pahenevan koronatilanteen.

Kuvakaappaus Iltalehden pääministerigallupista 13.1.2022.
Mielenkiintoinen tässä Marinin tilanteessa oli muuten myös torstain Iltalehden pääministerigallup. Marinin vastuunpakoilu ja kohtu näkyivät siinä selvästi. Vielä marraskuussa 2020 suomalaisista 41% piti Marinia parhaana pääministerinä myös vaalien 2023 jälkeen. Nyt 1/2022 kannatus oli sulanut 25%. Samaan aikaan Kokoomuksen Petteri Orpo nosti kannatustaan 21%. Tulemme näkemään mielenkiintoisen vuoden kohti eduskuntavaaleja.
….
Kivaa pakkassäätä täällä pohjoisessa. Rovaniemellä talvi on kauneimmillaan, mutta kovin on nämä Marinin hallituksen rajoitustoimet laittaneet Lapinkin polvilleen ja turistit hotellihuoneisiinsa, jos sinnekään. Tällä tavalla ei tästä tilanteesta kyllä tulla selviämään. Kauhulla täällä on matkailu- ja ravintolaväki seurannut eilisiäkin hallituksen neuvotteluja ja viestejä niistä. Nyt näyttää siltä, että keskusta kuitenkin taipunee ravintoloiden täyssulkuun, vaikka vielä hetki sitten kertoivat julkisuuteen muuta. Saas nähdä mitä tässä vielä tapahtuu.
Tänään jatketaan koronaturvallisesti aluevaalien kampanajointia täällä Lapissa Auton Heikin ja Lapin kokoomuslaisten kanssa. Ja päästään myös fiilistelemään ralliakin Ounasvaaralle.
….
Mukava päivä takana ja aamulla sitten takaisin etelään sinivalkoisilla siivillä. Täällä Lapissa näyttää Kokoomuksen tilanne hyvältä ja väki tekee ahkerasti kampanjaa. Oli mukava piipahtaa ja päästä myös vähän talkoilemaan rallinkin parissa. Mutta huomenna sitten takaisin Hämeessä ja loppukiriviikko siellä käyntiin. Loppuun asti siis täysillä, mutta koronatilanne vastuullisesti huomioiden.